Walesista Aberystwythin kaupungin eteläpuolelta löydetyt roomalaishuvilan jäännökset ovat saaneet tutkijat hämmästymään, sillä niitä ei pitäisi olla olemassa. Roomalaisten on oletettu vetäytyneen Walesin pohjoisosista vuoden 130 paikkeilla. Huvilan alueelta löydetyistä kolikoista ja keramiikankappaleista on kuitenkin voitu päätellä, että se oli käytössä vielä 300-luvun alussa, vaikka roomalaisia ei tiedetä asuneen seudulla enää 200 vuoteen.
Huvilan tyyppi ja esinelöydöt laatu viittaavat siihen, että siellä asui varakas maanomistajaperhe, joka viljeli laajoja maa-alueita. Vastaavia rakennuksia tiedetään sijainneen Englannissa ja Etelä-Walesissa, mutta ennen niitä ei ole löydetty näin pohjoisesta. Keski- ja Pohjois-Walesia on pidetty lähinnä sotatantereena, josta on poistuttu pian valloittamisen jälkeen. Huvilan olemassaolo osoittanee, että roomalaiset vaikuttivat alueella luultua selvästi pitempään. Tuloksien perusteella uskotaan, että alueella piilee luultavasti vielä runsaasti lisää yllätyksiä.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.