Purkauksen toisena päivänä myrkyllisiä kaasuja, tuhkaa ja kiveä hyökyi virtana Pompejiin. Hehkuva virta valtasi kadut ja tuhosi kaiken elämän tieltään.

Vesuvius kylvi tuhoa ja kuolemaa: Pompeji pimeni

Vuonna 79 yksi Rooman valtakunnan suurimmista kaupungeista hävisi maan päältä: Pompejin satamakaupunki hautautui tuhkaan ja kiveen, ja valtaosa sen asukkaista menehtyi. Tutkijat ovat rekonstruoineet kaupungin kuolinkamppailun tunti tunnilta.

perjantai 16. lokakuuta 2015 teksti Niels-Peter Granzow Busch

Pompeji alkoi järähdellä

Ensimmäinen varoitus saatiin aamun varhaisina tunteina elokuun 24. päivänä vuonna 79. Jotkut Italian länsirannikolla sijaitsevan Pompejin kaupungit asukkaista havahtuivat unestaan, kun heidän talonsa alkoivat yhtäkkiä vavista. Suurin osa kaupugin runsaasta 20 000 asukkaasta ei kuitenkaan huomannut pientä maanjäristystä vaan jatkoi rauhassa uniaan.

Kun aurinko muutaman tunnin päästä nousi, kaikki oli ennallaan. Päivästä näytti tulevan jälleen lämmin ja aurinkoinen. Kaupungin torilla myyjät kaupittelivat hedelmiä, leipää ja vastapyydettyä kalaa ja asiakkaat yrittivät tinkiä hintoja alemmaksi. Pompejin keskustan leipomossa leipuri oli jo kauan ollut työn touhussa, ja hedelmällisyyden jumalatar Isiksen temppelissä papit suorittivat rituaalejaan.

Hieman puolenpäivän jälkeen kaupungin suurten huviloiden orjat ryhtyivät valmistamaan ruokaa isäntäväelle. Menestyvän kauppiaan Gaius Julius Polybiuksenkin ylellisessä talossa pääkadun Via Dell’Abbondanzan varrella oltiin valmistautumassa iltapäivän aterialle. Talossa oli Gaius Juliuksen lisäksi hänen vaimonsa, viisi eri-ikäistä lastenlasta sekä isännän veljenpoika ja tämän nuori raskaana oleva vaimo.

Heidän lisäkseen talossa olivat luonnollisesti isäntäväen orjat.Sitten talossa ateriaansa aloittavien ihmisten maailma järkkyi. Korviahuumaava rysäys ravisteli maata ja sai Pompejin suurimmatkin rakennukset huojumaan. Rysähdyksen jälkeen kaupungin yllättyneet asukkaat näkivät valtavan tuhka- ja kivipatsaan syöksyvän korkeuksiin kymmenisen kilometrin päässä pohjoisessa sijaitsevan Vesuvius-tulivuoren kidasta.

Päivän kirkkaus alkoi hämärtyä, ja tuhkaa ja hohkakiviä alkoi sataa Pompejin talojen ja kauhistuneiden asukkaiden päälle. Tuomiopäivä oli koittanut.

Pompeji perustettiin noin 600-luvulla eaa., ja siitä kehittyi vilkas kauppakaupunki. Kaupunki joutui Rooman vallan alle 80 eaa. Kuva: akg-images

Tuhkaa ja kiviä satoi Pompejin ylle

  • 24. elokuuta kello 13, Misenum


Kun tuhoisa näytelmä alkoi Pompejissa vuoden 79 elokuussa, 18-vuotias Plinius nuorempi istui lueskelemassa enonsa talossa noin 30 kilometrin päässä Pompejista luoteeseen sijaitsevassa Misenumin kaupungissa. Siellä sijaitsi Rooman suurimpiin kuuluva laivastotukikohta, jonka komentaja Pliniuksen eno Plinius vanhempi oli.

Nuorempi Plinius näki selvästi Vesuviuksesta purkautuvan tuhkapilven toisella puolella Napolinlahtea, ja hän kuvaili sitä myöhemmin kirjeessään tuttavalleen, roomalaiselle historioitsijalle Tacitukselle: ”Pilvi oli muodoltaan samankaltainen kuin puu, erityisesti pinjan muotoinen. Taivaalle näet kohosi ikään kuin erittäin korkea runko, josta erkani muutamia oksia [...] Pilvi oli välillä vaalea, välillä tumma ja kirjava, sen mukaan kuinka paljon se nostatti maata ja tuhkaa.”

Pliniuksen kirje on ainoa silminnäkijäkertomus tapahtumasta, joka tuhosi yhden vuorokauden kuluessa Pompejin ja sen naapurikaupungit. Vulkanologit, arkeologit ja muut tutkijat ovat sen ja muun löytämänsä aineiston avulla onnistuneet kokoamaan riittävästi tietoa selvittääkseen Pompejin viimeiset hetket tunti tunnilta. Tutkijoiden mukaan Pliniuksen Misenumista näkemä pilvi koostui hehkuvasta tuhkasta ja hohkakivestä, joita Vesuvius sylki sisuksistaan lähes tuhannen kilometrin tuntivauhtia.

Vulkaanista ainesta syöksyi ilmoille noin 10 000 tonnia sekunnissa. Muutamassa minuutissa purkauksen alkamisesta tuhka ja kiviaines olivat muodostaneet valtavan pylvään, joka ulottui 15 kilometrin korkeuteen. Osa tuhkasta ja kevyestä hohkakivestä kulkeutui tuulen mukana kohti etelää, jossa se satoi Pompejiin.

Pompejin asukkaat etsivät hädissään suojaa talojen sisältä. Niin teki myös Gaius Julius perheineen kuullessaan kivien moukaroivan talonsa tiilikattoa. Kivisade alkoi puolentoista tunnin kuluttua purkauksen käynnistymisestä, ja purkaus kiihtyi kiihtymistään. Tuli niin hämärää, että lamput piti sytyttää.

Tuomiopäivän kauhut olivat äkisti totta: tuhkaa, kiveä ja kaasuja satoi Pompejiin, jonka asukkaat yrittivät paeta paniikissa. Kuva: Bridgeman

Pako Pompejista alkoi

  • 24. elokuuta kello 17, Pompeji


Tuhannet ihmiset etsivät hädissään suojaa. Ihmiset yrittivät juosta kaduille kertyneen polvenkorkuisen tuhkakerroksen läpi kaupungin porteille suojaten päätään kuka tyynyllä, kuka pannulla tai korilla. Tutkimuksissa on ilmennyt, että monet menehtyivät jäätyään kivenjärkäleen tai katolta putoavien tiilien alle.

Isiksen temppelissä papit ottivat mukaansa niin paljon kultaa kuin pystyivät kantamaan ja pakenivat hekin kadulle. Kun he pääsivät Via Dell’Abbondanzan kulmaan, taivaalta pudonnut kivenjärkäle tappoi yhden kultasäkkejä kantaneista papeista.

Muut jatkoivat pakenemistaan, mutta kohta kaksi muuta pappia jäi luhistuvien rakennusten alle. Loput papeista etsivät turvaa talosta, jonne jokainen heistä seuraavien tuntien kuluessa jäi loukkoon ja tukehtui. Yksi papeista löydettiin kirves kädessään: tuhka ja kivet olivat jumittaneet oven, ja pappi oli epätoivoissaan yrittänyt hakata pakotietä seinän läpi, mutta turhaan.

Gaius Julius ja hänen perheensä eivät kuitenkaan yrittäneet paeta suuren talonsa suojasta. Juliuksen veljenpojan vaimo oli viimeisillään raskaana, ja kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että hän ei selviytyisi pakomatkasta Pompejin kaduille vähitellen kertyvän valtavan tuhka- ja kivimäärän läpi. Niin perhe päätti jäädä odottamaan kivisateen loppumista.

Plinius nuoremman mukaan Vesuviuksen raju purkaus kylvi Pompejin edustalle mereen niin paljon hohkakiveä, että se tukki laivoilta pääsyn kaupungin satamaan. Kuva: Bridgeman & Polfoto/Ullstein bild

Katot putoavat niskaan

  • 24. elokuuta kello 19, Misenum


Pian Vesuviuksen purkauksen alettua laivaston komentaja Plinius vanhempi sai Miseniumiin avunpyynnön eräältä Vesuviuksen lähistöllä asuvalta tutultaan. Plinius nuoremman mukaan hänen enonsa oli määrännyt viipymättä useita laivaston aluksia purjehtimaan Pompejiin ja pelastamaan sieltä mahdollisimman monta ihmistä.

Kun komentaja laivoineen pääsi perille, näytti siltä, että oli mahdotonta päästä rantautumaan. Tulivuori oli syössyt miljoonia tonneja kiviainesta Napolinlahteen ja tukkinut pääsyn satamaan. Pelastusyritys merkitsisi pelastajille väistämätöntä itsemurhaa.

”[...] ilma oli kuumaa ja sakeaa, taivaalta putosi hohkakiveä ja mustia, kärventyneitä tulen rikkomia kiviä. Vedet kävivät arvaamattomiksi ja tulivuorenpurkauksen lennättämät kivet tekivät rannikon vaikeaksi purjehtia”, kirjoitti Plinius nuorempi.

Plinius vanhempi määräsi laivat purjehtimaan etelässä sijaitsevaan Stabiaen kaupunkiin. Kun alukset pääsivät perille, komentaja majoittui ystävänsä taloon ja jäi odottamaan uutta tilaisuutta päästä Pompejiin. Pompejissa tuho vain yltyi. Nyt Vesuvius sylki taivaalle 100 000 tonnia tavaraa sekunnissa, ja tuhkapilvi oli jo 30 kilometrin korkuinen. Pompejin asukkaiden viimeiset hetket paeta kaupungista alkoivat olla käsillä.

Talojen katot romahtivat, ja satoja ihmisiä rusentui hengiltä niiden alle. Myös Gaius Juliuksen talon etuosan katto romahti. Perhe ehti hädissään paeta huoneeseen talon takaosaan, jossa katto oli niin jyrkkä, että suuri osa sen päälle pudonneesta tuhkasta ja kivestä liukui kadulle. Sinne perhe asettui suojaan odottamaan pelastajia.

Uhrit muuttuvat tomuksi

  • 25. elokuuta kello 1, Herculaneum


Yhden aikaan aamuyöstä ensimmäinen kaikkiaan kuudesta hehkuvasta ja kaiken tieltään tuhoavasta tuhkavyörystä saavutti Pompejin naapurikaupungin Herculaneumin. Se oli pieni kaupunki, joka sijaitsi Pompejin luoteispuolella ja joka oli itselleen suotuisan tuulen suunnan ansiosta välttänyt Pompejin ylle sattuneen kivisateen. Maanjäristys oli kuitenkin ravistellut Herculaneumin taloja tuntikausia, ja monet kaupungin asukkaista olivat paenneet.

Sadat ihmiset olivat rientäneet rannalle, jossa he yöpyivät toivoen pelastajien saapuvan mereltä. Valveilla olevat näkivät, miten valtava hehkuva virta alkoi vyöryä vuorenrinnettä alas. Vesuviuksen ylle kohonnut tuhka- ja kivipylväs oli alkanut luhistua, ja 800-asteinen virta kuumaa tuhkaa, hehkuvia kiviä ja myrkyllisiä kaasuja vyöryi alas sadan kilometrin tuntivauhtia.

Kukaan ei päässyt pakoon punahehkuista massaa, joka muutaman minuutin kuluttua virtasi yli Herculaneumin kaupunginmuurin, läpi katujen ja edelleen rannalle, jonne ihmiset olivat paenneet. Tähän mennessä arkeologit ovat löytäneet lähes kolmesataa uhria Herculaneumin rannikolta. Useimmat olivat etsineet turvaa rannalla olevista kylpylärakennuksista.

Kaivauksissa löydetyt luut osoittavat, että toisin kuin pompejilaiset, Herculaneumin asukkaat eivät kuolleet tukahtumalla vaan armottomaan kuumuteen. Rannalle paenneet saivat surmansa välittömästi, kun tuhka- ja mutavyöry sai heidän lihansa kiehumaan, aivonsa räjähtämään ja luunsa pirstoutumaan kuin hauraan lasin.

Uhrien joukosta arkeologit ovat löytäneet muun muassa roomalaisen sotilaan, jonka luuragon tutkimukset ovat osoittaneet tuhkavyöryn paineaallon olleen valtava: joka ikinen hänen ruumiinsa luu on murtunut, sisäkorvan pieniä luita lukuun ottamatta. Jopa pronssi- ja hopeakolikot, joita joillakuilla uhreista oli mukanaan, olivat sulaneet välittömästi äärettömässä kuumuudessa.

Kylpylöihin paenneet ihmiset ovat kuulleet tuhkavirran kauhistuttavan kumun sen jyrätessä heidän kaupunkinsa ja kotinsa maan tasalle. Jotkut olivat kääntyneet ovelle päin, mutta useimmat olivat kääntäneet päänsä kauhuissaan poispäin, ennen kuin virta vyöryi sisään ja surmasi heidät. Uhrien joukossa oli muun muassa nuori tyttö, mahdollisesti orja, joka puristi pientä vauvaa tiukasti itseään vasten yrittäen turhaan suojella sitä omalla kehollaan.

Misenum maanjäristykset

  • 25. elokuuta kello 6.30, Stabiae


Plinius nuoremman mukaan maa alkoi järistä ja tuhkaa sataa myös Stabiaessa, jossa hänen enonsa oleskeli ystävänsä luona, ja sedän huone alkoi täyttyä tuhkasta. Plinius nuorempi kirjoittaa talon asukkaiden miettineen, pitäisikö heidän jäädä sisälle vai uskaltautua ulos, jossa rakennukset nyt vavahtelivat ja ihmiset näyttivät liikkuvan edestakaisin ”kuin paikoiltaan temmattuina”.

Ensimmäinen tuhkavyöry saavutti Pompejin kello puoli seitsemän ja seitsemän välillä. Kaupungin suuri pohjoismuuri pysäytti suuren osan vulkaanista ainesta, mutta myrkkykaasut surmasivat monet kaduille paenneista ihmisistä ja heikoimmat sisälle taloihin jääneistä.

Sitten myös Plinius nuorempi tunsi maanjäristyksen setänsä talossa Misenumissa, jolloin hän päätti tuhansien muiden kaupunkilaisten tavoin paeta, ennen kuin Vesuvius tuhoaisi heidänkin kaupunkinsa maan tasalle. Pian tuhkaa alkoikin sataa myös Misenumin ylle.

”Kuului naisten valitusta, lasten avunhuutoja ja miesten huutoja. Jotkut yrittivät huutamalla etsiä vanhempiaan, jotkut lapsiaan ja jotkut puolisoitaan ja yrittivät tuntea heidät äänen perusteella [...] Monet nostivat kätensä jumalia kohti, vielä useammat eivät enää rukoilleet mitään jumalia. He selittivät, että se yö oli ikuinen ja maailman viimeinen”, Plinius nuorempi kuvaili.

Tuhkavyöry virtaa Pompejiin

  • 25. elokuuta kello 7.30, Pompeji


Äkkiä Vesuviuksen tuhkapylväs romahti vyöryksi, joka oli suurempi ja voimakkaampi kuin aikaisemmat. Raivoavalla vauhdilla se vyöryi jylisten vuorta alas suoraan kohti Pompejia. Hehkuva tuhka tunkeutui ovista, ikkunoista ja kaikista raoista ja tappoi suurimman osan vielä hengissä olleista asukkaista.

Herculaneumissa kuolema oli ollut nopea, mutta Pompejissa monet elivät niin kauan, että ehtivät hengittää tappavia kaasuja ja tuhkaa. Ensin uhri hengitti sisään tuhkan ja kaasun kuumaa sekoitusta, mikä sai nesteen kertymään hänen keuhkoihinsa. Toisella sisäänhengityksellä keuhkoihin päässyt tuhka sekottui siellä olleeseen nesteeseen ja muodosti sementinkaltaista massaa. Kolmannella henkäyksellä tämä sementti jähmettyi ja uhri joutui haukkomaan henkeään, kunnes hän lopulta kuoli.

Kaupungin lounaisosassa tuhkavyöry hukutti alleen joukon ihmisiä varakkaan kauppiaan talossa, joka tunnetaan nimellä Menandroksen talo. Talossa tehtiin korjaustöitä, joten sen omistaja Quintus Poppaeus oli muualla, mutta hän oli jättänyt vapautetun orjan huolehtimaan talosta. Tämä asui talossa pienessä huoneessa yhdessä tyttärensä kanssa.

Tuhkasateen alettua joukko ihmisiä oli hakeutunut suojaan Menandroksen taloon. Aamulla hohkakivisateen hieman vaimennuttua he olivat ilmeisesti päättäneet yrittää vielä pakoon kaupungista. Useimmat olivat talon yläkerroksissa pyrkimässä ulos, kun ensimmäinen tuhka-aalto iski.

Arkeologit ovat löytäneet Menandroksen taloon hautautuneita ihmisiä neljästä paikasta. Kymmenen henkeä löydettiin läheltä talon ylimpään kerrokseen johtavia portaita. Yläkerroksesta löydettiin kaksi naista ja nuori tyttö, jotka olivat kuolleet yrittäessään päästä ulos. Kolmas ryhmä oli loukossa pienessä huoneessa talon pohjakerroksessa.

He olivat ilmeisesti hädissään yrittäneet hakata työkaluilla seinään reikää päästäkseen pakoon loukostaan. Lisäksi arkeologit löysivät talonvahtina toimineen vapautetun orjan pienestä huoneestaan. Hän makasi sängyllään – ehkä hän oli nukkumassa tai ehkä hän ei vain halunnut jättää taloa, jota hänet oli jätetty vartioimaan. Hänen pieni tyttärensä makasi sängyn jalkopäässä.

Pompejin toisella laidalla Gaius Juliuksen talossa asukkaat olivat mitä ilmeisimmin paneutuneet levolle. Sukulaispoika raskaana olevine vaimoineen oli asettunut huoneen nurkkaan. Tuhkavyöryn alkaessa talossa olleella 12 ihmisellä ei ollut mitään mahdollisuuksia. Kaikki ovet ja ikkunat olivat jumissa, ja talon etuosa oli luhistunut. Kaikki tukehtuivat myrkyllisiin kaasuihin. Pian myös talon takaosa romahti ja hautautui tuhkaan ja kiveen. Talo ja sen asukkaat kaivettiin esiin vasta lähes 1850 vuotta myöhemmin, tammikuussa 1913.

Vesuvius tuhosi Pompejin


  • 25. elokuuta kello 8, Pompeji


Noin viidentoista minuutin kuluttua viimeinen ja suurin tuhoisa vyöry jyräsi Napolinlahdelle. Mutaa, tuhkaa ja hohkakiveä vyöryi jo tuhoutuneitten kaupunkien päälle siirtäen rantaviivaa 450 metriä merelle päin. Hyökyessään alueen läpi vyöry surmasi tuhansia ihmisiä, jotka olivat varhain aamulla lähteneet pakomatkalle.

Stabiaessa laivastokomentaja Plinius vanhempi oli mennyt merenrantaan tarkistamaan, olisiko turvallista lähteä merelle. Merenkäynti oli kuitenkin liian voimakasta, ja Plinius pyysi orjiaan levittämään maahan liinan, jonka päälle hän asettui lepäämään.

Vyöry eteni hurjaa vauhtia tuhoten tieltään kaiken elävän, ja ilma alkoi täyttyä terävästä rikinkatkusta. Pliniuksen ystävät pakenivat, ja hän jäi rannalle kahden orjansa kanssa. Orjiensa tukemana komentaja pääsi ensin haparoiden jaloilleen mutta kaatui pian maahan. Hänen sisarenpoikansa Plinius nuorempi arveli sen johtuvan enon hengittämistä myrkyllisistä kaasuista.

”Kun koitti valoisa päivä – kolmantena päivänä hänen viimeisestä elinpäivästään – hänen ruumiinsa löydettiin vahingoittumattomana ja loukkaamattomana, puettuna niihin vaatteisiin, jotka hänellä viimeksi oli päällään. Hänen ulkomuotonsa muistutti pikemminkin nukkuvaa kuin kuollutta”, kirjoitti Plinius nuorempi 25 vuotta myöhemmin kirjeessään tuttavalleen.

Pompeji vaipuu unohduksiin

Vesuviuksen purkaus aiheutti kuusi tuhka- ja kivivyöryä ja sylki yhdeksän miljardia tonnia vulkaanista ainesta Napolinlahden ylle. Kun vuori jälleen vaikeni, Herculaneum oli hautautunut 25-metrisen tuhka- ja kivikerroksen alle ja Pompejin päällä oli nelisen metriä paksu tuhkakerrostuma. Koko Vesuviuksen ympäristö oli täysin autioitunut.

Pompejista on löytynyt kaikkiaan 1 150 ihmisen ruumiit, mutta tutkijat uskovat uhrien todellisen määrän olevan paljon suurempi. Moni seikka viittaa siihen, että suuri osa ihmisistä, jotka onnistuivat pakenemaan Pompejista, ei lopulta kuitenkaan ehtinyt riittävän kauas vaan jäi tuhkan alle.

Katastrofin jälkeen Rooman keisari Titus lähetti armeijansa Pompejiin kaivamaan esiin eloonjääneitä. Korkeimpien rakennusten ja kaupunginporttien ylärakenteet erottuivat paksusta tuhkakerroksesta, ja sotilaat käyttivät niitä opasteina alkaessaan kaivaa tunneleita.

Arkeologit ovat löytäneet useita seinäkirjoituksia niistä paikoista, joihin sotilaat kaivautuivat ensimmäisinä kiireisinä päivinä. Teksteissä mainitaan muun muassa, että ”50 ruumista löytyi kuolleina niille sijoilleen”.

Pian roomalaiset kuitenkin käsittivät pelastusyritysten olevan turhia. Keisari Titus määräsi rakentamaan Pompejin uudelleen, mutta tuhot olivat aivan liian mittavat, jotta kaupungin jälleenrakentaminen olisi ollut järkevää. Turma-alueen laidalla sijainnut satamakaupunki Stabiae sai ottaa hoitaakseen tuhoutuneen kaupungin merikaupan.

Ajan kuluessa Pompejin sijainti vaipui unohduksiin. Paikalliset unohtivat jopa Pompejin nimen ja kutsuivat kukkulaa, jonka alle kaupunki oli hautautunut, vain nimellä la civita – kaupunki. Kului yli 1 500 vuotta, ennen kuin kadonneen kaupungin saloja alettiin taas kaivaa.

Ehkä sinua kiinnostaa...