Länsirintamalla työskenteli ensimmäisessä maailmansodassa noin 134  000 kiinalaista.

© Australian War Memorial

Ensimmäinen maailmansota: Kiinalaiset joutuivat rintamalle

Vuonna 1915 Britannia ja Ranska lähettivät kaikki liikenevät miehensä sotaan, ja seurauksena oli ankara työvoimapula kotirintamalla. Ongelma ratkaistiin tuomalla työvoimaa Kiinasta. Noin 134  000 kiinalaismiestä saapui Eurooppaan suurin odotuksin aavistamatta, miten ankeat olot heitä siellä odottivat.

torstai 2. maaliskuuta 2017 teksti Bjørn Bojesen

Kiinalainen Cong Shugui iski lapionsa­ sortuneen juoksuhaudan seinämään. Hänen käsivarsiaan särki, ja hänellä oli kova nälkä. 

Oli vuosi 1917, ja Cong Shugui oli tuhansien kilometrien päässä kotoaan Belgian Passchendaelessa, jossa käytiin ensimmäisen maailmansodan verisimpiin kuulunut niin sanottu Ypresin kolmas taistelu.

Saksan ja Ranskan joukot ottivat yhteen viikkojen ja kuukausien ajan ilman, että kumpikaan osapuoli pystyi saavuttamaan tavoitteitaan. 

Aina kun rynnäkkö oli ohi, joka puolella lojui kuolleiden sotilaiden ruumiita.

Cong Shugui ja hänen työporukkansa 14 muuta kiinalaista kaivoivat maata juoksuhaudassa vilkuillen samalla hermostuneesti ympärilleen. 

Kukaan ei tiennyt, milloin saksalaiset taas hyökkäisivät. Vaikka Congin työsopimuksessa luvattiin, että hän ei joutuisi lähellekään etulinjaa, siellä hän nyt oli. 

Ja koko ajan brittiläinen työnjohtaja karjui englanninkielisiä käskyjä kieltä osaamattomille kiinalaisille.

Ajoittain Cong riisui hikisen lakkinsa ja kohotti katseensa kohti harmaata taivasta. Pari päivää aiemmin keisari Vilhelmin lentokoneet olivat lentäneet rintaman ylitse. 

Shandongin provinssin oppimattomat maalaispojat eivät olleet koskaan aikaisemmin nähneet teräslintuja, ja he olivat kiivenneet ylös juoksuhaudasta ihmettelemään niitä. 

Saksalaiset olivat pudottaneet heidän niskaansa pommeja, ja kolme miestä oli kuollut. Ensimmäiset heidän näkemänsä lentokoneet olivat jääneet myös viimeisiksi.

Cong oli ollut mukana raahaamassa kuolleita maanmiehiään syvään maakuoppaan ja lapioimassa heidän päälleen maata – samalla lapiolla, jolla hän nyt kaivoi juoksuhaudan seinämää.

Kiina toivoi Saksan tappiota

Cong oli yksi noin 134  000 kiinalaisesta, jotka raatoivat ensimmäisen maailmansodan aikana länsirintamalla. 

Saksa yritti tunkeutua pitemmälle Ranskaan ja Ranska ja Britannia yrittivät pakottaa sitä vetäytymään. 

Taistelut jähmettyivät nopeasti asema­sodaksi, jossa kuoli tuhansia ja taas tuhansia nuoria miehiä ilman, että kumpikaan osapuoli onnistui siirtämään rintamalinjaa merkittävästi kumpaankaan suuntaan. 

Pelkästään Sommen taistelussa vuonna 1916 kuoli noin 420  000 brittisotilasta, ja samana vuonna käyty ­Verdunin taistelu vaati noin 340  000 ranskalaisen hengen.

Jokainen edes jossain määrin asekuntoinen mies lähetettiin rintamalle paikkaamaan tuhansien kaatuneiden miesten synnyttämää aukkoa.

Kun kaikki kynnelle kykenevät miehet ja nuorukaiset joutuivat sotaan, kotirintamalle syntyi vähitellen huutava pula työvoimasta, ja esimerkiksi aseiden ja ruuan tuotanto ajautui vaikeuksiin. 

Moniin ­kevyisiin teollisuuden töihin palkattiin naisia, mutta raakaa voimaa edellyttäviin töihin tarvittiin yhä miehiä.

Britannian ja Ranskan työvoimapula oli kuin taivaan lahja Kiinan presidentin neuvonantajalle Liang Shiyille. 

Kiinassa oli työvoimaa yli oman tarpeen, ja Liang äkkäsi mahdollisuuden parantaa maansa mainetta länsivaltioiden silmissä.

Niin sanotun boksarikapinan seurauksena Kiina oli määrätty maksamaan 333 miljoonan dollarin suuruiset sotakor­vaukset Euroopan suurvalloille, ja ne olivat ottaneet Kiinan tärkeimmät kaupan keskittymät hallintaansa niin sanotuiksi protektoraateikseen. 

Liang oli varma, että Saksa häviäisi sodan ja että Kiina saisi neuvoteltua Saksan protektoraatit takaisin itselleen – etenkin jos se toimittaisi ympärysvalloille edullista työvoimaa.

Ankarasta miespulasta kärsivä Ranska hyväksyi Kiinan hallituksen tarjouksen kesäkuussa 1915. 

Britannia ei halunnut vaikuttaa liian innokkaalta, ja se vitkutteli päätöksenteossa. 28. heinäkuuta 1916 sekin lopulta hyväksyi Kiinan tarjouksen.

Kiinalaiset huolsivat uusia panssarivaunuja, jotka vyöryivät ­rintamalle loppuvuodesta 1918.

© Imperial War Museum

Raha houkutteli köyhiä kiinalaisia

Ranskaan ja Belgiaan tuli sodan aikana noin 134  000 kiinalaista siirto­työläistä. Heistä 40  000 oli Ranskan ja 94  000 Britannian hallituksen värväämiä.

Eurooppaan tuodut kiinalaiset olivat­ kotoisin lähinnä Länsi-Kiinan maaseudulta, ja noin 60 prosenttia heistä oli lähtöisin Shandongin provinssista. 

He olivat yleensä 20–40-vuotiaita lukutaidottomia miehiä, eikä heillä ollut radioita tai sanomalehtiä, joista he olisivat voineet saada tietoa Euroopassa käytävän sodan julmuuksista. Useimmat olivat rutiköyhiä, ja heillä oli perhe huollettavanaan. 

Sekä ranskalaiset että britit tarjosivat heille noin yhden frangin suuruista päiväpalkkaa, mikä vastaa nykyrahassa­ suunnilleen 2,70:tä euroa. 

Tulkeiksi tai toimistotehtäviin palkatuille kiinalaisille maksettiin viisinkertainen palkka.

Kiinan toimet suututtivat Saksan, sillä Kiina oli periaatteessa puolueeton maa. Kiinan hallitus pyrkikin välttämään puolueettomuuden rikkomista koskevia syytöksiä perustamalla ”yksityisiä” yrityksiä, joiden kautta työvoimaa palkattiin, eikä Saksa pystynyt estämään värväämistä.

Ranskan kiinalaisille tarjoaman työ­sopimuksen mukaan sunnuntai oli vapaapäivä, ja lisäksi heille luvattiin vähintään sata grammaa kuivaa riisiä päivässä viiden vuoden ajan. Lisäksi he saivat halutessaan jäädä sodan päätyttyä Ranskaan.

Britannian sopimuksessa ei ollut sunnuntaivapaita, mutta toisaalta kiinalaisille luvattiin vapaata kiinalaisena uutena vuotena ja muina kiinalaisina juhlapäivinä.

Värvätyt läpäisivät tiukan seulan

Kiinalaiset siirtotyöläiset toimivat Euroopassa armeijan alaisuudessa, ja heihin sovellettiin jo värväysvaiheessa tiukkaa kuria. 

He joutuivat riisuutumaan alasti, ja heidät ruiskutettiin desinfiointiaineella. Sitten heidät tutkittiin sukupuolitautien, malarian ja tuberkuloosin varalta.

30–60 prosenttia kiinalaisista karsiutui jo tässä vaiheessa. Työsopimuksen saaneista ne, joilla oli kiinalaismiehille tyypillinen pitkä letti, joutuivat parturin tuoliin. 

Sen jälkeen kaikille annettiin alumiininen ranneke, johon oli painettu viisinumeroinen tunnuskoodi. 

Rannekkeeseen painettu koodi oli kiinalaisten virallinen tunniste, eivätkä he saaneet riisua ranneketta ennen viisivuotisen sopimuskautensa päättymistä. 

Monet kiinalaiset tunsivat itsensä lähes rikollisiksi, kun heidän eurooppalaiset esimiehensä kutsuivat heitä nimien sijasta pelkästään numerokoodeilla.

Lopuksi kiinalaiset jaettiin Ranskan siirtomaajoukkoihin eli Troupes Colonialesiin ja Britannian kiinalaisiin työjoukkoihin Chinese Labour Corpsiin (CLC).

Kiinalaiset osallistuivat sotatarvikkeiden kuljetuksiin. Tässä he kantavat lento­pommeja Ranskassa vuonna 1917.

© Bridgeman

Kiinalaiset kuljetettiin laivoilla

Ensimmäinen kiinalaisia siirtotyöläisiä kuljettanut ranskalaislaiva saapui Marseillen satamaan 24. elokuuta 1916. Matka Intian ympäri ja Suezin kanavan kautta Välimerelle oli kestänyt noin kuukauden.

Tuhannet kiinalaiset tulivat Euroop­paan Suezin kanavan kautta. Tilanne kuitenkin muuttui, kun saksalaisten torpedo upotti Athos-höyrylaivan Maltan ­lähistöllä 17. helmikuuta 1917. Turmassa menehtyi 543 kiinalaista siirtotyöläistä ja 211 muuta matkustajaa.

Ensimmäinen brittien värväämiä­ kiinalaisia kuljettanut laiva puolestaan lähti matkaan Kiinasta ilotulitusten saattelemana 18. tammikuuta 1917. 

Athoksen upottamisen jälkeen britit kuitenkin ­alkoivat kuljettaa kiinalaisia Tyynen valtameren kautta Kanadaan ja sieltä Atlantin yli Eurooppaan.

Ensimmäiset brittien värväämät kiinalaiset saapuivat CLC:n päämajaan Pohjois-Ranskaan huhtikuussa 1917. 

Britit olivat rakentaneet sinne muun muassa suuren kiinalaisille tarkoitetun sairaalan, jossa oli 1  500 vuodetta ja kiinaa puhuvia lääkäreitä.

Kiinalaiset työskentelivät yleensä 15 miehen työporukoissa, joiden työnjohtajan he valitsivat keskuudestaan. 

Työnjohtaja ansaitsi puolitoista kertaa tavallisen työmiehen palkan verran, ja hänen tehtävänsä oli varmistaa, että työt etenivät aika­taulussa. Lisäksi työporukkaa vahti yleensä eurooppalainen upseeri.

Kielimuurin vuoksi työmailla syntyi usein väärinkäsityksiä. Kerran joukko kiinalaisia oli heittänyt vihoissaan työkalunsa tehtaan lattialle heidän amerikkalaisen esimiehensä huudettua heille kannustusmielessä ”Let’s go!” eli ”Antaa mennä!” ”Gou” tarkoittaa mandariinikiinaksi koiraa, ja kiinalaiset olivat suuttuneet luultuaan, että yhdysvaltalainen esimies oli haukkunut heitä koiriksi. 

Kiinalaisia pidettiin kovassa kurissa

Kiinalaisille valkeni nopeasti, että elämä siirtotyöläisenä sotaa käyvässä Euroopassa oli paljon rankempaa kuin he olivat kuvitelleet. 

Palkka oli surkea eurooppalaisten palkkoihin verrattuna, ruokaa ei useinkaan ollut tarpeeksi, ja etenkin britit pitivät huolen siitä, etteivät kiinalaiset saaneet olla tekemisissä siviilien kanssa.

Ranskalaiset olivat sallivampia, ja monissa kaupungeissa kiinalaiset saivat käydä työpäivän jälkeen kahviloissa ja ilotaloissa. 

Myös brittien erikoistehtäviin palkkaamien kiinalaisten kohtelu oli vapaampaa, kuten tulkkina työskennellyt Chow Chen-fu kirjoitti Shanghaissa asuvalle ­ystävälleen: ”Noin kolmesti viikossa pääsen naapurikylään ostoksille.”

Vaikka ruuasta ja vapaudesta oli puutetta, työtä riitti aina. Metsäisillä seuduilla kiinalaiset kaatoivat puita juoksuhautojen rakentamista varten. 

Osa kiinalaisista purki Ranskan satamissa laivoista painavia laatikoita, josta sisälsivät aseita, varaosia ja muita sotatarvikkeita. 

Kiinalaisia lähetettiin myös harvaanasutulle maaseudulle kauas rintamalta korjaamaan kuopille pommitettuja teitä sekä vaihtamaan rikkoutuneita ratakiskoja ja -pölkkyjä uusiin.

Kiinalaisia työläisiä vartioivat aseistetut sotilaat, jotka eivät sallineet ylimääräisiä lepotaukoja. Niihin suostuttiin vain silloin, kun ohi kulkevat ranskalaiset ­halusivat ottaa itsestään valo­kuvan eksoottisina pidettyjen kiinalaisten kanssa.

Useimmat Eurooppaan töihin lähteneistä kiinalaismiehistä olivat olleet kotimaassaan pienviljelijöitä ja tottuneet työskentelemään vuodenkierron mukaan. 

Heillä ei ollut kokemusta ryhmä­työstä tai tiukkojen aikataulujen noudattamisesta, eivätkä he aina sopeutuneet tehdastyöhön. 

Eurooppalaiset työnjohtajat taas tuskastuivat tästä syystä heihin ja pitivät heitä laiskoina. Ajan mittaan useimmat kiinalaiset kuitenkin oppivat ahkeriksi työntekijöiksi.

Osa kiinalaisista joutui rintamalle

14. elokuuta 1917 Kiina julisti Saksalle sodan pitkälti Athoksen upottamisen vuoksi. Sen jälkeen eurooppalaiset lakkasivat noudattamasta työsopimuksen kohtaa, joka esti värvättyjen kiinalaisten lähettämisen rintamalle.

Monet erikoistehtäviin palkatut kiinalaiset olivat jo työskennelleet rintaman tuntumassa korjaamassa vaurioituneita panssarivaunuja ja rakentamassa satamia sotalaivoille ja kiitoratoja lentokoneille.

Juoksuhaudat, joita oli länsirintamalla­ noin 40  000 kilometrin verran, sen ­sijaan olivat oikea helvetti sekä sotilaille että niiden rakentamisesta ja kunnossapidosta vastaaville työläisille. 

Siinä työssä kiinalaisten panos oli merkittävä. Juoksuhautojen kaivaminen ja raivaaminen ei vaatinut erityistaitoja, vaan ainoastaan raakaa voimaa ja lähes yli-­inhimillistä kykyä olla välittämättä jatkuvasta hengenvaarasta.

Rynnäkköjen jälkeen kiinalaiset määrättiin yleensä raivaamaan taistelupaikalta sotilaiden ruumiita, hevosten ruhoja ja suutareiksi jääneitä ammuksia. 

Työ oli hengenvaarallista, ja lukemattomia kiinalaisia kuoli räjähdyksissä.

Hengissä selvinnet joutuivat hautaamaan silpoutuneita ja usein jo haisevia ruumiita, mikä oli pahasti ristiriidassa monien kiinalaisten uskonnollista vakaumusta vastaan. 

Ruumiisiin koskeminen toi näet kiinalaisten ­uskomusten mukaan huonoa onnea, jos hautauksessa ei noudatettu tarkkaan määrättyjä rituaaleja.

Vancouverista lähdön jälkeen kiinalaiset eivät enää saaneet kurkistella ikkunoista. 

© Liddle Collection / Leeds University Library

Huono kohtelu johti kapinoihin

”Kiinalaiset eivät syö hevosenlihaa!” siirtotyöläinen Li Jun ilmoitti työnjohta­jilleen lokakuussa 1917. 

Hän uhkasi eurooppalaisia esimiehiään kapinalla, mikäli hevosta ei poistettaisi ruokalistalta. 

Tuolla kertaa eurooppalaiset antoivat periksi, mutta usein siirtotyöläisten tyytymättömyys purkautui väkivallaksi.

Vuosina 1916–1918 kiinalaiset siirtotyöläiset järjestivät kaikkiaan 25 lakkoa ja protestia. Tammikuussa 1917 Bassensin ruutitehtaassa Ranskassa kuoli kaksi kiinalaista, jotka olivat joutuneet tappeluun egyptiläisen työtoverinsa kanssa. 

Pari päivää myöhemmin yksi kiinalainen kuoli ja 60 loukkaantui vakavasti, kun 500 kiinalaista hyökkäsi 250 algeria­laisen kimppuun tehtaassa Bergeracissa. 

Helmikuussa 1917 sata kiinalaista ilmoitti kieltäytyvänsä ratatöistä Périgueux’ssa Pariisista Orléansiin johtavan radan varrella, jollei heidän palkkaansa nostettaisi. Sotilaat pakottivat kiinalaiset jatkamaan työtään – ilman palkankorotusta.

Kiistat ankarien brittien ja kiinalaisten välillä johtivat usein verenvuodatukseen, ja brittiläinen sotatuomioistuin tuomitsi sodan aikana kymmenen kiinalaista kuolemaan murhasta.

Britit suhtautuivat nuivasti ranskalaisiin, jotka kohtelivat kiinalaisia heidän mielestään liian helläkätisesti. 

Brittien mielestä liiallinen lempeys heikensi moraalia. He suosivat tiukkaa linjaa, mikä johti siihen, että brittisotilaat tappoivat lukemattomia protestoivia kiinalaisia.

Yksi pahimmista konflikteista sattui syyskuussa 1917, jolloin yli tuhat britti­sotilasta karkasi rintamalta Étaplesissa. 

Se kannusti Boulognen sataman kiinalaisia ja egyptiläisiä ryhtymään lakkoon ja vaatimaan parempaa palkkaa ja ruokaa.

Siirtotyöläiset marssivat kaupungin halki, ryöstivät hotellin ja kahvilan ja tunkeutuivat lopulta upseeri­kerholle. 

Brittisotilaat puuttuivat nopeasti asiaan ja alkoivat pidättää mellakoijia ja ajaa heitä ulos kaupungista. Osa kiinalaisista nousi kuitenkin vastarintaan, ja britit avasivat tulen heitä kohti.

Rintamalla kiinalaisia siirtotyöläisiä kuoli saksalaisten ilmapommituksissa. Esimerkiksi Dunkerquen ja Boulognen pommituksissa syyskuussa 1917 kuoli 15 kiinalaista työläistä, ja 18. toukokuussa 1918 pommit tappoivat 50 kiinalaista. 

Kiinaa ei palkittu avusta

Useimpien kiinalaisten haave vaurastumisesta Euroopassa jäi toteutumatta. Ei tiedetä tarkkaan, kuinka moni kiinalainen kuoli sodan aikana Euroopassa tai palasi sodan jälkeen kotiin. 

Tutkijoiden arvioiden mukaan kuolleita oli 2  000–20  000. Kiinalaisten hautakiviä on paikannettu 2  000, mutta läheskään kaikki kiinalaiset eivät välttämättä saaneet kunnollista hautausta muistokivineen.

Saksan keisari Vilhelm luopui vallasta 11. marraskuuta 1918, ja sota päättyi.

Ranska ja Britannia eivät olisi pystyneet vastustamaan Saksan sotavoimia ilman tuhansia kiinalaisia, jotka raatoivat ­Euroopassa surkealla palkalla. 

Sodan voittajat eivät kuitenkaan tunteneet kiitollisuutta. Ne kiinalaiset, joiden työsopimus ei vielä ollut umpeutunut, joutuivat rintamalle raivaamaan miinoja ja piikkilankaa ja täyttämään juoksuhautoja.

Kiinalaiset joutuivat pettymään myös Versaillesin rauhanneuvotteluissa, kun Saksan protektoraatti Shandongissa päätettiin siirtää Japanin hallintaan. 

Kiinalaiset työläiset olivat auttaneet ympärysvaltoja voittamaan sodan, mutta Kiina ei siitä hyötynyt.

Ehkä sinua kiinnostaa...