Portus oli aikoinaan yksi Rooman valtakunnan tärkeimmistä satamakaupungeista. Arkeologiset löydöt osoittavat, että 35 kilometrin päässä Roomasta sijainneessa Portuksessa asui antiikin aikaan muitakin kuin satamatyöläisiä ja orjia.
Brittiarkeologit ovat uurastaneet Portuksessa jo noin kahden vuoden ajan.
Sataman alueelta on löytynyt muun muassa amfiteatteri, johon on aikoinaan mahtunut yli 2 000 katsojaa. Teatteri sijaitsee suuren 100-luvulta peräisin olevan palatsin yhteydessä, ja sen kalliit rakennusmateriaalit ja koristeelliset yksityiskohdat ja pylväiköt viittaavat siihen, että sen vakiovieraita olivat Rooman ylhäiset, kenties jopa keisarit.
”Keisarillisten rakennusten sijoittaminen näin lähelle satamaa on poikkeuksellista”, toteaa kaivauksia johtava Simon Keay. Yleensä satamissa tehtiin töitä eikä huviteltu.
Amfiteatteri on 42 metrin pituinen ja 38 metrin levyinen, eli se on selvästi Rooman kuuluisaa Colosseumia pienempi. Areenalla on todennäköisesti järjestetty gladiaattoritaisteluita tai pieniä meritaisteluita.
Aiemmin Portuksesta on löydetty muun muassa 90 metrin mittainen kanava ja patsaiden osia. Keay uskoo, että satamasta paljastuu vielä monia salaisuuksia: ”Opimme jatkuvasti uutta Portuksen sataman merkityksestä Rooman valtakunnalle ja Välimeren alueen kaupalle sekä sen kehitykselle.”
että eri puolilta Rooman valtakuntaa on löydetty noin 250 amfiteatteria? Kaikissa suurissa roomalaiskaupungeissa oli areena, jonne asukkaat kokoontuivat seuraamaan urheilua tai gladiaattoritaisteluja.
Varhaiset amfiteatterit rakennettiin puusta. Ensimmäinen tunnettu kivinen amfiteatteri löydettiin Pompejista. Se on peräisin vuodelta 80 eaa. Yleensä areenoille mahtui 2 000–6 000 katsojaa, mutta Rooman Colosseumissa oli tilaa peräti 50 000 ihmiselle.
Historian 5-vuotisen taipaleen kunniaksi olemme keränneet parhaat jutut juhlanumeroon.
Testit: Testaa tietosi vastaamalla 16 tiukkaan kysymykseen – ehkäpä opit jotain uutta...