Brittiläiset arkeologit ovat kaivaneet esiin valtavan kokoisen keisarillisen telakan Ostian kaupungin läheltä Portuksesta, joka oli Rooman tärkein satama viidensadan vuoden ajan.
”Keisarillisia telakoita on löydetty vain muutama, ja jos arviomme osuu oikeaan, tämä on niistä suurin Välimeren alueella”, kertoo kaivauksen johtaja Simon Keay Southamptonin yliopistosta.
Keayn mukaan arkeologit luulivat ensin rakennusta suureksi varastoksi. Rakennuksen koko ja sijainti saivat heidät kuitenkin pian päättelemään, että kyseessä oli telakka.
Katettu telakkarakennus on ollut 145 metriä pitkä ja 60 metriä leveä, ja sinne on mahtunut ainakin kahdeksan laivaa. Tutkijat uskovat, että telakka on rakennettu satama-aluetta vuosina 98–117 laajentaneen keisari Trajanuksen aikana. Rooman valta-kunta oli tuolloin laajimmillaan, ja Ostian kautta tuotiin Rooman kaupunkiin tavaraa kaikkialta Välimeren alueelta.
Tutkijat ovat tehneet satamasta rekonstruktion löytämiensä raunioiden perusteella.
Tutkijoiden aiemman käsityksen mukaan Portuksen satamaa käytettiin vain tavaroiden purkamiseen ja lastaamiseen. Löytö osoittaa kuitenkin, että satamassa on ehkä rakennettu ja korjattu Rooman kauppalaivaston laivoja.
Arkeologit etsivät nyt luiskia, joita pitkin laivat on laskettu telakalta vesille. Niiden löytyminen varmistaisi, että rakennus on todella ollut telakka.
...että roomalaiset olivat alun perin varsinaisia maakrapuja? Vaikka Rooman kaupunki sijaitsi lähellä merta, vain harvat roomalaiset uskaltautuivat vesille.
Kuuluisa roomalainen poliitikko Cato muun muassa totesi yhden elämänsä suurimmista virheistä olleen se, että hän oli purjehtinut määränpäähänsä sen sijaan että olisi matkustanut maitse.
Rooman kauppalaivojen miehistö olikin suurelta osalta peräisin muualta kuin Roomasta, kuten Libanonista, Kreikasta ja Pohjois-Afrikasta.
Portus-hankkeen sivustossa on muun muassa 3-d-kuvauksia siitä, miltä rakennukset saattoivat näyttää.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.