Antiikin aikana pahinta ympäristötuhoa aiheutti metalliteollisuus. Kullan, hopean ja raudan sulatusuunit nielivät valtavia määriä puuhiiltä, minkä vuoksi tuhottiin kokonaisia metsiä, ja tuottivat valtavia määriä raskasmetalleja.

© Getty Images

Antiikin aikana ympäristöä tuhottiin surutta

Monet luulevat, että antiikin aikana elettiin täydellisessä harmoniassa luonnon kanssa. Tutkimusten valossa käsitys on kuitenkin virheellinen: antiikin kansat päinvastoin riistivät luontoa ja aiheuttivat paljon korjaamattomia ympäristövahinkoja.

torstai 2. kesäkuuta 2016 teksti Niels-Peter Granzow Busch

Eläinten tappaminen oli hupia

Rooman valtakunnan areenoilla järjestettiin noin 700 vuoden ajan eläin­taisteluita, venationes, joissa tapettiin arviolta vähintään 2,5 miljoonaa eläintä.

Se muutti Välimeren alueen luontoa ja eläimistöä lopullisesti.

Sotapäällikkö Marcus Nobilior tapatti ensimmäisenä leijonia ja panttereita ammattimetsästäjillä vuonna 186 eaa., ja show sai suuren suosion. Vuonna 169 eaa. suuremmassa näytöksessä lah­dattiin jopa 63 leopardia ja 40 karhua hurraavan yleisön edessä.

Pitääkseen kansan tyytyväisenä vallanpitäjien oli järjestettävä yhä verisempiä esityksiä. Esimerkiksi sotapäällikkö Pompeius antoi vuonna 55 eaa. keihästää peräti 600 leijonaa ja 20 norsua. Norsujen kärsimyksiä seurannut poliitikko Cicero kirjoitti:
”Mitä iloa voi sivistynyt ihminen saada siitä, että upea eläin lävistetään metsästyskeihäällä?”

Eläintaistelut olivat niin suosittuja, että Rooman valtakunnan eläimet kävivät pian vähiin. Esimerkiksi Kilikiassa (nyk. Turkissa) prokonsulina toiminut Cicero kielsi viimeisten leopardien pyydystä­misen taisteluja varten, kun ne olivat jo lähes kadonneet. Eläimiä hankittiinkin sitten pääasiassa Pohjois-Afrikasta.

Colosseumin vihkiäisissä vuonna 80 jaa. lahdattiin 9 000 eläintä, mutta ennätyksen teki keisari Trajanus 27 vuotta myöhemmin tapattaessaan yhteensä huimat 11 000 eläintä. 

Eläimiä metsästettiin armotta

Rooman eläintaistelut eivät olleet ainoa syy eläinlajien katoamiseen. Kreikkalaiset ja roomalaiset myös metsästivät huvikseen varsinkin isoja eläimiä, jotka näin ajettiin elinalueiltaan. 300-luvulla jaa. eräs kirjoittaja valitti, että norsut olivat kadonneet Pohjois-Afrikasta, leijonat Kreikasta ja virtahevot Niililtä.

Roomalaiset ja kreikkalaiset metsästivät villieläimiä, jotka olivat muutenkin uhattuina niiden elinympäristöjen pienentyessä.

© Shutterstock

Miljoonia puita savuna ilmaan

Antiikin suurin saastuttaja oli metalli­teollisuus. Kreik­kalaiset ja roomalaiset rakensivat muun muassa raudan ja hopean valmistusta varten masuuneita, joiden lämmittäminen aina tuhanteen asteeseen vaati valtavasti puuhiiltä. Yhteen puuhiilitonniin tarvittiin seitsemän tonnia puuta.

Ateenan kuulut hopeakaivokset Laurionissa tuottivat vuosittain 2,6 tonnia hopeaa, jonka jalostamiseen on tutkijoiden mukaan tarvittu yli 5 000 tonnia puuta. Rooman raudan­sula­tuksen keskuksessa Populoniassa Rooman pohjoispuolella poltettiin niin paljon puuta, että se vastasi 4 000 metsäneliökilometrin vuosikasvua. Arkeologien laskelmien mukaan Välimeren alueelta kaadettiin antiikin metalliteollisuuden takia ainakin 280 000 neliökilometriä metsää.

Metallinsulatuksessa syntyi myös erittäin myrkyllisiä kaasuja. Esimerkiksi hopeamalmissa on runsaasti lyijyä, josta osa höyrystyy sulatuksessa.

Yksin Espanjassa sijainneen rooma­laisen Rio Tinton kaivoksen hopean sulattamisesta vapautui ilmakehään niin paljon lyijyä, että sitä on havaittu jopa Grönlannin sisämaan jäätiköltä.

Mahtavia vuoria lohkottiin paloiksi

Temppeleitä ja muita suuria ja vaikuttavia rakennuksia varten tarvittiin runsaasti marmori- ja kalkkikivilohkareita. Kreikkalaiset tuottivat yksin Parthenonin temp­peliin 20 000 tonnia marmoria Ateenan pohjoispuolelta. Kalkkikivilouhoksesta Syrakusan läheltä on puolestaan tutkijoiden arvioiden mukaan louhittu antiikin aikaan yli 112 miljoonaa tonnia kiveä.

Myös roomalaiset rakensivat suuria kivisiä temppeleitä kaikkialle valtakuntaansa. Antiikin kansojen rakennuskivien tarve jätti maisemaan ikuiset arvet.

Antiikin kreikkalaiset osasivat irrottaa vuorista suuria lohkareita hakuilla ja puukiiloilla.

© Lotte Nybo/Historie & Deutsches Archäologisches Institut

Kaivokset tuhosivat maisemaa

Kreikkalaisten ja varsinkin roomalaisten kaivosteollisuus oli vaikuttavaa mutta myös erittäin tuhoisaa. Viimeisellä vuosi­sadalla ennen ajanlaskumme alkua roomalaiset louhivat 50 tonnia hopeaa vuosittain. 

Jokaista hopeatonnia kohti oli murskattava 100 000 tonnia kallioita ja maata. Tuhoisinta oli roomalaisten hydraulinen louhinta, jossa kokonaisia vuoria räjäytettiin veden avulla. Jordaniasta Englantiin asti on yhä nähtävillä karun näköisiä roomalaisten vanhoja kaivosalueita.

  • Kaivoskuilut Kreikkalaiset ja roomalaiset louhivat kaivoskuiluja syvälle maan sisään. Peruskalliota halkaistiin lämmittämällä sitä ja kaatamalla sitten etikkaa päälle. Jotkin kaivokset olivat jopa 245 metriä syviä.
  • Avolouhos Joskus malmisuonet olivat lähellä maanpintaa. Silloin ei tarvittu kaivoskuiluja vaan tuhannet orjat kaivoivat ensin pintamaan pois ja louhivat sitten paljastuneista suonista malmin talteen.
  • Hydraulinen louhinta Mm. Espanjan Las Medulasin kivikovissa savi- ja soravuorissa oli kultahippuja. Roomalaiset romahduttivat vuoren­rinteitä louhimalla niihin kuiluja ja laskemalla niihin sitten miljoonia litroja vettä.

Viljely synnytti kivierämaita

Vuoden 360 eaa. tienoilla kreikkalainen filosofi Platon kirjoitti kaihoisasti ajoista, jolloin Kreikan vuoria peittivät metsät:

”Verrattuna entiseen jäljellä ovat vain riutuneen ruumiin luut – – kaikki rikas ja pehmeä maa on poissa, ja jäljellä on enää pelkkä maiseman luuranko.”

Metsät hakattiin, jotta saatiin viljely- ja laidun­maita. Hakkuiden jälkeen talven sateet huuhtoivat vähitellen pintamaan jokiin ja niistä edelleen mereen. Jäljelle jäi karu vuorenrinne, jossa kasvoi vain heinää ja kituliaita pensaita.

Roomalaiset toistivat kreikkalaisten virheitä ja kaatoivat suuria metsäalueita muun muassa Italiassa, Espanjassa ja Portugalissa samanlaisin seurauksin. Vielä huonommin kävi Pohjois-Afrikassa, joka sekin oli aikanaan vehmaan metsäistä seutua. Runoilija Lucanus kuvaili muutosta Marokossa: ”Koskemat­tomiin metsiin tulivat meidän kirveemme; maan ääristä me haemme juhlapöytämme.”

Metsien paikalle roomalaiset kylvivät vehnää, mutta se ei riittänyt torjumaan eroosiota, ja niin hedelmällinen maa valui Välimereen.

Kun puut oli kaadettu, Kreikka muuttui suurelta osin kivierämaaksi.

© Getty Images

Kotieläimet tappoivat metsiä

  • Lehmät syövät mieluiten tuoretta ruohoa ja vihreitä lehtiä. Jotta isoille eläimille riitti laidun­alueita, talonpojat leikkasivat vuorenrinteiltä puiden oksia tai kaatoivat kokonaisia metsiä.
  • Siat rakastavat tammenterhoja, kastanjoita ja muita pähkinöitä ja siemeniä. Metsät eivät uusiutuneet, kun niihin viedyt siat söivät siemenet ja pähkinät, joista olisi voinut kasvaa uusia puita.
  • Lampaat syövät ruohon aina maapohjaan asti ja repivät usein kasvien juuret irti. Lammaspaimenet kulottivat metsän ja muun kasvillisuuden luodakseen hyvät olosuhteet ruohon kasvulle. 
  • Vuohet ovat tuhoisin kotieläinlaji, sillä ne syövät lähes mitä vain. Niiden lempiruokaa ovat pensaat ja puun­vesat, joten ne söivät nuoren kasvuston ennen kuin metsä ehti uusiutua.

Ravinteet katosivat

Maanviljelyksen leviäminen johti monin paikoin katastrofaalisiin seurauksiin. Viljelymaata hankittiin kaatamalla metsiä, mikä aiheutti maaperän eroosiota. Vailla huolellista hoitoa maa köyhtyi.

Rooman valtakunnan loppuaikoina ongelma kärjistyi niin, että monet viljelijät lähtivät etsimään uutta maata toisaalta, mutta pian sekin oli käytetty loppuun. 

Näin kävi varsinkin Pohjois-Afrikassa, jota oli aikanaan kutsuttu ”Rooman vilja-aitaksi”. Eroosio ja sotatoimet ajoivat viljelijöitä pois, ja aavikot levisivät etelästä vallaten aiemmin hedelmällisen maan.

Ehkä sinua kiinnostaa...