Caelius kuoli Teutoburgin taistelussa vuonna 9. Hänen ruumistaan ei löydetty, mutta hänen veljensä pystytti hänelle muistokiven.

Mitä tapahtui Rooman kaatuneille sotilaille?

Kuljettiko Rooman armeija kaatuneet sotilaansa kotiin?

Muinainen Rooman valtakunta oli niin suuri ja ajan kuljetusvälineet niin hitaita, että kaatuneiden sotilaiden ruumiita ei yleensä viety kotiin haudattaviksi. Niissä harvoissa historioitsijoiden tuntemissa tapauksissa, joissa näin tehtiin, kysymys oli korkea-arvoisista upseereista. Tavalliset legioonalaiset haudattiin sinne, missä he olivat kaatuneet.

Roomalaisten uskon mukaan hautaamattoman ruumiin sielu ei löytänyt kuoleman valtakuntaan eikä saanut rauhaa. Niinpä kaatuneet pyrittiin aina hautaamaan. Lisäksi kuolleen muiston säilymistä pidettiin tärkeänä, ja leirissä rauhan aikana kuolleen sotilaan haudalle saatettiin pystyttää kivi tai puu. Taistelussa kuolleiden muistoa vaalittiin kaivertamalla heidän nimensä esimerkiksi aseeseen tai kypärään. Varusteet siirtyivät uusille sotilaille, ja näin kaatuneiden muisto jäi elämään heidän keskuudessaan.

”Marcus Caelius, Tituksen poika. 18. legioonan sadanpäämies. 53-vuotias. Kuoli Varuksen taistelussa. Laskettakoon hänen luunsa tähän.” Kaiverrus Xantenista Saksasta löytyneessä muistolaatassa.

Ehkä sinua kiinnostaa...