Nuori roomalainen upseeri etsii 9. legioonaa ja sen kotkasymbolia, jotka katosivat vuonna 120 jäljettömiin Pohjois-Britanniassa. Hän löytää symbolin Hadrianuksen vallin pohjoispuolella elävän alkukantaisen heimon hallusta.
On totta, että historiankirjoissa ei mainita kuuluisaa 9. espanjalaista legioonaa enää noin vuoden 120 jälkeen. Sen asemapaikka oli tuolloin tiettävästi Britannia, ja useiden teorioiden mukaan legioona tuhoutui taistelussa.
Legioonan häviämistä Britanniassa voidaan kuitenkin enemmän pitää tarinana kuin tosiseikkana. On myös olemassa monia muita selityksiä, jotka ovat yhtä todennäköisiä. Saattoi olla, että legioona siirtyi Ranskaan tai Itä-Eurooppaan. Lisäksi jotkut historioitsijat uskovat legioonan olleen olemassa vielä niinkin myöhään kuin vuonna 140. Tällöin legioona olisi ollut koossa vielä parikymmentä vuotta sen jälkeen kun legioonan tehtävä eli Hadrianuksen vallin rakentaminen oli päättynyt ja sotilaat olisivat palanneet Britanniasta.
Uskomus legioonan tuhoutumisesta Britanniassa on kuitenkin sitkeähenkinen. Sen kannattajat esittävät todisteeksi kirjeitä ja asiakirjoja, jotka kertovat vuoden 120 tienoilla Britanniassa käydyistä suurista taisteluista ja roomalaisten ankarista tappioista.
Tästä ei ole minkäänlaisia todisteita. Elokuva on tässä suhteessa täysin kuvitteellinen samoin kuin kertomus nuoresta upseerista, joka lähtee pohjoiseen etsimään kotkasymbolia.
Ohjaaja on selvästi pyrkinyt tähän. Tätä on kuitenkin vaikeuttanut se, että roomalaisten kohtaamista kansoista kansoista tiedetään erittäin vähän.
Elokuvassa on kuitenkin selvästi paljon virheellisiä yksityiskohtia. Esimerkiksi hyljekansaksi kutsutut selkiet eivät olleet skotlantilaisheimo vaan skotlantilaisen taruston olentoja, jotka pystyvät vaihtamaan hahmoa. Vaikka selkiet olisivat olleet olemassa, he eivät olisi puhuneet gaelia, sillä kieltä alettiin puhua alueella vasta muutamia vuosisatoja myöhemmin.
Lisäksi elokuva pyrkii joissakin kohdissa olemaan enemmänkin kannanotto nykyajan tapahtumiin kuin historiallinen dokumentti.
Ensi-ilta: 2011
Ohjaaja: Kevin Macdonald
Pääosissa: Channing Tatum, Jamie Bell ja Donald Sutherland.
Lavastus ja puvustus:

Asut eivät ole autenttisia vaan edustavat taiteilijan näkemystä aikakaudesta. Elokuva on kuvattu Skotlannissa paikassa, jossa legioona on saattanut oleskella ja taistella.
Historiallinen ote:

Yksi pallo siitä, että 9. legioona on ollut olemassa ja sen loppu on saattanut olla väkivaltainen. Loput filmistä on suurin piirtein yhtä autenttista kuin Tanssii susien kanssa -elokuva.
Yleisarvosana:

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.