Eurooppalaiset olivat aina 1600-luvulle asti vakuuttuneita siitä, että kaukaisissa maissa todella asui yksisarvisia.

© Imageselect & Wikipedia

Viikingit vedättivät koko Eurooppaa

Viikingit ja heidän jälkeläisensä tienasivat vuosisatojen ajan suuria summia myymällä yksisarvisen sarvia. Kukaan ei ollut koskaan nähnyt yksisarvisia, mutta uskottiin, että niiden sarvilla pystyi parantamaan sairauksia ja puhdistamaan vettä. Pienet sarven murusetkin olivat suuria aarteita.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018 teksti Benjamin T. Christensen

Englantilainen tutkimusmatkailija Martin Frobisher palasi 23. syyskuuta 1577 Englantiin viiden kuukauden purjehdukselta Kanadan ­pohjoisosista mukanaan 200 tonnia malmia.

Frobisher oli varma, että musta kivi­aines sisälsi runsaasti kultaa, mutta hän pettyi katkerasti kuullessaan kiviä tut­kineiden asiantuntijoiden lausunnon. ­

Kivissä kimaltelikin vain arvotonta rikkikiisua eli kansanomaisesti katinkultaa, ja niin ne päätyivät täyteaineeksi Englannin kuoppaisille teille.

Frobisherin onneksi hänellä oli tuomisinaan toinenkin valtti, jonka avulla hän uskoi saavansa kuningatar Elisabet I:n ja muut tukijat rahoittamaan uuden matkan Kanadaan. 

Frobisher kirjotti kuningattarelle ja kuvaili arvokkainta aarrettaan, jonka hän oli löytänyt kaukaa pohjoisesta. Kyseessä oli eläimen sarvi, eikä todellakaan minkä tahansa eläimen:

”Tämä valettua kynttilää muistuttava sarvi on kierteinen ja todennäköisesti peräisin meriyksisarviselta.”

Frobisher lahjoitti sarven kuningat­tarelle, joka liitti sen oitis kruununkalleuksiinsa, sillä 1500-luvun lopussa yksisarvisen sarvea pidettiin arvokkaampana kuin mitään muuta. 

Rikkaat ruhtinaat maksoivat omaisuuksia pitkistä ja kierteisistä sarvista, jotka olivat arvostettuja statussymboleja ja hyvinkin kokonaisen linnan arvoisia.

Skandinaaviset kauppiaat, jotka toimittivat yksisarvisen sarvia Eurooppaan, ­tienasivat omaisuuksia – mutta todellisuudessa kyse oli suuresta huijauksesta. 

Viikingit aloittivat sarvihuijauksen

Yksisarvisen sarvilla oli käyty kauppaa aina viikinkiajoilta asti. Asuttaessaan Grönlantia 1000-luvulla viikingit näkivät sarvivalaita, joilla on pitkä, kierteinen syöksyhammas. Se muistutti keskiaikaisia kuvauksia yksisarvisen sarvesta.

Ei tiedetä, kuka ensimmäisenä keksi väittää sarvivalaan syöksyhampaita yksi­sarvisen sarviksi, mutta pian kovina kauppamiehinä tunnetut viikingit alkoivat myydä niitä huimilla hinnoilla ympäri Eurooppaa.

Sarvien alkuperä säilyi tarkasti salassa, sillä kesti yli viisisataa vuotta, ennen kuin ketkään muut kuin viikingit tai heidän jälkeläisensä purjehtivat niin kauas pohjoiseen, että kohtasivat sarvivalaita. 

Vasta Frobisherin aikaan muitakin ­eurooppalaisia päätyi hyisille vesille Kanadan pohjoispuolelle heidän etsiessään Luoteisväylää eli oikotietä Kiinan silkkien ja Intian mausteiden luokse.

Kun Frobisherin retkikunta vuonna 1577 rantautui Grönlannin ja Kanadan välillä sijaitsevalle Christopher Hall Islandin saarelle, hänen miehistönsä löysi rannasta kuolleen sarvivalaan. 

Englantilaiset merimiehet eivät olleet koskaan nähneet sellaista eläintä, mutta sen sarvi vaikutti tutulta. Niinpä Frobisher antoi eläimelle nimeksi meriyksisarvinen. 

Yksisarvisen metsästys oli suosittu kuva-aihe 1400-luvun Euroopassa.

© Imageselect

Yksisarvinen oli tuttu Raamatusta

Frobisherin päätelmä ei johtunut siitä, että hän olisi ollut tietämätön, vaan Frobisher yksinkertaisesti luotti asiassa Raamattuun, jossa puhuttiin yksisarvisista.

1500-luvun uskovaisille Raamatussa ­peräti seitsemän kertaa mainittu yksisarvinen oli siis aivan todellinen eläin.

Frobisher ei voinut tietää, että yksisarvisen päätyminen Raamattuun oli virhe, joka oli tapahtunut jo ennen kristinuskon syntyä. 

Egyptiä hallinnut kreikkalainen Ptolemaios II määräsi vuoden 250 eaa. tienoilla 72 juutalaista kirjanoppinutta kääntämään pyhät tekstinsä hepreasta kreikaksi, jotta hänkin voisi ymmärtää ne kunnolla.

Käännöstyön aikana juutalaiset törmäsivät ongelmaan: heidän teksteissään mainittiin monessa kohtaa eläin nimeltä re’em. 

Hepreankielinen teksti kuvasi eläimen olevan kesyttämätön, vahva ja pelottava, mutta kukaan ei tiennyt, mistä eläimestä oli kyse. 

Nykyiset raamatun­tutkijat uskovat juutalaisten tekstien ­viittaavan todennäköisesti alkuhärkään, joka oli Ptolemaioksen aikaan jo kadonnut Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä.

Alkuperäiset tekstit eivät mainitse mitään erityisestä sarvesta, mutta faraon kirjanoppineet käänsivät eläimen nimen jostain syystä muotoon monoceros eli ­yksisarvinen. Käännös kulkeutui kristinuskoon, kun juutalaisista teksteistä tuli Raamatun Vanha testamentti. 

Oppineetkin kuvailivat taruolentoja

Raamatun lisäksi yksisarvisista kirjoitettiin niin kutsutuissa bestiaareissa eli maailman eläimiä esittelevissä tietokirjoissa.

Bestiaarit olivat erityisen suosittuja keskiajalla, mutta vielä renessanssin aikaan niin tutkimusmatkailija Frobisher kuin Euroopan eliittikin luki näitä värikkäitä teoksia, joissa kuvailtiin kaikenlaisia eläimiä hevosista ja lehmistä lohikäärmeisiin, feenikslintuihin ja yksisarvisiin. 

Yleensä bestiaarit oli kirjoitettu tut­kijankammiossa muiden kirjoittajien aiempien tekstien perusteella vailla minkäänlaista kenttätutkimusta ja eläinten havainnointia luonnossa.

Myös roomalaisen Plinius vanhemman (23–79 jaa.) luonnontieteellinen kirja­kokoelma oli suosittua lukemistoa. Hän kuvaili yksisarvisia värikkäästi:

”Yksisarvinen on maailman vaarallisin eläin, ja sen pyydystäminen elävänä on mahdotonta. Sillä on hevosen ruumis, saksanhirven pää, jalat kuin norsulla, villisian häntä ja yksittäinen, kolme jalkaa pitkä sarvi keskellä otsaa.”

Raamattu ja bestiaarit riittivät vakuuttamaan lukijansa. Vaikka kukaan eurooppalainen ei ollut nähnyt pesunkestävää yksisarvista, kirjoituksia siitä pidettiin täytenä totena. 

Taikausko edisti sarvien myyntiä

Yksisarvisen suosio oli suurimmillaan Martin Frobisherin aikaan. Skandinaa­viset kauppiaat olivat myyneet sarvia vuosisatoja, mutta sarvien jo ennestään korkeat hinnat olivat nousseet tähtiin Euroopassa levinneen kirjan ansiosta.

Vuonna 1508 italialainen seikkailija ja tutkimusmatkailija Ludovico di Varthema oli julkaissut kertomuksensa yli viisi vuotta kestäneestä matkastaan Lähi-idässä ja Aasiassa. Kirjassa kuvattiin yksisarvisen sarven ihmeitä tekeviä ominaisuuksia, joihin Varthema oli saanut omin silmin tutustua silloisen maailman mahtavimman miehen, Ottomaanien valtakunnan sulttaanin luona.

”Yksisarvisen sarvi tehoaa ruttoon, kuumetautiin ja myrkkyyn. Se ajaa pois tuhkarokon ja kupan ja parantaa kaatumataudin lapsilta”, Varthema kertoi.

Vartheman, aikalaislääkärien ja var­sinkaan skandinaavisten kauppiaiden mukaan sellaista tautia ei ollutkaan, jota yksisarvisen sarvi ei olisi parantanut. 1500-luvulla Vartheman kirja käännettiin kaikille Euroopan suurille kielille, minkä jälkeen yksisarvisen sarven maagiset ominaisuudet tulivat tunnetuiksi koko Euroopan ylimystön keskuudessa.

Esimerkiksi Skotlannin kunin­gatar Maria Stuart (1542–1587) osti Ranskasta palan yksisarvisen sarvea ja testasi sillä päivittäin ruokansa myrkyn varalta, sillä hän pelkäsi lukuisten vihollistensa yrittävän murhata hänet. 

Samasta syystä palvelija käytti aina vuonna 1789 käynnistyneeseen Ranskan vallankumoukseen asti yksisarvisen sarven palan Ranskan kuninkaan lasissa aina ennen kuin kuningas vei lasin huulilleen. 

Jotkut äveriäät aateliset ja hallitsijat jopa valmistivat varmuuden vuoksi juoma-astioita kokonaan yksisarvisen sarvesta.

Sarven väitettiin puhdistavan vettä, joten vauraissa kirkoissa asetettiin usein pala yksisarvisen sarvea alttarimaljaan. 

Keskiajan kummia hittituotteita

Yksisarvisen sarvien lisäksi kauppiaat kartuttivat kassaansa keskiajalla ja renessanssin aikaan nykyisin varsin oudoiltakin tuntuvilla kauppatavaroilla.

  • Peilit

    1500-luvulla venetsialaiset lasimestarit keksivät tavan valmistaa peilejä la­sista ja elohopeasta. Siten syntyi maailman kirkkaimpia peilejä, ja niiden hinta nousi taivaisiin. 1600-luvun lopussa eräs ranskalainen kreivitär vaihtoi kokonaisen maatilan venetsialaiseen peiliin. Venetsialla oli Euroopassa käytännössä peilien monopoli niin kauan kuin niiden valmistusmenetelmä säilyi salaisuutena, ja ne toivat kaupunkiin runsaasti rahaa.


  • Metsästyshaukat

    Haukkametsästys oli suosittua aatelisten keskuudessa keski­ajalla ja renessanssin aikaan. Haukat olivat niin arvokkaita, että Maltan saaret vuonna 1530 vuokranneet johanniittaritarit maksoivat saarista vain yhden tunturihaukan vuodessa.


  • Simpukankuoret

    Purppuraksi kutsuttua violettia väriä arvostettiin jo antiikin aikaan. Purppuraväriainetta tehtiin Välimeressä asuvista pienistä Bolinus brandaris -kotiloista, mutta 10 000 kotilosta sai vasta gramman purppuraa ja kilon painoisen kankaan värjääminen vaati peräti 200 grammaa purppuraa. Historioitsija ­Theopompos kirjoitti jo 400-luvulla eaa. purppuran olevan ”painonsa arvoista ­hopeassa”, ja keskiajan Bysantissa vain kuninkaalliset saivat käyttää purppuraa. 


  • Pyhäinjäännökset

    Keskiajalla raharikkaat ostivat itselleen suurilla summilla onnettomuuksilta suojaavia ja ihmeitä tekeviä pyhäinjään­nöksiä. Ne olivat yleensä pieniä osia pyhimyksen ruumiista tai uskonnollisten merkkihenkilöiden elämään liittyneitä esineitä, kuten säle Jeesuksen ristinpuusta, opetuslapsen varpaankynsi tai pyhimyksen pääkallo. Aateliset ja kirkot maksoivat pyhäinjäännöksiä päätä huimaavia hintoja.

Yksisarviskuume valtasi Euroopan

Englannissa 1500-luvulla vieraillut italialainen kirjailija kuvaili maan vauraita luostareita, joissa oli ”poikkeuksellisen suuria yksisarvisen sarvia”.

Kirjoittaja havaitsi, että muutkin kuin kirkonmiehet olivat kiinnostuneita halutuista sarvista. Esimerkiksi aatelisilla oli yksisarvisen sarven paloja koruina tai ommeltuna vaatteisiin, ja aterimet, pöytäkoristeet ja astiastot oli usein koristeltu yksisarvisen sarvella.

Tällaiset kirjoitukset nostivat yksisarvisen sarvien hintoja entisestään. 

Esimerkiksi Englantia vuosina 1558–1603 hallinneen kuningatar Elisabet I:n arvo­tavaroiden luettelossa yksisarvisen sarvi mainittiin ensimmäisenä ja siten ilmeisesti arvokkaimpana.

Kuningattaren hovissa vierailleen saksalaisen asianajajan Paul Hentznerin arvion mukaan hänelle esitellyn sarven arvo oli 10 000 puntaa.

 Ranskan kuninkaan sanottiin puolestaan omistavan jopa kaksin verroin arvokkaamman sarven. 

Sarvet olivat niin kallisarvoisia, että niillä olisi voinut ostaa kokonaisen kaupungin tai rakennuttaa suuren linnoituksen.

Yksisarvisesta ja sen sarvesta tuli yleinen vallan ja vaurauden symboli. Taiteilijat maalasivat lukemattomia kuvia tuon jalon eläimen metsästyksestä sekä neitsyistä, jotka ainoina saattoivat väittämän mukaan kesyttää yksisarvisen.

Esimerkiksi Lontoon kultasepät ikuis­tivat sarvekkaan hevosen liikkeidensä yläpuolella roikkuviin kyltteihin. Linnojen sisäänkäyntien yhteyteen pystytettiin takajaloilleen noussutta yksisarvista ­kuvaavia veistoksia, ja lukemattomat ­aatelisperheet koris­telivat vaakunaansa yksisarvisilla. 

Tutkija paljasti totuuden

Usko yksisarviseen ja sen sarven taikavoimiin sai kolauksen vasta vuonna 1638.

Tanskalainen Ole Worm oli tunnustettu tutkija, joka oli jo todistanut, että sopulit eivät suinkaan ilmaantuneet maailmaan satunnaisesti tyhjästä, kuten oli uskottu, vaan lisääntyivät aivan samalla tavalla kuin muutkin jyrsijät. 

Worm ryhtyi tutkimaan yksisarvisen sarvia tarkasti ja totesi sitten niiden olevan todel­lisuudessa sarvivalaan syöksyhampaita.

Tieto Wormin tutkimuksista levisi ­Euroopassa hitaasti, mutta aina edetessään uudelle alueelle se sai sarvien hinnat romahtamaan. 

Englannin kuningas Kaarle I:n kokoelmissa ollut yksisarvisen sarvi oli vuonna 1630 arvioitu 8 000 punnan arvoiseksi, mutta vuonna 1659 eli parikymmentä vuotta Wormin tutkimusten jälkeen sen arvoksi mainittiin enää 600 puntaa.

Vaikka Worm todisti, että ”yksisarvisen sarvet” saatiin sarvivalaista, hän uskoi silti yhä, että niillä oli parantavia voimia. 

Osin sen takia sarvivalaiden kierteiset syöksyhampaat säilyttivätkin asemansa haluttuina arvoesineinä vielä vuosisadan ajan, ja lääkinnässä niitä käytettiin aina 1800-luvulle asti.

Lue lisää yksisarvisista

Robert Brown og Loren Coleman: The Unicorn: A Mythological Investigation, Cosimo Classics, 2014 W. Dudley: Unicorns, Referencepoint Press, 2008

Ehkä sinua kiinnostaa...