Vestan temppelissä palava pyhä tuli symboloi Rooman mahtia, ja sen sammumisen uskottiin johtavan valta­kunnan tuhoon. Papitar, joka antoi liekin sammua, haudattiin elävältä.

© Scanpix

Kuusi neitsyttä suojeli Roomaa yli 1 100 vuotta

Suurin kunnia, joka antiikin roomalaista tyttöä saattoi kohdata, oli tulla valituksi Vestan papittareksi. Papittaria kunnioitettiin, ja heillä oli oikeuksia, jotka muilta roomalaisnaisilta puuttuivat. Toisaalta heidän oli pysyttävä koskemattomina 30 vuotta ja omistauduttava pyhän tulen vaalimiselle.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018 teksti Linda Corfitz Jensen

Elettiin vuotta 216 eaa. Maineikas karthagolainen sotapäällikkö Hannibal joukkoineen oli piinannut Italian aluetta jo kahden vuoden ajan, ja Rooma oli lähettänyt 80  000 ­legioonalaista vihollista vastaan. 

Sotajoukkojen kohtaaminen oli päättynyt roomalaisten kannalta tuhoisasti: Hannibalin lukumääräisesti alivoimainen armeija oli tappanut 50  000–70   000 ­legioonalaista ja vanginnut loput.

Legioonien tappio järkytti koko Roomaa. Kymmenettuhannet itkevät äidit, vaimot ja tyttäret täyttivät kaupungit ­kadut, eivätkä miehet voineet muuta kuin seurata sivusta, kuinka surevat naiset rukoilivat senaattia vapauttamaan ­karthagolaisten vangiksi jääneet sotilaat.

Legioonien menetys ja surusta sekaisin olevien naisten mielenilmaukset saivat senaattorit neuvottomiksi. Jotain oli tehtävä, ennen kuin koko kaupunki ajautuisi täydelliseen kaaokseen.

”Koska Rooman virkamiehet eivät tee mitään, senaatin on vaimennettava kaupungin vallannut pelko ja tunnekuohu”, eräs senaattori totesi.

Syy Rooman sekasortoisesta tilasta vieritettiin Vestan neitsyiden eli Vesta-jumalattaren papittarien niskoille. 

Heidän väitettiin rikkoneen siveysvalansa ja saattaneen siten Rooman vaaraan. 

Kaksi papitarta todettiinkin syyllisiksi selibaattilupauksen rikkomiseen. Heistä toinen tuomittiin haudattavaksi elävältä, ja toinen sai valita oman kuolintapansa. 

Vestaalit käyttivät puhtautensa merkkinä valkoista huntua, ja heidän hiuksensa oli sidottu morsianten tapaan. 

© Polfoto

Siveysvalaa ei saanut rikkoa

Vestan papittaret, vestaalit, olivat ymmärrettävä kohde roomalaisten vihalle, sillä he olivat uskonnollisessa mielessä vastuussa Rooman turvallisuudesta. ­

Kuusi papitarta vaalivat Vestan temppelissä palavaa ikuista tulta, joka symboloi Rooman suuruutta ja mahtia. Roomalaiset uskoivat, että jos liekki sammuisi, valtakuntaa ­uhkaisi tuhoutuminen.

”Ulkopuolista uhkaa ja sisäisiä ristiriitojakin enemmän Rooman miehet pelkäsivät sitä, että Vestan temppelissä ­palava pyhä tuli sammuisi”, kirjoitti roomalainen historioitsija Livius vuonna 207 eaa., jolloin muuan kömpelö papitar vahingossa sammutti pyhän liekin ja aiheutti Roomassa paniikin.

Roomalaiset uskoivat, että valtakunnan olemassaolo perustui ikuisen tulen lisäksi Vestan papitarten siveyteen. 

Perinteen mukaisesti vain koskemattomat ja kunnialliset naiset saattoivat pitää ­pyhän tulen elossa. Siveysvalansa rikkonut vestaali vaaransi koko valtakunnan ja syyllistyi siten maanpetturuuteen.

Siveysvalan rikkominen oli erityisen kammottava rikos myös siksi, että se rinnastettiin insestiin. Vestaaleja pidettiin Rooman tyttärinä, ja heidän ja mies­puolisen kansalaisen välistä seksuaalista kanssakäymistä verrattiin sukurutsaan.

Siveysvalan rikkomisesta rangaistiin ankarasti: Rooman korkea-arvoisin ylipappi ruoski vestaalin vietelleen miehen kuoliaaksi. Valansa rikkonut papitar ­puolestaan haudattiin yleensä elävältä pieneen maanalaiseen kammioon. 

Hänelle annettiin mukaan vähän ruokaa ja juomaa, sillä roomalaiset järkeilivät, että jos papitar kuoli lopulta janoon ja nälkään, jumalat eivät pitäisi tuomion langettaneita syypäinä hänen kuolemaansa.

Vestaalit osallistuivat rituaaleihin

Antiikin roomalaisten historioitsijoiden mukaan kotilieden jumalatarta Vestaa palvovan kultin perusti Rooman toinen kuningas 700-luvulla eaa.

Pyhän tulen vaalimisen lisäksi kuusi vestaalia osallistuivat moniin uskonnollisiin juhliin, joissa he suorit­tivat muun muassa erilaisia puhdistus­rituaaleja. 

Esimerkiksi paimenten juhlassa Vestan ylipapitar poltti vasikansikiön ja sekoitti sen tuhkan hevosen vereen. Sitten paimenet sivelivät seosta lehmiinsä siinä toivossa, että ne tuottaisivat entistä enemmän maitoa.

Vestaalien tehtäviin kuului myös valmistaa vehnäjauhosta ja suolasta mola salsa -jauhoseosta siroteltavaksi uhrattavien eläinten päälle ennen uhraamista. 

Mola salsaa pidettiin niin pyhänä, että sitä ripoteltiin myös pyhään ­tuleen, jotta se ei sammuisi.

Vestaalien tärkein tehtävä oli kuitenkin rukoilla päivittäin Rooman jumalia ja lujittaa siten jumalten ja Rooman asukkaiden välisiä suhteita. 

Lisäksi vestaalit säilyttivät tärkeitä valtion asiakirjoja ja esineitä; Vestan kulttia arvostettiin niin paljon, että sen temppeliä pidettiin valtakunnan turvallisimpana paikkana. 

7 vaatimusta

  • Ikä: Tytön piti olla valittaessa 6–10-vuotias. Lapsikuolleisuus oli antiikin Roomassa korkea, ja noin puolet lapsista kuoli ennen seitsemättä ikävuottaan. 10 vuoden yläikärajalla haluttiin varmistaa, että valittu tyttö tuli temppeliin ennen murrosikää.

  • Perhe: Tytön vanhemmat eivät saaneet olla orjia tai kunniatto­mien ammattien harjoittajia, kuten gladiaattoreita tai prostituoituja. Sellaisia vanhempia pidettiin ”epä­puhtaina”, eikä heidän tyttärensä ­kelvannut Vestan papittareksi.

  • Suhde jumaliin: Tytön kummankin vanhemman oli oltava elossa, mikä oli antiikin aikaan melko harvinaista. Roomalaiset järkeilivät, että jos vanhemmat olivat elossa, tyttö oli ilmiselvästi jumalten suosiossa.

  • Terveys: Tytön näössä ja kuulossa ei saanut olla vikaa, ja hänen piti muutenkin olla kaikin puolin terve. Jos Vestan papitar ei ­sairauden vuoksi kyennyt ­hoitamaan pyhiä tehtäviään temppelissä, hän ­vaaransi koko valtakunnan turvallisuuden.

  • Sisaret: Yhdestä perheestä voitiin valita vestaaliksi vain yksi tyttölapsi, sillä Rooman ­yläluokka tarvitsi tyttä­riään poliittisia avioliittoja varten. Säännöllä varmistettiin myös, että mahdollisimman monen perheen tytär saattoi päästä vestaaliksi.

  • Suhde Roomaan: Tytön isän piti omistaa maata Roomassa, eikä hän saanut olla syntyisin provinsseista. Näin ­varmistettiin, että papittarella oli kiinteä suhde Roomaan, sillä Vesta oli ­Rooman suojelija.

  • Isän asema: Joidenkin ­pappien tyttäret eivät ­kelvanneet vestaaleiksi, mutta tarkkaa syytä siihen ei tiedetä. 

Neitsyet saivat erioikeuksia

Rooman suojelijoina Vestan papittaret olivat erityisasemassa, eikä heidän tarvinnut välittää naisten perinteisistä rooleista. 

Yleensä roomalaisnaiset olivat isänsä ja aviomiehensä omaisuutta, mutta Vestan papittaret olivat poikkeus. He olivat Rooman tyttäriä, eivätkä he siksi voineet olla kuolevaisten miesten omaisuutta. 

Papittarilla olikin monia sellaisia oikeuksia, jotka kuuluivat yleensä vain miehille. 

Esimerkiksi palveltuaan täydet 30 vuotta Vestan temppelissä heillä oli oikeus omaisuuteen ja orjien pitoon sillä ehdolla, että ne pysyivät naimattomina.

Lisäksi vestaalit saivat puolustaa itse itseään tuomarin edessä, mikäli he joutuivat osalliseksi oikeusjuttuun. 

Yleensä miehet puhuivat oikeudessa naisten puolesta, ja naisten lausuntoja ­pidettiin epäluotettavampina kuin miesten. Vestan papitar saattoi kuitenkin esiintyä itse oikeuden edessä, ja hänen sanansa painoi saman verran kuin miehen sana.

Papittaret pelastivat Caesarin

Vestan papittarien sukupolvi toisensa jälkeen oli keskittynyt tunnollisesti pelkästään uskonnollisten velvollisuuksiensa hoitamiseen, mutta vuoden 100 eaa. tienoilla heidän poliittinen vaikutusvaltansa alkoi kasvaa.

Se näkyi muun muassa vuonna 83 eaa., jolloin Rooman diktaattori Sulla päätti raivata tieltään kaikki vastusta­jansa. 

Heihin lukeutui myös 19-vuotias Gaius Julius Caesar, joka joutui joka päivä vaihtamaan piilopaikkaa, kunnes Vestan papittaret ottivat hänen suoje­luk­seensa ja pyysivät Sullaa säästämään ­hänen henkensä.

”Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että taisteltuaan vuosikausia Caesaria puolustaneita mahtimiehiä vastaan Sulla ei enää jaksanut vastustaa vestaaleja. 

Niinpä hän ilmoitti joko jumalten johdattamana tai omasta vapaasta tahdostaan: 

’Te olette voittaneet, ja Caesar jääköön rauhaan’”, kirjoitti roomalainen histo­rioit­sija Suetonius Sullan sanoneen.

Vestan papittaret jatkoivat toki myöhemminkin perinteisiä tehtäviään Rooman suojelijoina, mutta ajanlaskun alun tienoilla heidän roolinsa muuttui. 

Keisari Augustus solmi 45 vuotta kestäneen valtakautensa aikana ­läheisemmät suhteet vestaaleihin kuin kukaan aiempi Rooman hallitsija. 

Hän esimerkiksi rakennutti palatsiinsa uuden Vestan temppelin, jossa papittaret rukolivat keisarin perheen puolesta ja suorittivat rituaaleja Augustuksen kunniaksi. Vestaalien perinteiset teh­tävät jäivät yhä vähemmälle huomiolle.

Varmistaakseen jumalten suosion keisari lahjoitti kullekin Vestan papittarelle henkivartijan ja järjesti heille ­hyvät istumapaikat gladiaattoritaisteluihin. 

Vestaalien oli pysyttävä koskemattomina koko 30-vuotisen temppelipalveluksensa ajan. Jos he rikkoivat siveysvalansa, rangaistuksena oli yleensä elävältä hautaaminen. 

© Getty Images

Vestaalien rooli muuttui

Augustuksen seuraaja myönsi vestaaleille lisää erioikeuksia. 

Papittaret saivat muun muassa ensimmäisinä roomalaisnaisina seurata urheilukilpailuja, ja ­gladiaattoritaisteluissa he saivat istua ­samassa aitiossa keisarillisen perheen naisten kanssa. Vastineeksi he perustivat uuden kultin keisarinnan kunniaksi.

Kenties huomattavin muutos enti­seen oli se, että papittarista tuli Rooman seura­piirien vakiokasvoja, ja he hylkäsivät vähitellen tärkeimmän hyveensä eli ­siveyden. 

Koskemattomuus menetti merkityksensä, ja esimerkiksi Rubria-­nimisen vestaalin kerrotaan jatkaneen papittarena vielä senkin jälkeen, kun keisari Nero oli raiskannut hänet.

Keisarin vastaisku

Vestaalien vapaus päättyi äkillisesti vuonna 90, kun keisari Domitianus kyllästyi papitarten löyhään moraaliin. 

Hän syytti neljää papitarta siveysvalansa rikkomisesta, ja naisista kolme tuomittiin kuolemaan. Ylipapitar todettiin oikeudenkäynnissä syyttömäksi, mutta tuomio ei miellyttänyt keisaria, joka järjesti uuden oikeudenkäynnin huvilallaan. 

Ylipapitarta ei kutsuttu istuntoon, eikä ­hänelle järjestetty puolustusta. Ei ollut mikään yllätys, että keisari totesi papit­taren syylliseksi ja tuomitsi hänet haudattavaksi elävältä.

Historioitsija Plinius nuo­rempi kuvaa kirjeessä ylipapittaren reaktiota tämän kuultua tuomionsa: ”Hän itki ja huusi, mutta erityisesti hän toisteli näin sanoja: 

’Miten kei­sari voi pitää minua epäpuhtaana, vaikka olen toimittanut monia ­rituaaleja, ­joiden ansiosta hän on ­saavuttanut voittoja!’ Hän itki tuomionsa täytäntöönpanoon asti.”

Tuomioilla Domitianus halusi tähdentää, että vestaalien todella piti pysyä kos­kemattomina koko 30 vuoden palveluksensa ajan. Papittarien ei auttanut muu kuin hylätä maallistuneet tapansa ja keskittyä Rooman palvelemiseen.

Vestan kultti oli kuitenkin jo uhattuna, sillä kris­tinusko nakersi yhä vahvemmin Rooman vanhojen jumalten vaikutusvaltaa. 

Vestan papittarien elämä kävi yhä tukalammaksi, kunnes keisari Gratianus vuonna 380 hylkäsi Rooman vanhat ­jumalat, riisti papistolta sen etu­oikeudet ja lakkasi tukemasta vanhoja ­kultteja taloudellisesti. 

Vestan papittaret olivat suojelleet Roomaa yli tuhat vuotta, mutta nyt heitä ei enää tarvittu.

Roomalaisten oli kuitenkin vaikea luo­pua vestaaleista, ja kirkkoisä Augustus Hippolainen joutui vuonna 420 tunnus­tamaan: ”Roomalaisille mikään ei ole pyhempi kuin Vestan temppeli.”

Vestan ikuinen tuli oli kuitenkin sammunut, ja mahtava Rooman valtakunta alkoi heikentyä, kuten oli ennustettu. 

Lue lisää

T. Cato Worsfold: History of the Vestal Virgins of Rome, The Mayflower Press, 1934. Robin Lorsch Wildfang: Rome’s Vestal Virgins – A study of Rome’s Vestal priestesses in the late Republic and early Empire, Routledge, 2006.

Ehkä sinua kiinnostaa...