Munkki käyttää sotaviuhkaa aseena taistelussa samuraita vastaan. 

7 kekseliästä – mutta ei aina niin onnistunutta – asetta

Mielikuvitusta ei ole puuttunut, kun ihmiset ovat kehittäneet aseita. Jotkut aseet ovat olleet pikemminkin luovia kuin tehokkaita ja jotkut suorastaan outoja. Tässä seitsemän historian erikoisinta asetta.

maanantai 19. maaliskuuta 2018 teksti Inger Lise Kontochristos

Samurai miekan ja tessenin eli sotaviuhkan kanssa. Gunsenia voitiin käyttää esimerkiksi merkinantoon tai nuolten ja iskujen torjumiseen.

© Getty Images

Tessen – viilentävä viuhka ja ase

Alkuperä: Japani 1100-luku

Tämä japanilaisase tunnettiin nimellä tessen tai sotaviuhka. Feodaaliajan Japanissa sitä käyttivät ihmiset, jotka halusivat aseistautua huomaamattomasti. Erityisen suosittu ase oli naispuolisten ninjasotureiden keskuudessa. Tessen näytti tavalliselta, vaarattomalta viuhkalta, mutta se oli tehty terävästä teräksestä.

VIIMEISET SANAT TOTTA VAI TARUA?

Sotaviuhkaa kannettiin usein paikoissa, joissa aseet oli kielletty ja näkyvä miekka olisi takavarikoitu. Tavalliselta viuhkalta näyttävä tessen puolestaan oli helppo salakuljettaa. Samurait kantoivat usein kuumina päivinä muutenkin viuh­koja itsensä viilentämiseen. Näin tessen oli sopiva ase yllättämään vihollinen, joka luuli uhrinsa olevan aseeton. Aseesta tuli niin suosittu, että sen käyttöä opetettiin samuraiden taistelukouluissa.

Tesseniä voitiin käyttää hyökkäykseen tai vastustajan aseen sitomiseen tai suojana nuolilta. Sitä saattoi myös käyttää heittoaseena tai jopa apuna uimisessa. Sillä saattoi myös viilentää itseään.

Myöhemmin sotaviuhkan käyttöön kehitettiin jopa kamppailulaji nimeltä tessenjutsu. 

Sotilas ja urumi

© Svante Ström

Ruoskamiekka – vaarallinen käyttäjälleen

Alkuperä: Intia 300-luku

Intialainen ruoskamiekka urumi on varmaankin yksi historian vaarallisimmista käsiaseista: ei vain hyökkäyksen kohteelle, vaan myös niille, jotka sitä käyttivät. Erittäin joustava pitkämiekka valmistettiin teräksestä tai messingistä, ja se koostui useista teristä, jotka oli kiinnitetty kahvaan. Terät saattoivat olla jopa 170 cm pitkiä. Urumi lasketaan yhdeksi vaikeimmista aseita käyttää, koska sillä oli niin helppo satuttaa itseään.

JOSEPHINE BAKER NOUSI ILMIÖKSI PARIISISSA

Taistelussa ruoskamiekkaa heilutettiin ilmassa ympäriinsä, ja jos sitä käsiteltiin oikein, se saattoi vahingoittaa tai tappaa useita vihollisia kerralla. Sillä oli pitkä kantama, ja pyörimäliikettä oli hyvin vaikea pysäyttää tai siltä puolustautua. Kun urumia ei käytetty, se voitiin kääriä vartalon ympäri kuin vyö. 

Hauta-ase aktivoitui, kun joku astui ansalankaan. Asetta käytettiin 1800-luvun Britanniassa estämään ruumiiden ryöstöjä.

© IBL bildbyrå

Hauta-aseen piti pysäyttää ruumiinryöstäjät

Alkuperä: Britannia ja Yhdysvallat 1800-luku

Englannin laki kielsi lääketieteellisiä kouluja ostamasta ruumiita tutkimus- tai opetustarkoituksiin. Laki salli vain teloitettujen rikollisten tai lääketieteelle lahjoitettujen ruumiiden käytön. Kouluilla ei ollut tarpeeksi ruumiita käytössään, ja jotkut niistä ratkaisivat ongelman kyseenalaisella tavalla – työllistämällä ruumisvarkaita.

Ruumiinryöstäjät kaivoivat hautausmailta ruumiita ylös öisin ja myivät niitä häikäilemättömille kouluille. Omaiset, jotka löysivät kuolleen sukulaisensa haudan häpäistynä ja ruumiin varastettuna, olivat tietysti suunniltaan. Tämän estämiseen kehitettiin hauta-aseita.

Haudan viereen asennettu hauta-ase aktivoitui, kun varas osui hautaa ympäröivään ansalankaan. Ase kääntyi automaattisesti varkaan suuntaan ja laukesi. Ammukset olivat useimmiten suolaa tai jotakin muuta verrattain vaaratonta ainetta, mutta aseesta valmistettiin myös tuhoisampia versioita.

AFRIKKALAINEN MAHTI ELI ORJISTA JA SUOLASTA

Yhdysvalloissa kehitettiin "hautatorpedo", eräänlainen miina, joka räjähti, kun varas avasi haudan. Philip K. Clover rekisteröi patenttihakemuksen hautatorpedon kehittyneelle versiolle vuonna 1878.

Hauta-aseet olivat kuitenkin kalliita ja niihin oli varaa vain harvoilla rikkailla ihmisillä. Ruumiinryöstäjät iskivät muutenkin etupäässä köyhien hautoihin.

Englannissa hautavarkaat lähettivät usein surupukuun puetun naisen hautausmaille päiväaikaan tutkiskelemaan, mitkä haudat oli varustettu aseilla. Kun hautausmaan henkilökunta huomasi tämän, aseita alettiin asentaa haudoille vain öiden ajaksi. Lopulta hautojen varustaminen aseansoilla kuitenkin kiellettiin lailla. 

Eri suuntaan osoittavilla piipuilla voi ampua monta hyökkääjää samanaikaisesti, ainakin teoriassa. 

Sorsanjalkapistoolissa oli monta piippua

Alkuperä: Yhdysvallat 1700-luku

Tämä ampuma-ase sai nimensä siitä, että sen piiput muistuttavat sorsan räpylää. Sillä oli tarkoitus ampua montaa kohdetta samanaikaisesti. Tätä pidettiin hyödyllisenä vartijoille, vankilahenkilöstölle ja merikapteeneille, joita vastaan saatettiin hyökätä useasta suunnasta yhtä aikaa. Räpyläpistooli oli erityisen suosittu laivoissa sellaisilla vesillä, joissa pelättiin merirosvohyökkäystä, mutta sitä kannettiin myös miehistön kapinoinnin varalta.

SUURI PAKO 1944

Ase kehitettiin 1700-luvulla, ja siinä oli kolmesta kuuteen eri suuntiin osoittavaa piippua. Yhdessä mallissa oli piippu osoittamassa myös ylöspäin. Nelipiippuiset mallit saattoivat pystyä ampumaan myös suoraan sivuille.

Pistoolilla tähdättiin keskimmäistä hyökkääjää, ja se osui toivon mukaan samalla muihin hyökkääjiin. Ase ei kuitenkaan ollut kovin tehokas. Laukaukset haavoittivat yleensä vain yhtä hyökkääjää. Joskus luodit ottivat yllättäviä kimmokkeita ja osuivat ampujaan itseensä. 

Kopio Pucklen konekivääristä.

Pucklen konekivääri ampui neliskanttisia ammuksia

Alkuperä: Britannia 1718

James Puckle patentoi vuonna 1718 aseen, jota kutsutaan nykyään "maailman ensimmäiseksi konekivääriksi". Todellisuudessa ase oli kuitenkin melko alkeellinen, käytännössä valtava jalustaan kiinnitetty revolveri. Konekiväärillä tarkoitetaan nykyään automaattiasetta, mutta Pucklen keksintö oli mitä suurimmassa määrin manuaalinen: käyttäjä kiersi ammussylinteriä, ja jokaista laukausta varten piti painaa liipaisinta erikseen. Sillä voitiin ampua vain yhdeksän ammusta minuutissa, mikä oli silti vaikuttavaa verrattuna tavallisiin kivääreihin, joilla voitiin tuolloin ampua vain kolme kertaa minuutissa.

Vaikka laite oli innovatiivinen, asetta oli hyvin vaikea käyttää. Sotilasviranomaiset hylkäsivät sen useita kertoja liian monimutkaisena ja tehottomana. James Puckle yritti lopulta myydä sitä puolustusaseeksi meritaisteluihin, mutta siinäkään hän ei onnistunut.

SUURI PROPAGANDASOTA

Puckle rakensi aseen niin, että sillä saattoi ampua sekä pyöreitä että nelikulmaisia ammuksia. Pucklen sunnitelman mukaan pyöreitä kuulia käytettäisiin kristittyjä vihollisia vastaan ja nelikulmaisia – koska ne tekivät enemmän vahinkoa – muslimeita vastaan. Patenttihakemuksessaan Puckle kirjoitti, että aseen on määrä "todistaa turkkilaisille kristillisen sivilisaation ylivoimaisuus". Pucklen ase ei koskaan päässyt tuotantoon, ja sitä on jäljellä vain kaksi kappaletta. 

Sodan jälkeen valmistettiin paljon vyöaseita, joita myytiin amerikkalaissotilaille "aitoina" matkamuistoina.

Himmler ihastui vyönsolkiaseeseen  

Alkuperä: Saksa 1910-luku

Insinööri ja keksijä Louis Marquis kehitti vyöpistoolin ollessaan sotavankina ensimmäisen maailmansodan aikana. Vuonna 1943 hän vastaanotti tilauksen SS-johtaja Heinrich Himmleriltä, joka halusi varustaa tuntemattoman määrän SS-upseereja huomaamattomalla aseella, jota he voisivat käyttää jäädessään vihollisen vangiksi.

Asetta oli helppo käyttää. Kun vyön solki avattiin (samalla periaatteella kuin lentokoneen turvavyö), aseen piippu tuli näkyviin, ja laukaus voitiin ampua nappia painamalla. Ase oli kuitenkin pieni, ja vihollisen täytyi seistä aivan edessä, että laukaus voisi osua ja haavoittaa.

HUIJARI, JOKA MYI EIFFEL-TORNIN

Vyöaseesta oli kaksi muunnelmaa, joista toisessa oli kaksi piippua ja toisessa neljä. Ensimmäisissä prototyypeissä ei ollut liipaisinta, vaan ase laukesi automaattisesti, kun solki avattiin. Myöhemmissä malleissa jokaisella luodilla oli oma laukaisumekanismi.

Ei tiedetä, kuinka monta vyönsolkipistoolia valmistettiin, mutta massatuotantoon se ei koskaan tullut.

Asetta tiedetään säilyneen vain kymmenen kappaletta, ja se on nykyään haluttu keräilyesine. Yhdysvalloissa myytiin SS-joukkojen vyön­solkipistooli äskettäin huutokaupassa noin 20  000 dollarilla. 

Ihmiskaapparia käytettiin vielä 1700-luvulla, ja sitä on käytetty rikollisten ja epäiltyjen noitien kiinni ottamiseen. Saksaksi sen nimi onkin hexenfänger

Kaapparilla siepattiin aatelisia

Alkuperä: Eurooppa keskiajalla

Ihmiskaappari oli metallista valmistettu pitkävartinen ase, jossa oli kepin päässä kaksi puolikuun muotoista metalliosaa, jotka yhdessä muodostivat ympyrän. Metalliosissa oli jousimekanismit, jotka saivat puolikuut sulkeutumaan, kun ne oli saatu kierrettyä uhrin kaulan ympärille. Kauluksen sisäpuolella oli teräviä piikkejä.

“THE HE-SHE-LADIES” HUVITTIVAT JA JÄRKYTTIVÄT 1870

Kysessä oli vangitsemisase, joka ei ollut suoranaisen tappava: jalkasotilaat käyttivät sitä kaatamaan ratsastajia alas hevosen selästä ja pitämään nämä maassa vankina. Aseen kaulukseen kiinnitetyt piikit varmistivat, että vangiksi joutunut ei pystynyt liikkumaan.

Kaapparia käytettiin keskiajalla aatelisritareiden vangitsemiseen elävänä. Vangeiksi ritareita otettiin, koska heidän suvultaan voitiin saada heistä arvokkaat lunnaat. Hyökkääjien ei tarvinnut pelätä, että piikit puhkoisivat uhrin kaulan, koska ratsastavat aatelisritarit liikkuivat taistelukentällä yleensä täydessä haarniskassa. 

Ehkä sinua kiinnostaa...