Ötzi ehkä haudattiin Alpeille

Kansain­välinen tutkijaryhmä asettaa kyseenalaiseksi aiemmat teoriat jäämies Ötzin kuolemasta.

Alppien ilmasto muumioi Ötzin niin, että ruumis on säilynyt hyvin.
getty images & A. Vanzetti
Alppien ilmasto muumioi Ötzin niin, että ruumis on säilynyt hyvin.

Kansain­välinen tutkijaryhmä asettaa kyseenalaiseksi aiemmat teoriat jäämies Ötzin kuolemasta. Ötzin noin 5 300 vuotta vanhat muumioituneet jäännökset löydettiin sattumalta Alpeilta vuonna 1991.

Ötzin on uskottu olleen pakomatkalla vuorilla ja kuolinsyynä on pidetty selkään ammuttua nuolta. Nyt joukko tutkijoita muun muassa Italiasta ja Yhdysvalloista on analysoinut ruumiin löytöpaikan ja Ötzille kuuluneiden esineiden sijainnin ja tullut siihen tulokseen, että Ötzi kuolikin jossain muualla ja hänet tuotiin haudattavaksi Alpeille.

”Monet tutkijat ovat pitäneet aiempaa teoriaa niin selviönä, etteivät he ole edes pohtineet ruumiin ja esineiden sijaintia suhteessa toisiinsa”, sanoo ryhmän jäsen Luca Bondioli Rooman etnografisesta museosta.

Uuden teorian kulmakivi on kuuden metrin päässä ruumiista oleva kivitasanne. Teorian mukaan ruumis asetettiin aikoinaan tasanteelle, mutta jäätyminen ja sulaminen ovat vuosituhansien aikana siirtäneet sitä samoin kuin löytyneitä esineitä.

Teoriaa on kommentoitu sanalla ”mielenkiintoinen”.

Fakta

Alueelta on löytynyt paljon Ötzille kuuluneita esineitä.

1. Heinäpunos

2. Reppu

3. Kuparikirves

4. Marjakuusijousi

5. Tuohiastia

6. Piikivipuukko

7. Nuoliviini

8. Karhunnahkainen lakki

50 kg ja 165 cm – siinä jäämies Ötzin strategiset mitat hänen elinaikanaan.

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.