Vaikka Robin Hood -tarun syntyajoista on kulunut jo vuosisatoja, hahmo on yhä oiva rahasampo. Köyhien puolustajasta tehdyt lukuisat elokuvat ovat saaneet matkailijat tungeksimaan Nottinghamshiressä sijaitsevaan Sherwoodiin. Varhaisissa tarinaversioissa Robin Hood tosin asui Inglewoodin metsässä Yorkshiressä, missä kansanliike on nyt ryhtynyt tekemään seikkaa tunnetuksi.
Toukokuussa ensi-iltansa saa Ridley Scottin (mm. Gladiaattori) ohjaama uusi Robin Hood -elokuva. Elokuvan nimeksi kaavailtiin alun perin ”Nottinghamia”, ja sen päähenkilö olisi ollut oikeudenmukainen sheriffi, mutta näkökulma ei miellyttänyt Scottia, joka rukkasi käsikirjoituksen uuteen uskoon.
Tuloksena on ennakkotietojen mukaan perinteinen Robin Hood -tarina, jonka päähenkilö kamppailee tuttuun tapaan vääryyttä vastaan. Nimiroolissa nähdään Russell Crowe ja Marian-neitona Cate Blanchett.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.