Täydellinen temppeli

Vuonna 447 eaa. ateenalaiset päättivät rakentaa uuden temppelin nimikko­jumalattarelleen Athenelle. He kuljettivat yli 20  000 tonnia marmoria Akropoliskukkulalle, missä sadat kivenhakkaajat muotoilivat jättimäisistä kivenjärkäleistä yhden historian kauneimmista temppeleistä.

Parthenon on kärsinyt tulipaloista ja ­kovasta kohtelusta. Yli 30 vuotta ­kestäneen entisöinnin jälkeen temppeli on nyt ­palautettu lähes syntyaikojensa loistoon.
Polfoto/Roger Violet
Parthenon on kärsinyt tulipaloista ja ­kovasta kohtelusta. Yli 30 vuotta ­kestäneen entisöinnin jälkeen temppeli on nyt ­palautettu lähes syntyaikojensa loistoon.

Satojen marmorilohkareita työstä­vien kiilojen, hakkujen ja vasaroiden aiheuttama meteli oli korviahuumaava. Kaikkialla suuressa kivilouhoksessa puolialastomat, hikiset miehet porautuivat hitaasti yhä syvemmälle Pentelikonvuoren kylkeen. 10–12 miehen ryhmissä työskentelevät kivenhakkaajat irrottivat vuoren seinämästä jopa 40 tonnin painoisia lohkareita, jotka ­kokeneet kivenhakkaajamestarit sitten tarkastivat halkeamien ja muiden virheiden varalta.

Louhoksesta ulos johtavassa käytävässä joukko miehiä oli siirtämässä karkeasti muotoonsa hakattua kapiteelia, pylvään koristeltua yläpäätä. Kapiteeli lepäsi tukevalla puulavalla, joka oli kiinnitetty paksuilla köysillä kahteen suureen vintturiin. Valtavan ­jyrinän saat­­telemana puulava lasteineen vieri ­hitaasti eteenpäin puu­telojen ­varassa, ja vintturien kampia pyörittävät miehet puhkuivat rasituksesta.

Oli vuosi 442 eaa. 17 kilometrin päässä horisontissa näkyi mahtava ­Akro­poliskukkula keskellä Ateenaa, ­joka oli tuohon aikaan Manner-Kreikan johtava kaupunkivaltio. Kukkulan laella kohosi yli 20 metrin korkuinen puu­kehikko. Kehikon sisälle oli muotou­tumassa hohtavan valkoinen temppeli, joka tunnettaisiin myöhemmin Parthenonina. Se oli koristeellisin ja teknisesti edistynein temppelirakennus, joka ­antiikin maailmassa oli kuunaan nähty.

Uusi lehti: Einstein koki natsien vainon

Tilaa nyt: Lue Einsteinin kamppailusta urallaan, maailman ensimmäisestä hakukoneesta ja Stalinin luotetusta sotakuvaajasta.

2 Historia-lehteä + nanotakki: Vain 5,90

Tilaus: Pysy lämpimänä ja viisastu. Voit säästää 80,60 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Tieteen Kuvalehti

Quiz Battle

Testit: Tieteen Kuvalehden Quiz Battle -peli

Mitä plussa tarkoittaa?

Historia: Historian sivustossa kultainen plussa on arvokkaan sisällön merkki.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.

Gallup