Suuri osa Itä-Englannista oli erityisesti Tanskasta tulleiden viikinkien asuttamaa, ja aluetta alettiin kutsua Danelageniksi. Siellä ei kunnioitettu Englannin kuningasta eikä hänen lakejaan.

© York Archaeological Trust & fanart.tv

Viikingit kasvattivat Englannin ulkomaankauppaa

Vuonna 866 viikinkiarmeija valtasi Yorkin kaupungin Itä-Englannissa. Kaupungista kasvoi nopeasti vilkas metropoli. Kauppa ja käsityö kukoistivat, ja Yorkista tuli niin merkittävä kaupunki, että jopa Englannin hallitsijat jättivät sitä hallitsevat viikingit rauhaan.

perjantai 17. helmikuuta 2017 teksti Else Christensen

Arkeologit tiesivät hyvin, että Yorkin kaupungin alla piili jälkiä viikinkiajasta. Kun kaupunkiin rakennettiin uusia taloja tai teitä, maasta putkahti tämän tästä viikinkien kampoja, sormuksia ja solkia.

Vuonna 1972 arkeologisissa kaivauksissa Yorkissa tehtiin kuitenkin löytö, joka yllätti kaikki runsaudellaan. 

Maasta Coppergate-nimisen kadun jalkakäytävän alta paljastui suuria määriä nahkakenkiä, puutavaraa ja karkeakutoisten vaatteiden riekaleita. 

Esineet olivat peräisin 900-luvulta, ja on harvinaista, että tuolta ajalta löytyy niin hyvin säilyneitä muinaisesineitä.

Coppergaten alla maaperässä vallitsivat aivan erikoiset olosuhteet. Sinne oli vuosisatojen saatossa kerääntynyt kaikenlaista kuonaa ja rakennusjätettä, jotka olivat tiivistyessään muuttaneet maan aikakapseliksi. 

Arkeologit päättivät jatkaa kaivauksia viereisellä tyhjällä tontilla.

Kaivaukset alkoivat vuonna 1976, ja kun ne päättyivät viisi vuotta myöhemmin, maasta oli kaivettu esiin kokonainen viikinkien asuinalue taloineen, katuineen ja työpajoineen. 

Löytöjen perusteella pystyttiin tarkkaan rekonstruoimaan, miten viikingit olivat asuneet, työskennelleet ja eläneet Yorkissa, ja seuraamaan kaupungin kehitystä vuosisatojen aikana. 

York oli sekä Englannin valloittaneiden viikinkisoturien pääkaupunki että yksi viikinkiajan vilkkaimmista kauppapaikoista ja tärkeä solmukohta heidän kaupankäynnilleen muun maailman kanssa. 

Skandinaavit valtasivat kaupungin

Viikingit eivät olleet alun perin kuitenkaan tulleet Yorkiin kauppaa käymään. 700-luvun lopulta lähtien he olivat tehneet Englannin länsirannikolle useita pikaisia ryöstöretkiä. 

Noin vuonna 850 viikingit talvehtivat ensimmäistä kertaa Englannissa Lontoon lähellä Thanetin saaressa, josta he siirtyivät hiljalleen kohti pohjoista. 1. marraskuuta 866 he saapuivat Yorkiin, kukistivat kaupungin anglosaksiset hallitsijat ja valloittivat kaupungin.

Valloitus oli viikingeille mieluinen saalis. Kaupunki oli Northumbrian kuningaskunnan pääkaupunki, ja sen sijainti oli ihanteellinen. 

York oli rakennettu suojaiseen paikkaan Ouse- ja Fossjokien yhtymäkohtaan, ja sieltä oli helppo valvoa pääsyä kaupunkiin mereltä. 

Maan puolella kaupunkia suojasivat korkeat vallit ja tukevat muurit. Ne olivat ajalta 71–400, jolloin York oli ollut roomalaisten linnoituskaupunki. 

Ousea pitkin viikingit pääsivät suoraan Pohjanmerelle, josta heillä oli yhteys muualle viikinkien valtakuntaan.

Kaupungin otolliset olosuhteet houkuttelivat sinne paljon skandinaaveja.

Sieltä viikingit marssivat eteenpäin pohjoiseen, jossa he valtasivat myös Itä-Anglian ja Mercian. 

Seuraavina vuosina ”suuri pakana-armeija”, kuten sitä myöhemmin kutsuttiin Anglosaksien kronikassa, varmisti pohjanmiehille maata Yorkin ympäristöstä, ja Yorkista tuli Danelageniksi kutsutun alueen pääkaupunki.

Yorkissa oli tilaa kaikille. Coppergatelta löydettyyn kolikkoon oli kaiverrettu sekä sanat ”SCI PETRI MO” eli ”Pyhän Pietarin raha” että Thorin vasara.

© World of Coins

Kaupunki oli täynnä käsityöläisiä

York kasvoi nopeasti viikinkien aikana. Kadut ja paikat alkoivat saada skandinaavisia nimiä kuten Stein-gata (Kivikatu), Mikil-gata (Isokatu) ja Steinbogi (Kivikaari). Anglosaksit olivat kutsuneet kaupunkia nimellä Eoforwic, mutta nyt siitä tuli Jorvík.

Suuri osa kaupunkilaisista oli käsityöläisiä, ja löytöjen perusteella suurin piirtein kaikki ammattikunnat olivat edustettuina Yorkissa. 

Monet verstaista sijaitsivat Coppergatella, jonka nimi tarkoitti muinaisskandinaaviksi kulhontekijöiden katua. Kulho- ja lautaslöydöt osoittavat, että nimi oli osuva. 

Alueella on kuitenkin ollut myös lukuisia muiden alojen verstaita.

Metallipajoja oli paljon. Niissä valmistettiin Yorkin asukkaille päivittäisiä käyttötavaroita, kuten veitsiä ja rautatyökaluja, mutta myös hopeisia ja kultaisia koruja. 

Jalometallisia koruja käytettiin kaikkialla viikinkivaltakunnassa. Hopea oli erityisen suosittu raaka-aine, sillä sitä käytettiin myös yleisesti maksuvälineenä. 

Jollei henkilöllä ollut rahaa, hän saattoi antaa maksuksi palan rannerengastaan tai vyönsolkeaan.

Yorkin vauraus näkyy myös siinä, että siellä liikkui tavallista enemmän hopeaa harvinaisempaa kultaa. Arkeologit ovat löytäneet sieltä esimerkiksi lukuisia kultasormuksia sekä suuren kultaisen rannerenkaan. 

Tutustu kaupungin yksityiskohtiin osoittamalla sinivalkoisia pallukoita

>

Kauppaverkosto ulottui kauas

Viikingeillä oli suhteita kaikkialle Britteinsaarille. Käsityöläiset hakivat muun muassa kuparia ja lyijyä läheisestä Penniinien vuoristosta, ja tinaa tuotiin lännestä Cornwallista. 

Samalla solmittiin kauppasuhteita, ja tavaraa virtasi Yorkista käytännössä kaikkialle muualle Englantiin.

Viikingit hyödynsivät roomalaisten rakentamaa tieverkostoa, joka yhdisti kaupunkeja kautta Britannian. Skandinaviasta saapuneisiin uudisasukkaisiin, jotka olivat tottuneet Pohjolan vaikeakulkuisiin ja mutaisiin kärrypolkuihin, sellaiset liikenneyhteydet tekivät varmasti suuren vaikutuksen. 

Yorkin suhteet ulottuivat kuitenkin teitäkin pidemmälle.

Yorkin skandinaavien kaupankäynti kattoi 900-luvulla lähes koko tunnetun maailman aina Grönlantiin, Islantiin ja Färsaarille lännessä ja Kaspianmerelle ja Mustallemerelle idässä. 

Venäjän jokien varrella sijaitsevilta kauppa-asemiltaan heillä oli välikäsien kautta yhteyksiä itäiselle Välimerelle ja Bysantin valtakuntaan, josta kauppasuhteet jatkuivat aina Kiinaan ja Kaukoitään asti.

Kaukomailta tuotiin tavaraa myös Yorkiin. Yksi halutuimmista mutta myös harvinaisimmista idän tuontitavaroista oli silkki. 

Taito kehrätä lankaa silkkiperhosen toukkien valmistamasta silkkikuidusta tunnettiin vain Bysantissa, Kiinassa ja Lähi-idässä, joista kaikki Eurooppaan tuotu silkki olikin peräisin.

Esimerkki arkeologien Yorkista löytämästä silkistä ovat keltaiset silkinpalaset, jotka ovat peräisin naisen päähineestä. 

Yorkista on löytynyt myös muita itämaisia esineitä, kuten kolikko, joka oli peräisin nykyisin Uzbekistanin alueella sijaitsevasta Samarkandista. 

Kolikko on kuparista valmistettu hopearahan väärennös, jossa kuparia peittää vain ohut kerros hopeaa. Hopeointi on varmasti kulunut pois jo kauan ennen kuin kolikko on ehtinyt Yorkiin asti, ja joku kaupunkilainen on väärennöksen huomattuaan viskannut rahan pettyneenä maahan. 

Myös idästä peräisin oleva näkinkenkä on mielenkiintoinen löytö. Sellaisia käytettiin paikoin idässä maksuvälineinä, mutta Yorkin asukkaille se on todennäköisesti ollut pikemminkin koriste-esine.

Tavarat on luultavasti tuotu Venäjän kauppa-asemien kautta, mutta venäläisiä tavaroita Yorkista ei ole löytynyt. Venäjältä tuotiinkin Yorkiin lähinnä orjia tekemään viikinkien raskaat työt. 

Coppergaten alueella oli myynnissä myös Reinin keramiikkaa ja idän mausteita.

© Jorvik Viking Centre & York Archaeological Trust

Nuorukaiset tulivat Yorkiin oppimaan

Viikinkien Yorkin suuruuden aika oli 900-luvulla. 

Kaupungin vaikutusvalta ulottui pitkälle muurien ulkopuolelle ja johti siihen, että alue jaettiin skandinaavisen tavan mukaan hallinnollisiin alueisiin, joista viikinkikuningas muun muassa kutsui miehiä sotaan. 

Yorkshiren kolme hallinnollista aluetta olivat olemassa 1970-luvulle asti.

Yorkin merkityksestä kertoo sekin, että se sai lyödä omia rahojaan, mikä oli viikinkiaikana vain tärkeimmille kaupungeille suotu oikeus. 

Historioitsijoiden mukaan skandinaaviset suurmiehet maan muista osista lähettivät poikiaan Yorkiin hakemaan kokemusta suurkaupungin oloista, kaupasta ja maailman menosta, ennen kuin nämä ottivat perheen tilan hoitoonsa.

Viikinkien elämä oli poliittista tasapainottelua. Yorkissa heidän rinnallaan eli kristitty anglosaksinen yhteisö. 

Jotta uskonnollisilta erimielisyyksiltä vältyttäisiin, kaupungin kolikoihin painettiin sekä Thorin vasara että kristillisiä symboleja. 

On paljon viitteitä myös siitä, että monet skandinaavit kääntyivät kristinuskoon. 

Ainakaan he eivät vastustaneet kristinuskon harjoittamista kaupungissa, sillä monet Yorkin kirkoista rakennettiin viikinkien hallintoaikana.

Englantilaiset suojelivat viikinkejä

Danelagenin rajaseuduilla oli sen sijaan usein rauhatonta. Viikinkikuninkaat joutuivat jatkuvasti puolustautumaan hyökkäyksiltä etelästä ja pohjoisesta.

Englannin kuningas Athelstan valloitti Yorkin vuonna 927.

Athelstan hallitsi maata kunnes kuoli vuonna 940, ja seuraavien 15 vuoden aikana Yorkia hallitsivat jälleen viikinkikuninkaat. 

Viimeinen heistä oli Eerik Verikirves, joka syöstiin vallasta vuonna 954. Siitä lähtien York kuului yhdistyneeseen anglosaksien kuningaskuntaan. 

 Yorkissa asuville viikingeille sillä ei ollut suurtakaan merkitystä. Anglosaksiset hallitsijat sallivat mielellään skandinaavien hoitaa omat asiansa ja käydä kauppaa, sillä siitä oli hyötyä heille itselleenkin. 

Kuninkaat jopa puolustivat viikinkejä, jos joku uhkasi näitä ja näiden arvokkaita kauppatavaroita, kuten tapahtui tämän tästä, kun tieto viikinkien rikkauksista levisi.

”Noihin aikoihin Yorkista saapui kauppiaita Thanetin saarelle, jossa saarelaiset ottivat heidät välittömästi vangeiksi ja ryöstivät kaikki heidän tavaransa”, kertoi munkki Roger Wendoverilainen 1200-luvulla kirjoittamassaan kronikassa.

Kronikassa kerrotaan myös kuninkaan reaktiosta. ”Kuningas Edgar vimmastui. Hän oli niin raivoissaan ryöstäjille, että hän riisti heiltä kaiken heidän omaisuutensa ja osalta heistä myös hengen”, Roger Wendoverilainen kirjoitti. 

Edgar halusi ylläpitää rauhaa ja sopua naapurivaltioiden kanssa, mistä hän saikin lisänimen ”Rauhaisa”. Rauhan aika oli eduksi viikingeille ja heidän kaupankäynnilleen.

Samoihin aikoihin viikinkien York kasvoi laajimmilleen. 

Sen kadut kuhisivat elämää. Leikkiviä lapsia, jyliseviä härkävankkureita, kaakattavia kanoja ja risukimppuja selässään kantavia ihmisiä kuljeksi kaduilla. 

Juhlaaikoina ja pyhinä lyyrien ja huilujen soitto sekoittui skaldien lauluihin ja tarinankertojien jännittäviin kertomuksiin.

Arki oli kuitenkin ennen kaikkea uurastusta.

Kapeilla kaduilla kaikui päivät pitkät vasaroinnin ja sahaamisen ääniä, kärryjen kolinaa epätasaisella katukivetyksellä ja kaikkialta kaupunkiin saapuneiden kauppiaiden kielten sekamelska.

Kaupunki ulottui nyt jo pitkälle vanhojen roomalaisten muurien ulkopuolelle. Kronikassa Pyhän Oswaldin elämästä, jonka anglosaksinen munkki Byrhtferth kirjoitti vuoden 1000 tienoilla, kerrotaan muun muassa:

”Yorkin kaupunki on koko Northumbrian kansan pääkaupunki. Se kuhisee väkeä, jota on ainakin 30 000, jos lasketaan vain naiset ja miehet mutta ei lapsia. Kaupunki on niin tiivis, että sitä on mahdoton sanoin kuvata, ja sitä rikastuttavat lukuisat kauppiaat, joita sinne saapuu kaikista maailmankolkista, mutta eniten daanien mailta.”

Jotkut historioitsijat ovat kyseenalaistaneet kronikassa mainitun väkiluvun, mutta koska kronikan kirjoittanut munkki Byrhtferth oli myös aikansa parhaita matemaatikkoja, luku ei varmasti ole täysin tuulesta temmattu. 

Nykyhistorioitsijat arvioivat, että kaupungissa oli joka tapauksessa ainakin noin 15 000 asukasta. 

Se oli selvästi suurempi kuin viikinkien muut merkittävät kauppakaupungit, Hedeby Tanskassa ja Birka Ruotsissa. Hedebyssä, joka oli noista kahdesta suurempi, oli tuohon aikaan vain parituhatta asukasta.

Tämä Coppergatelta löydetty noppa askarruttaa tutkijoita, koska siinä ei ole käytetty numeroita yhdestä kuuteen, kuten yleensä on tapana.

© York Archaeological Trust

York oli saastainen

Viikinkien aikana Yorkin asukasluku kymmenkertaistui. Väen lisääntyessä tarvittiin lisää tilaa, ja Coppergaten talojen alle alettiin vuoden 970 paikkeilla kaivaa kellareita. 

Kellarien syvyys oli metristä kahteen ja puoleen metriä, ja niitä on ilmeisesti käytetty pääasiassa varastoina. Todennäköisesti taloihin rakennettiin myös lisää kerroksia ylöspäin.

Kuten muissakin viikinkikaupungeissa, perheet asuivat ahtaasti pienissä ikkunattomissa taloissa. Valoa saatiin talon keskellä olevasta tulisijasta ja öljylampuista, joita oli seinillä ja lattialla.

Vilkas kaupunkielämä, väenpaljous ja ahtaus toivat mukanaan myös ongelmia. Käymälänä toimivat talojen takapihoille kaivetut kuopat. 

Kun ne täyttyivät, ne peitettiin maalla, mutta haju on varmasti ollut sietämätön etenkin kuumina kesäpäivinä. 

Käymäläkuoppien sisällön tutkimuksissa on selvinnyt, että kaupunkilaiset kärsivät suolistomadoista, joiden leviämistä huono hygienia ja kotieläimet edistävät. 

Myös vaaralliset tartuntataudit, kuten punatauti ja kolera, ovat olleet yleisiä. Viikingit ovat kuitenkin pyrkineet huolehtimaan puhtaudestaan niin hyvin kuin se on noissa olosuhteissa ollut mahdollista.

Kaivausten perusteella tiedetään, että Coppergaten asukkaat ovat käyttäneet tarpeidensa tekemisen jälkeen puhdistautumiseen sammalta ja kangasta. 

Löydetyt kammat todistavat siitä, että viikingit ovat käyneet jatkuvaa kamppailua kirppuja ja täitä vastaan, jotka viihtyvät siellä, missä on paljon ihmisiä.

Kadut olivat epäsiistejä. Ruuantähteet ja muut jätteet heitettiin kadulle, jossa kulkijat polkivat ne jalkoihinsa.

Coppergatessa maan päällikerros kasvoi noin 1,5 metriä niinä kolmena vuosisatana, joina skandinaavit hallitsivat Yorkia. 

Jätteiden kasautuminen on syy siihen, miksi Coppergaten maaperästä löydetyt esineet ovat niin hyvin säilyneitä.

Ruoka- ja kasvijätteiden muodostama orgaaninen materiaali on luonut hapettoman tilan, jossa bakteerit eivät viihdy ja jossa materiaalit eivät hajoa helposti.

Viikinkisepän pajasta löytyneiden työkalujen perusteella Yorkin Copperagatessa oli monenlaisia käsityöläisiä.

© York Archaeological Trust

Viikingit näännytettiin nöyriksi

1000-luvulla York eli kaupan ja käsityön kukoistuskautta. 

Sillä oli kattavat suhteet ympäröivään maailmaan, ja sen satamaan saapui paljon matkalaisia ja siirtolaisia myös muualta kuin Skandinaviasta. 

He toivat mukanaan omia tapojaan, perinteitään ja kielensä, ja Yorkissa kehittyi vähitellen oma sekakulttuuri, jollaista ei ollut muualla Englannissa.

Englannin kuninkaat yleensä hyväksyivät tämän erityispiirteen ja sen mukanaan tuoman itsenäisyyden. 

Tilanne kuitenkin muuttui, kun normanniherttua Vilhelm, joka nykyään tunnetaan Vilhelm Valloittajana, vuonna 1066 voitti Englannin kuninkaan Harald Godwininpojan Hastingsin taistelussa. 

Äkillinen vallanvaihto tiesi viikingeille lopun alkua, sillä Vilhelm oli päättänyt saada koko maan, myös viikingit, tiukasti hallintaansa.

Yorkin ja sen ympäristöalueiden väestö tiesi, että Vilhelm ei hyväksyisi sitä epämuodollista itsehallintoa, josta oli nautittu anglosaksisten kuninkaiden aikana. Se johti pian kapinointiin alueella.

York oli taloudellisesti, poliittisesti ja strategisesti liian tärkeä, jotta Vilhelm olisi voinut suhtautua kapinointiin kevyesti. 

Niinpä hän vuonna 1068 marssi pohjoiseen panemaan niskoittelevat viikingit ja näiden englantilaiset liittolaiset järjestykseen. 

Kun Vilhelmin joukot lähestyivät, kaupunkilaiset tajusivat kapinointinsa hyödyttömäksi ja luovuttivat kuninkaalle kaupungin avaimet sekä panttivankeja uskollisuutensa osoitukseksi. Se ei kuitenkaan vakuuttanut Vilhelmiä.

 Hän rakennutti kaksi linnaa, yhden Ousejoen kummallekin rannalle, ja miehitti ne 500 ritarilla. Se oli massiivisin linnoitus mitä oli konsaan nähty Lontoon ulkopuolella.

Saadakseen tilaa toiselle linnoista Vilhelm lakkautti yhden seitsemästä shirestä eli Yorkin hallinnollisista alueista, mikä vain lisäsi kansan vihaa. 

Vuonna 1069 paikalliset hyökkäsivät Vilhelmin linnoitukseen, mutta huonoin tuloksin. 

Elokuussa he saivat apua, kun Ousea pitkin saapui 240 pitkälaivaa, jotka oli lähettänyt Tanskan kuningas Sven ja joita johti Svenin veli Asbjørn.

Sven valloitti Yorkin, mutta riemu jäi lyhytaikaiseksi. Kun Vilhelm kuuli tapahtuneesta, hän vannoi ”Jumalan nimeen” kostavansa ja poltti suuria alueita Yorkin ympäriltä maan tasalle. 

Näin seudun asukkaiden elämän perusta tuhoutui, ja nälkiintyneet skandinaavit joutuvat alistumaan. Svenin soturit pakkasivat tavaransa ja häipyivät noloina takaisin Pohjolaan. 

Vilhelm vietti joulun 1069 Yorkissa, joka oli kuitenkin enää vain muisto niiltä ajoilta, jolloin se oli kukoistanut viikinkien hallinnassa. 

Ehkä sinua kiinnostaa...