Persianlahden pohjukan kadonnut kulttuuri

Persianlahden ­pohjassa saattaa piillä jälkiä maailman vanhimpiin lukeutuvasta, toistaiseksi tuntemattomasta ­kulttuurista.

­Persianlahden pohjoispuolella kukoisti sumerilainen kulttuuri.
AKG-Images
­Persianlahden pohjoispuolella kukoisti sumerilainen kulttuuri.

Persianlahden ­pohjassa saattaa piillä jälkiä maailman vanhimpiin lukeutuvasta, toistaiseksi tuntemattomasta ­kulttuurista.

Persianlahden rantamilta on löytynyt 60 taidolla rakennettua asumusta, joiden arvellaan olevan peräisin noin 5500-luvulta eaa. Talot on rakennettu kivestä, ja niistä on löytynyt koristeellista ­keramiikkaa ­sekä viitteitä vilkkaasta ­kaupankäynnistä.

Arkeologit eivät toistaiseksi tiedä varmasti, mistä Persianlahden rannoille kehittynyt korkeakulttuuri on peräisin, sillä sitä mahdollisesti edeltäneet kulttuurit ja kaupungit ovat hautau­tuneet meren­pohjaan, totea Birminghamin ­yliopiston tutkija Jeffrey Rose.

”Ei välttämättä ole sattumaa, että näiden kehittyneiden yhteisöjen synty osuu yksiin sen kanssa, että Persianlahden alue joutui veden valtaan noin 8 000 vuotta sitten”, Rose toteaa.

Rosen mukaan kadonneen ”Persianlahden keitaan” ­alueella on saattanut olla ­asutusta kymmenientuhan­sien vuosien ajan ennen kuin tienoo peittyi veden alle

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.