2 000 vuotta vanhoista puunpaloista erottaa yhä kirjoitusta.

© The Vindolanda Trust

2 000 vuotta vanhat roomalaiset pärekirjeet ovat yhä luettavissa

Yksityiskirjeet, syntymäpäiväkutsut ja luettelot liikanimistä, joita roomalaiset antoivat nykyisen Britannian alueella asuville, avaavat arkeologeille ainutlaatuisen näkymän roomalaisten elämään Britanniassa.

perjantai 14. heinäkuuta 2017 teksti Nanna Apergis

Sen ei pitänyt olla mahdollista:

2 000 vuotta vanhoja, musteella paperinohuille puunpaloille kirjoitettuja kirjeitä pystyy yhä lukemaan ilman kehittyneitä teknisiä apuvälineitä.

Siitä huolimatta niin tapahtui Koillis-Englannissa, missä arkeologit löysivät ison kokoelman kirjeitä entisestä roomalaislinnoituksesta, Vindolandasta.

Ainutlaatuisessa kunnossa

Kirjeet sisältävät muun muassa syntymäpäiväkutsuja ja luetteloita liikanimistä, joita roomalaiset antoivat alueen alkuperäisille asukkaille.

Kirjeet olivat maanneet linnoituksen perustuksissa eloperäisen jätteen keskellä lähes 2 000 vuotta. Se oli tutkijoiden mukaan syy siihen, että kirjeet olivat säilyneet niin hyvässä kunnossa.

Kerrokseen ei ollut päässyt happea, eivätkä puuta hajottavat bakteerit viihdy anaerobisissa oloissa.

Anomuksia virkavapaudesta ja oluesta

Vindolandaa on tutkittu arkeologisesti 1970-luvulta asti, ja kerran aiemmin sieltä on löydetty samanlaisessa kunnossa ollut kokoelma kirjeitä.

"Emme kyllä uskoneet, että tekisimme taas näin hämmästyttävän löydön", toteaa kaivauksia johtanut Andrew Birly.

Nyt löydetyissä kirjeissä muun muassa Masculus-niminen mies pyytää "commeatusta" - latinaksi virkavapaata.

Masculuksen nimi esiintyy myös aiemmin löytyneissä kirjeissä, joiden perusteella hänen asemapaikkansa oli jonkin matkan päässä Vindolandasta ja joissa hän pyysi esimiestään lähettämään olutta.

"Jos emme saa olutta, en pysty takaamaan, mitä mieheni tekevät", Masculus kirjoitti.

Kirjeitä aletaan nyt tutkia tarkemmin, jotta saadaan lisää tietoa roomalaisten oleskelusta Britanniassa. 

Ehkä sinua kiinnostaa...