1. Jesse James: Motiivina kosto
Kun Jesse James (1847–82) ja hänen veljensä 13. helmikuuta 1866 ryöstivät Clayn piirikunnan säästöpankin Libertyssä Missourissa, kyse oli kostosta. Pankinjohtaja oli taistellut Yhdysvaltojen sisällissodassa 1861–65 pohjoisvaltioiden puolella, ja Jamesin perhe, joka oli aiemmin omistanut orjia, oli menettänyt sodan jälkeen kaiken.
Monet Jamesin ja Youngerin rosvojoukkion jäsenistä, jotka elättivät itseään pankki- ja junaryöstöillä, olivat käyneet sissisotaa pohjoisvaltioita vastaan. Koska monet yhä hautoivat kostoa etelävaltioiden häviöstä, rosvojoukkoa jäljittäneillä Pinkertonin etsivätoimiston miehillä ei ollut helppoa, ja moni heistä murhattiin.
Jesse Jamesia alettiin pitää vapaustaistelijana ja eräänlaisena Robin Hoodina, vaikka hän olikin pohjimmiltaan vain levoton nuori mies, joka ryösteli rahaa vain omiin tarpeisiinsa.
2. John Wesley Hardin: Teksasin pahin murhamies
”Hardin tulee ja vie sinut, jos et käyttäydy kunnolla!” tottelemattomia lapsia peloteltiin 1880-luvun Teksasissa.
Vaikka John Wesley Hardin (1853–95) oli papin poika, hänellä oli jäädessään kiinni vuonna 1878 tunnollaan 42 elämää – eikä siinä ollut edes mukana intiaanit ja mustat, sillä heistä ei pidetty lukua.
Hardin vietti 16 vuotta kaltereiden takana. Tuona aikana hän kouluttautui lakimieheksi. Koska hän selvästi halusi tulla lainkuuliaiseksi kansalaiseksi, hänet armahdettiin.
Hardin alkoi harjoittaa lakimiehen tointa (hän jopa lahjoi paikallislehden toimittajan mainitsemaan hänet ”kaupungin parhaana”), mutta jo vuoden kuluttua hän ajautui ongelmiin kiivautensa vuoksi. ”Teksasin pahimman murhaajan” ampui El Pasossa sikäläinen seriffi.
3. Calamity Jane: Onneton kohtalo
Martha Jane Cannary-Burke (1852–1903) menetti vanhempansa jo 15-vuotiaana. Elättääkseen neljä sisarustaan hän muun muassa teki töitä astianpesijänä ja prostituoituna. Parhaiten hän viihtyi kuitenkin preerialla. Hän oli taitava ampuja, ja hänen kerrotaan muun muassa surmanneen runsaasti intiaaneja.
Martha Jane ei koskaan oppinut lukemaan, mutta menestyi tiedustelijana ja osallistui myöhemmin elämässään Villin lännen showkiertueille. Hänet tunnetaan paremmin Calamity Janena.
4. Billy the Kid: Pala juustoa johti rikoksen poluille
Billy the Kidista tuli orpo 14-vuotiaana, ja vuonna 1875 hänet pidätettiin juustonpalan varastamisesta.
Henry McCartyä (1859–81) on kuvattu ”hyväksi ja kohteliaaksi pojaksi”, joka joutui huonoon seuraan. Hän alkoi varastella hevosia New Mexicossa. Poikamaisen ulkonäkönsä vuoksi häntä alettiin pian kutsua Billy the Kidiksi (kid = lapsi).
Seriffi Pat Garrett ampui Billy the Kidin Fort Sumnerissa. Hän kuoli vain 21-vuotiaana. Hänen uskotaan tappaneen 4–9 ihmistä.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.