Roomalaiset olivat sekakäyttäjiä: he sekoittivat viiniin huumaavia aineita.

© Wolfgang Rieger

Roomalaiset käyttivät oopiumia, huumaavia sieniä ja kannabista

Antiikin Roomassa pään sai sekaisin helposti. Suruja hukutettiin ja taiteellista inspiraatiota etsittiin hengittämällä, juomalla ja syömällä päihteitä, joita valmistettiin tavallisista lääkeyrteistä.

keskiviikko 23. elokuuta 2017 teksti Mette Iversen

Luonnossa on lääkkeitä moneen lähtöön, eivätkä antiikin roomalaiset arastelleet kokeilla sen antimia. 

He käyttivät niitä muun muassa hyvänolon tunteen tuottamiseen, rauhoittumiseen, kivun lievitykseen ja piristämiseen. 

Talonpojat ammensivat yrttisekoituksista lievitystä selkäkipuihinsa, runoilijat käyttivät niitä innoituksen lähteenä ja sotilaat saivat nistä rohkeutta kohdata vihollinen. 

Roomalaisten elämää leimasivat aseelliset konfliktit, nälänhädät, sairaudet ja taloudelliset vaikeudet. Katovuosi tai tuberkuloosiepidemia tappoi pahimmillaan kokonaisia kyliä, ja lähes joka kolmas lapsi menehtyi jo ensimmäisenä elinpäivänään. 

Kymmenpäisestä lapsikatraasta yleensä vain puolet pääsi juhlimaan viisivuotispäiväänsä. 

Lapsuudesta hengissä selviytyneitä odotti kuluttava elämä. Miehet hikoilivat pelloilla tai taistelivat imperiumin sotajoukoissa, ja naiset raatoivat kotona yrittäen ruokkia lukuisat lapsensa.

Elä­män karuutta ja näköalattomuutta piti lievittää jollakin, ja huumausaineet olivat helppo ja edullinen ratkaisu. 

Valtio välitti oopiumia 

Huumaavien aineiden käyttö ei rajoittunut suinkaan köyhiin ja elämänilonsa menettäneisiin, vaan huumeita juotiin, syötiin ja hengitettiin yhtä lailla senaattoreiden hulppeissa huviloissa kuin orjien asumuksissakin. 

Papit ja papittaretkaan eivät kieltäytyneet huvituksista. Roomalaiset eivät erotelleet lääkkeitä ja huumeita samalla tavalla kuin nykyisin. 

Kaikenlaisia päihteitä käytettiin niiden hetken unohduksen tarjoavan vaikutuksen vuoksi, eikä pohdittu, oliko niiden käyttö elimistölle terveellistä. Huomispäivästä ei huolehdittu.

Historioitsijoiden mukaan huumeiden myyntiä ja käyttöä ei paheksuttu. Valtio jopa myi kansalaisille oopiumia ja sääteli hintoja niin, että kansalaisilla oli varaa käyttää sitä. 

Esimerkiksi vuonna 312 roomalaiset pystyivät ostamaan pääkaupungista oopiumia peräti 793:sta valtion valvomasta myyntipisteestä, ja toreilla huumaava hamppu ja muut euforisoivat ja myrkylliset yrtit olivat osa normaalia myyntivalikoimaa.

Oopiumiunikon maitiaisneste auttoi roomalaisia pakenemaan arkea.

© Shutterstock

Unikkoa viljeltiin keittiöpuutarhassa

Plinius vanhempi, joka oli yksi Rooman merkittävimmistä luonnontieteilijöistä, kirjoitti laajan hakuteoksen roomalaisten tuntemista ja käyttämistä kasveista. 

Hänen kirjoituksensa ovat yksi yksityiskohtaisimmista lähteistä, joista on saatu tietoa roomalaisten huumausaineiden kasvatuksesta ja käytöstä. 

Roomalaisten suosituin huumausaine oli oopiumi. Mikään muu ei pystynyt torjumaan kipua eikä viemään ihmisiä unten maille tehokkaammin. 

Plinius kertoo muun muassa, että oopiumiunikko kukoisti roomalaisten keittiö­puutarhoissa siinä missä kaali, persilja ja muutkin vihannekset ja yrtit. 

Plinius myös opasti oopiumin valmistuksessa: ”Tummasta unikosta voi tehdä unilää­kettä leikkaamalla sen varteen viillon, kun nuput kehittyvät – –, korjaa aurinkoisen päivän kolmannella tunnilla.” 

Kun unikon varteen leikattiin viilto, maitiaisnestettä tipahteli siitä pieninä pisaroina. 

Oopiumia kutsuttiinkin siksi nimellä lacrimae papaveris eli unikon kyyneleet. Ovidius, yksi valtakunnan suurimmista runoilijoista, tutustui huumaavien kyyneleiden vaikutukseen hyvin läheisesti:

”Kun join rentouttavaa oopiumia, huonot päivät eivät enää harmittaneet.” Runoissaan Ovidius ei salannut sitä, että päihteet olivat yksi hänen tärkeimmistä innoituksen lähteistään.

Huumeita metsästä ja kedolta

Roomalaiset saivat lääkkeensä ja huumeensa suoraan luonnosta. Myrkkykasvit olivat suosittuja mutta vaarallisia päihteitä.

SIENET

Myrkkysienet aiheuttivat huumaavia aistimuksia, ja taiteilijat käyttivät niitä innoituksen lähteenä. 

Vaikutus: Hallusinaatiot. 

Sivuvaikutukset: Liika-annostus voi johtaa psykoosiin tai kuolemaan. 

MYRKKYKATKO 

Uute on hyvin myrkyllistä, ja sitä käytettiin usein teloituksissa. 

Vaikutus: Pieninä annoksina uute rentoutti ja euforisoi. Sitä käytettiin myös muiden myrkkyjen vasta-aineena. 

Sivuvaikutukset: Pienikin annos uutetta saattaa tappaa, joten se oli suosittu murhaväline. 

BELLADONNA 

Belladonna eli myrkkykoiso tai lemmonmarja oli yksi monista myrkyllisistä koisokasveista, joista roomalaiset valmistivat lääkkeitä. Plinius vanhempi ja muut oppineet varoittivat sen käytöstä. 

Vaikutus: Euforisoi, kohotti mielialaa ja aiheutti hallusinaatioita. 

Sivuvaikutukset: Suun kuivuminen, hermostuneisuus, vainoharhat. Tappava suurina annoksina. 

HAMPPU 

Roomalaiset toivat hampusta valmistettavaa kannabista idästä. Sillä hoidettiin kipuja ja reumaa. Talonpojat sekoittivat sitä myös eläinten ruokaan suolistoloisten häätämiseksi. 

Vaikutus: Lievitti kipua, rentoutti ja tuotti hyvänolontunteen. 

Sivuvaikutukset: Vainoharhat. 

KOIRUOHO 

Roomalaiset käyttivät koiruohoa eli malia lääkkeenä moniin vaivoihin. Kasvin kitkerän maun peittämiseksi koiruohojuoma tarjottiin hunajalla sivellystä lasista.

Vaikutus: Uute vaikutti virkistävästi ja kasvatti itseluottamusta. Vihertävää uutetta käytettiin 1800-luvulta alkaen absintin valmistuksessa. 

Sivuvaikutukset: Suurina annoksina koiruoho aiheuttaa persoonallisuushäiriöitä ja mielisairautta. 

OOPIUMI 

Oopiumi oli Rooman valtakunnan ehdottomasti suosituin ja tehokkain kipu- ja unilääke. 

Vaikutus: Oopiumi vaikuttaa keskushermostoon ja muun muassa turruttaa kipuaistia. Sitä nauttinut ei myöskään tunne nälkää. 

Sivuvaikutukset: Suurina annoksina oopiumi on tappavaa. Koska kasvi sisältää monenlaisia vaikuttavia aineita, sen vaikutusta ihmiseen ei aina voitu ennustaa antiikin aikana.

Kokeilunhalu kukoisti 

Roomalaiset suosivat myös hamppua, koiruohoa ja myrkkykatkoa. Joitakin niistä kasvatettiin puutarhoissa, toisia kerättiin luonnosta, ja mikstuurareseptit siirtyivät sukupolvelta toiselle. 

Oppineetkaan eivät tunteneet kasvien kemiaa, joten kasvin teho päänsärkyyn, unettomuuteen tai hengitysvaikeuksiin selvitettiin kokeilemalla. 

Jos aine näytti tepsivän, sitä alettiin käyttää lääkkeenä. Euforisoiva vaikutus oli plussaa, ja väärän annostuksen huomasi helposti.

Luonnonlääkkeillä saattoi saada isonkin miehen hengiltä. Roomalaiset olivat hyvin kekseliäitä aineiden käyttötapojen suhteen. 

Usein mikstuura tai uute sekoitettiin viiniin, jotta sen päihdyttävä vaikutus voimistui entisestään. Yrttejä saatettiin heittää myös hiilipannuun ja hengittää savua. 

Murskatuista ja öljyyn sekoitetuista juurista ja siemenistä tehtiin voiteita. Niitä siveltiin iholle tai työnnettiin sieraimiin, emättimeen tai peräsuoleen, josta vaikuttavat aineet imeytyivät helposti. 

Plinius kertoi: ”Ei ole mitään, mitä ei olisi kokeiltu – –. Roomalaiset haravoivat vaikeapääsyiset vuoristot, tuntemattomat autiomaat ja kaikki maan kolkat selvittääkseen joka juuren salat ja käyttö­tavat – –. He kokeilivat sellaistakin, mitä eläimet kieltäytyivät syömästä.” 

Lue lisää

  • D.C.A. Hillmann: The Chemical Muse - Drug Use and the Roots of Western Civilization, St. Martin's Press, 2008.

Ehkä sinua kiinnostaa...