Oikeus kokoontui, ja asianajaja Cicero onnistui loogisilla argumenteillaan ja puhujantaidoillaan vapauttamaan syytetyn isänmurhasyytteestä. 
© Scanpix/Akg-images

Neuvokas asianajaja esti oikeusmurhan Roomassa

Sukulaiset murhasivat rikkaan maanomistajan ja syyttivät teosta hänen poikaansa. Asianajaja Cicero otti kaikki puhelahjansa käyttöön saadakseen syyttömän asiakkaansa vapaaksi.

perjantai 2. syyskuuta 2016 teksti Else Christensen
Sextus Roscius vanhempi käveli pitkin Rooman pimeitä katuja. Ilta oli sujunut tavalliseen tapaan. Umbriasta Amerian kylästä kotoisin oleva maanomistaja Roscius oli viettänyt illan juhlien hyvässä seurassa ja nauttinut melkoisesti viiniä. 


Oli jo myöhä, kun hän hyväntuulisena ja orjiensa seuraamana kulki kohti majapaikkaansa. Tuona yönä Roscius ei kuitenkaan päässyt vuoteeseensa asti. Eräällä pimeällä kujalla häntä puukotettiin kuolettavasti hänen orjiensa silmien edessä. Murhaaja irrotti veitsen ruumiista ja katosi pimeyteen.

Vuonna 81 eaa. murha ei ollut mikään uutinen Roomassa. Valtion johdossa oli diktaattori Lucius Cornelius Sulla, joka raivasi kaikki vastustajansa tieltään. Nämä oli julistettu lainsuojattomiksi, ja heidän nimensä oli kirjoitettu listaan, joka julkistettiin kaikelle kansalle. 

Listalla olleiden tappamisesta sai palkkion, ja uhrin omaisuus siirtyi valtiolle.

Monet roomalaiset hyödynsivät levottomia aikoja omien päämääriensä saavuttamiseen, ja myös ryöstömurhat lisääntyivät. Tavalliset roomalaiset hyväksyivät hiljaa laittomuudet pelastaakseen oman nahkansa. Oikeuslaitoskaan ei sekaantunut asiaan, sillä tuomarit pelkäsivät Sullan raivoa ja tuomitsivat hänen etujensa mukaisesti.

Poika joutui ajojahdin uhriksi

Rosciuksen murha herätti kuitenkin runsaasti huomiota. Murhasta syytettiin hänen omaa poikaansa, Sextus Roscius nuorempaa. Perhekeskeisessä Roomassa isänmurha oli verrattavissa jumalanpilkkaan. Isänmurhaajaa odotti kuolemantuomio, ja hänen omaisiaan kohtasi suuri häpeä.

Sextus Roscius nuoremman elämä muuttui painajaiseksi. Jo ennen kuin hänen isänsä oli saatu haudan lepoon, poika ajettiin kodistaan sillä verukkeella, että hänen isänsä oli Sullan lainsuojattomien listalla. Rosciuksen 13 maatilaa takavarikoitiin. Ne huutokaupattaisiin, ja tulot jäisivät valtiolle.

Tilojen arvo normaalimarkkinoilla oli yhdeksän miljoonaa sestertiusta, mutta huutokaupassa niistä saatiin vain kaksituhatta sestertiusta. Ostaja oli muuan Chrysogonus, vapautettu orja, jolla oli läheiset suhteet Sullaan.

Järkyttynyt ja neuvoton Roscius nuorempi matkusti Roomaan, missä hän sai majapaikan Caecilia Metellan luona. Tämä vaikutusvaltainen nainen oli sukua Sullan vaimolle ja oli ollut murhatun Roscius vanhemman läheinen ystävä.


Roomassa Roscius nuorempi oli toistaiseksi turvassa, mutta pian hänet haastettiin oikeuden eteen Forum Romanumille syytettynä isänsä murhasta.

Caecilia Metella ryhtyi auttamaan Rosciusta. Hän kutsui Rooman parhaimmat asianajajat luokseen. Roscius vakuutti järkähtämättömästi, että hän oli ollut murhailtana Ameriassa valvomassa perheen tiluksia isänsä poissa ollessa. Siitä ei kuitenkaan ollut apua.

Kun asianajajat kuulivat, että Chrysogonus oli sekaantunut juttuun, he kieltäytyivät edustamasta Rosciusta. Chrysogonus oli Sullan miehiä, eivätkä asianajajat halunneet joutua kiistoihin säälimättömän diktaattorin kanssa.

Asianajajien pelkuruus musersi Rosciuksen, jolla ei olisi mitään mahdollisuuksia puolustautua ilman asianajajaa. Roomalaisen oikeuskäytännön mukaan syytetty ei nimittäin saanut itse puhua oikeudessa. 


Caecilia Metella kääntyi 26-vuotiaan Marcus Tullius Ciceron puoleen. Tämä oli opiskellut lakia ja toimi asianajajana, mutta ei ollut koskaan ollut rikosoikeudessa.  

Syyttäjä esitti kantansa

Oikeudenkäynnin alkaessa Forum oli tupaten täynnä väkeä. Oikeudenkäynnit olivat kansalle viihdettä siinä missä gladiaattoritaistelut ja kilpa-ajotkin. Isänmurhatapaus veti paikalle tavallistakin enemmän ihmisiä, jotka kurkottelivat kaulaansa nähdäkseen julkean isänmurhaajan. 


Syytetty puolestaan yritti apeana piiloutua uteliailta katseilta.

Syyttäjä, kokenut ja sanavalmis Gaius Erucius, esitteli syytteen varmuutta uhkuen. Motiivi oli hänen mukaansa ilmeinen. Hänen mukaansa Roscius nuorempi oli tuntenut itsensä hyljeksityksi, kun hänen isänsä vietti aikaa Roomassa huvitellen ja poika joutui riutumaan Ameriassa tilanhoitajana. Isä oli suunnitellut poikansa jättämistä perinnöttömäksi, mikä oli viimeinen pisara.

Erucius jatkoi kertomalla, että hänellä oli todistaja: Titus Roscius Magnus, kuolleen sukulainen ja oman väitteensä mukaan tämän uskottu. Magnus vahvisti todistuksellaan syyttäjän väitteen, että syytetty oli joutunut isänsä epäsuosioon ja katkeroitunut siitä syvästi.

Sextus Rosciuksen tilanne ei näyttänyt hyvältä. Hänen ainoa toivonsa oli, että kokematon Cicero saisi tuomarit vakuutettua hänen syyttömyydestään, mikä näytti epätodennäköiseltä.


Cicero oli kuitenkin perehtynyt tarkasti kaikkeen käsiinsä saamaan aineistoon. Hän huomasi nopeasti, että juttuun liittyi lukemattomia epäselvyyksiä: Miten Sextus Roscius vanhempi oli päätynyt Sullan tappolistalle, vaikka hän oli tunnetusti diktaattorin tukija? Miten Chrysogonus oli onnistunut ostamaan Rosciuksen omaisuuden pilkkahintaan?


Asiaan liittyvistä henkilöistä Sextus nuorempi oli hyötynyt isänsä murhasta vähiten, Cicero huomasi. Tutkimustensa perusteella hän kiteytti puolustuksensa ytimen yhteen kysymykseen, joka on siitä lähtien ollut olennainen osa rikosten poliisitutkintaa:

”Cui bono?” – kuka hyötyy rikoksesta, eli kenellä on motiivi? 

Silminnäkijöitä ei kuultu

Rosciuksen orjat olivat olleet hänen seurassaan murhahetkellä ja oletetusti nähneet murhaajan, joten helpointa olisi ollut kutsua heidät todistajiksi. Mutta orjat olivat nyt Chrysogonuksen omaisuutta, eikä tämä päästänyt heitä todistajiksi.

Cicero päätti ottaa riskin ja perustaa puolustuspuheensa syytetyn todistajan, oikeudenkäynnissä läsnä olevan Magnuksen kertomukseen. Hänen lausuntonsa perusteella Cicero voisi kääntää syytökset Magnusta ja tämän sukulaista ja salaliittolaista Titus Roscius Capitoa vastaan.

Cicero totesi puheessaan, että Magnus oli saapunut murhapaikalle hämmästyttävän nopeasti, ja ruumis oli ollut vielä lämmin, kun Magnus oli lähettänyt lähetin viemään tietoa murhasta Ameriaan Capitolle – eikä suinkaan murhatun omaisille, kuten olisi ollut loogista. Lähetin mukana oli lisäksi verentahrima tikari todisteena murhasta.

Cicero hämmensi oikeutta

Rosciuksen vapautuminen syytteestä ei ollut vielä lähelläkään, mutta Cicerolla oli vielä valtti hihassaan. Se oli Sullan lainsuojattomien lista. Roscius vanhemman nimi oli luettelossa, mutta kyseinen lista oli ollut jo pitkään vanhentunut ja Rosciuksen nimi oli lisätty siihen vasta hänen kuolemansa jälkeen. Luettelon oli allekirjoittanut Chrysogonus.

Yleisö oli hämmennyksen vallassa. Oikeudenkäynti oli saanut aivan uuden käänteen. Cicero kertoi seuraavaksi käsityksensä murhaa seuranneista tapahtumista. Magnus ja Capito lähettivät Chrysogonukselle tarjouksen liittolaisuudesta. He kertoivat Roscius vanhemman suuresta omaisuudesta ja pyysivät apua perillisen raivaamiseksi tieltään. ”Kunnianarvoisat tuomarit, nuo kolme solmivat salaliiton”, Cicero julisti.

Kun Rosciuksen tilat huutokaupattiin, kolmikko huolehti siitä, että muut ostajat eivät rohjenneet tehdä tarjousta ja Chrysogonus sai tilat itselleen pilkkahintaan. Kiitokseksi avusta hän antoi kolme tilaa Capitolle, ja Magnuksesta hän teki muiden tilojen hoitajan, Cicero väitti.

Kaikki roomalaiset olivat kuulleet huhuja häikäilemättömästä Chrysogonuksesta, joka toimi vain Sullan käskystä. Cicero piti kuitenkin huolen siitä, että hänen syytöksensä Chrysogonusta vastaan eivät koskeneet Sullaa. Cicero huomautti, että diktaattorilla oli niin kiire tärkeämpien asioiden kanssa, ettei häneltä varmasti riittänyt huomiota kaikkeen, mitä hänen selkänsä takana juoniteltiin.

Yleisö liikehti levottomana. Oli todella uhkarohkeaa väittää, että Chrysogonus oli ollut mukana murhasalaliitossa päästäkseen käsiksi surmatun maatiloihin. Chrysogonuksella oli niin paljon valtaa, ettei hänen tarvitsisi kuin kohottaa pikkusormeaan, niin Cicero menettäisi henkensä. Cicero kuitenkin jatkoi vielä puhettaan.

Hän oli saanut selville, että Amerian asukkaat olivat lähettäneet delegaation Sullan luo pyytääkseen tätä poistamaan Roscius vanhemman nimen tappolistalta. Tällöin kuolleen nimi olisi puhdistunut ja hänen poikansa olisi saanut takaisin laillisen perimäoikeutensa. Delegaatio ei kuitenkaan ollut päässyt tapaamaan Sullaa, Cicero kertoi, vaan sen oli ottanut vastaan Chrysogonus, joka oli luvannut viedä asian eteenpäin.

Roscius nuorempi oli nyt salaliiton suurin uhka. Yhdessä Magnuksen ja Capiton kanssa Chrysogonus päätti hankkiutua hänestä eroon oikeuden avulla. He saivat Eruciuksen ajamaan syytettä, joka olisi helppo voittaa, kun kyseessä oli isänmurha. Tuomarit tuomitsisivat Rosciuksen varmasti kuolemaan.
Kun Cicero esitti Sextus Roscius nuoremman oikeudenkäynissä kysymyksen ”cui bono”, kenen hyväksi, hän lainasi Rooman entistä konsulia ja kensoria, pelättyä tuomaria Lucius Cassius Longinus Ravillaa. Kysymys on edelleen olennainen osa rikostutkintaa.
© Musei Capitolini

Tuomareiden vaikea päätös

Chrysogonus, Magnus ja Capito pitivät suunnitelmaansa vedenpitävänä, sillä yksikään asianajaja ei halunnut ryhtyä puolustamaan Rosciusta.

”He luulivat, että hänellä ei olisi puolestapuhujia. Mutta totuus löytää aina puolestapuhujia”, Cicero totesi ja kysyi sitten ratkaisevan kysymyksen: ”Cui bono?” Kuka hyötyy murhasta?

Cicero vastasi itse: ”Hyötyjiä ovat tämän jutun kantajat, jotka ovat ottaneet itselleen murhatun omaisuuden. Hyötyjiä ovat syyttäjät, jotka saivat etua siitä, että Sextus Roscius vanhempi murhattiin. Syytetylle itselleen hänen isänsä kuolema ei ole tuonut muuta kuin surua ja kurjuutta.”

Cicero oli esittänyt todisteensa. Ne vaikuttivat uskottavilta, mutta Cicero tiesi, että se ei riittäisi. Loppupuheessaan hän vetosikin vielä tuomareihin, jotka olivat itsekin maanomistajia ja siten alttiita Chrysogonuksen kaltaisten miesten vehkeilyille.

”Arvoisat tuomarit. Sextus Rosciuksella ja tasavallalla on vain yksi toivo jäljellä: teidän hyväntahtoisuutenne ja armollisuutenne!”

Cicero totesi, että vääryydet ja väkivalta olivat saaneet riehua Roomassa liian kauan ja nyt se saisi riittää. ”Hävittäkää tämä sairaus Roomasta, arvoisat tuomarit”, hän vetosi.

Ciceron sanat olivat tehneet vaikutuksen yleisöön, ja tuomarit havaitsivat väkijoukon käyvän yhä levottomammaksi. Cicero oli asettanut heidät hankalan valinnan eteen: He voisivat vapauttaa Rosciuksen ja saada mahdollisesti päälleen Sullan vihan, tai he voisivat tuomita syytetyn ja menettää maineensa oikeudenmukaisina tuomareina.

Paine oli valtava. Tuomareiden ainoa oljenkorsi oli se, että Cicero oli puheessaan välttänyt syyttämästä Sullaa mistään. Empien he ottivat esiin taulunsa, joihin he kirjoittivat kukin oman päätöksensä. Yleisö pidätti henkeään, kun oikeuden puheenjohtaja laski tuomareiden äänet. Sitten hän tarttui tauluun, johon päätös oli kirjoitettu.

Hitaasti puheenjohtaja nosti taulun, jossa oli suuri A: absolvo eli vapautettu. Oikeus oli voittanut, ja Sextus Roscius nuorempi oli jälleen vapaa mies.

Jälkikirjoitus

Sextus Roscius vanhemman murha-oikeudenkäyntikertomus perustuu Ciceron vuonna 81 eaa. pitämään puolustuspuheeseen. Vaikuttava puhe kirjoitettiin muistiin ja säilytettiin.

Ehkä sinua kiinnostaa...