Brittiläinen harrastelija-arkeologi on tehnyt harvinaisen löydön Thames-joen rannalta Lontoosta; pienen roomalaiskolikon toisella puolella on kuva lemmentouhuissa olevasta parista ja toisella puolella numero 14.
Asiantuntijoiden mukaan raha on peräisin ajanlaskun alun tienoilta ja se on ehkä ollut bordellin maksupoletti. Lontoon kaupunginmuseon kuraattorin Caroline McDonaldin mukaan löytö on Englannissa ainoa laatuaan, vaikka muualta entisen Rooman valtakunnan alueelta vastaavia kolikoita on löydetty ennenkin.
Tutkijat arvelevat, että kolikon kuva kertoi kielitaidottomille ulkomaalaisille prostituoiduille asiakkaan toiveet. Kolikon taustapuolella oleva luku puolestaan ilmoitti bordellikäynnin hinnan.
Toisen teorian mukaan kolikko varmisti, että prostituoituina toimivien orjien omistajat saivat rahat taatusti itselleen eivätkä ne päätyneet orjien taskuun.
Prostituutio oli yleistä Rooman valtakunnassa, ja seksiorjien omistajat maksoivat liiketoiminnastaan veroa.

Kun brittiläinen harrastelija-arkeologi Bob Dix luki roomalaiskolikosta, jossa oli kuva rakastelevasta parista, hän alkoi penkoa omia laatikoitaan. Bristolin lähellä Pyllen kaupungissa asuva Dix löysi muutama vuosi sitten samankaltaisen esineen takapihaltaan.
Dixin esine on asiantuntijoiden mukaan kuitenkin todennäköisesti kaulariipus.
Tilaa nyt: Lue Einsteinin kamppailusta urallaan, maailman ensimmäisestä hakukoneesta ja Stalinin luotetusta sotakuvaajasta.
Tilaus: Pysy lämpimänä ja viisastu. Voit säästää 80,60 euroa.
Historia: Historian sivustossa kultainen plussa on arvokkaan sisällön merkki.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.