Ranskalainen Gilles de Rais lienee murhannut lapsia silkkaa ikävystyneisyyttään.

© Scala

Pedofiili aatelismies murhasi kymmeniä lapsia keskiajalla

Ranskalainen ritari Gilles de Rais murhasi parisataa köyhää lasta 1400-luvulla. Lasten katoaminen ei kiinnostanut silmäätekeviä, ennen kuin de Rais’n viholliset keksivät, että ritarin rikoksia voitiin käyttää hyväksi tämän omaisuuden kaappaamisessa.

keskiviikko 7. helmikuuta 2018 teksti Michelle Skov

Ulosteen lemu löi palvelija Poitouta kasvoihin, kun hän laskeutui käymälän liejuun. 

Hänellä ei kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa, sillä hänen kantamansa päätön ruumis oli liian kevyt. 

Se ei painuisi itsekseen liejuun, joten hänen herransa oli käskenyt hänen pujottautua istuimen reiästä alas ja upottaa ruumis kyllin syvälle.

Aikansa ponnisteltuaan Poitoun onnistui peittää ruumis näkyvistä, minkä jälkeen hänen herransa, ritari Gilles de Rais, kiskoi hänet ylös. 

Miehet hiipivät takaisin sisälle linnaan, ja samana yönä he polttivat pojan pään liedessä ja hautasivat sitten hiiltyneet jäännökset maahan. Näin he hävittivät todisteet de Rais’n rikoksesta.

Käymälän pohjalle piilotettu vainaja ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen de Rais’n uhreista.

Kahdeksan vuoden aikana ranskalainen aatelismies murhasi ainakin 80 lasta. Murhien julma toteutustapa järkytti jopa keskiajan parkkiintunutta tuomioistuinta.

Tavallinen elämä tuntui tylsältä

Gilles de Rais syntyi vuoden 1404 loppupuolella suvun linnassa Machecoulissa Ranskassa. Koska hän oli vanhem­piensa esikoinen, häntä hemmoteltiin kaikin tavoin. 

Teini-iässä hän osoitti olevansa taitava taistelija, ja hieman yli 20-vuotiaana hän taisteli jo satavuotisessa sodassa Jeanne d’Arcin joukoissa. 

Ranskan aateli ihaili de Rais'ta ja ylisti hänen säälimättömyyttään taisteluissa.

1430-luvulla de Rais’n elämä muuttui tyystin. Taistelut Englannin ja Ranskan välillä taukosivat, ja ritari alkoi tuntea itsensä toimettomaksi ja tylsistyneeksi. 

Edes hänen valtava omaisuutensa ei auttanut häntä huvitusten keksimisessä. Häntä tyydytti vain tappaminen, mutta ilman taisteluja hän ei pystynyt toteuttamaan mielihalujaan.

Ranskan kuningas ylisti Gilles de Rais’n sotataitoja kirjeessä.

© Polfoto/Granger

Orpolapsia ei kaivannut kukaan

Sota oli jättänyt paljon lapsia orvoiksi, ja he kiertelivät ympäriinsä kerjäämässä ruokaa ja polttopuita. 

De Rais tiesi, ettei kukaan kaivannut heitä. Kun Machecoulin linnan portille saapui kerjäläislapsia, hän valitsi heistä kaikessa rauhassa kauneimmat. Hän suosi hentoja vaaleahiuksisia 6–14-vuotiaita poikia.

Uhrit houkuteltiin sisään linnaan lupaamalla heille ruokaa ja tilaisuus lämmitellä hetken. Portin sulkeuduttua he eivät koskaan enää poistuneet linnasta, vaan de Rais vei heidät omaan huoneistoonsa. 

Usein hänellä oli mukanaan kaksi nuorta palvelijaansa Poitou ja Henriet, jotka myöhemmin pakotettiin todistamaan herraansa vastaan. 

Jotta lapset eivät huutaisi kivusta ja pelosta, heidän kaulansa ympärille kiedottiin nyöri ja heidät ripustettiin roikkumaan noin metrin korkeudelle lattiasta.

De Rais nosti lapset aina koukusta ennen kuin he ehtivät tukehtua. Sen jälkeen hän oli lohduttavinaan heitä, syleili heitä, nosti heidät varovasti sängylle ja vakuutteli heille, että kyse oli vain leikistä. 

Tässä vaiheessa lasten kurkku oli jo niin murskana, että heidän itkunsa kuulosti enää rahinalta. De Rais oli kuitenkin vasta aloittanut iljettävät puuhansa.

Alkoholi kiihdytti murhaajaa

De Rais raiskasi uhrinsa ja tappoi tämän vasta kun hänen seksuaalinen nälkänsä oli tyydytetty. Joskus hän leikkasi uhrilta kurkun auki ja huvitteli seuraamalla tämän ilmeitä kuolinhetkellä.

Toisinaan de Rais murskasi uhrin niskan sauvalla tai leikkasi tältä pään irti tikarilla. 

Hän myös nautiskeli asettumalla lapsen mahan päälle tunteakseen viimeisetkin kuolinkouristukset, jotka ravisuttivat päätöntä ruumista. Usein hän raiskasi myös ruumiin.

Kauneimmat uhreistaan de Rais paloitteli. Hän saattoi viettää tuntikausia ihaillen näiden sisäelimiä, suudellen irtileikattuja päitä ja keskustellen palvelijoidensa kanssa vainajien ulkonäöstä.

Tappamisen aikana ritari joi itsensä humalaan, sillä juominen lisäsi hänen kiihottuneisuuttaan. Niinpä suoritet­tuaan hirmutekonsa hän nukahti nopeasti. 

Herransa nukkuessa palvelijat pesivät huoneen puhtaaksi ja polttivat uhrin veriset vaatteet tulisijassa vähän erin, jotta palaneen villan katku ei leviäisi kauemmas linnaan. 

Toisinaan he polttivat myös irrotetut ruumiinjäsenet, mutta useimmiten ruumiit heitettiin yhteen lukittavaan huoneeseen, joka sijaitsi linnoituksen tornissa. 

De Rais sai apua lapsilta ja papilta

1420-luvun lopulla Gilles de Rais otti kymmenvuotiaan Poitoun palvelijakseen. De Rais suunnitteli ilmeisesti alun perin tappavansa Poitoun, mutta säästikin tämän, koska tämä oli niin kaunis. Myös palveluspoika Henriet sai pitää henkensä samasta syystä. De Rais kutsui heitä toisinaan ”pieniksi enkeleikseen”.

Kymmenen vuoden kuluessa Poitousta ja Henrietistä kehkeytyi herransa lähimpiä liittolaisia.
He auttoivat häntä löytämään, pahoinpitelemään ja tappamaan köyhiä lapsia.

Kahden palvelijan lisäksi de Rais’n liittolaisiin kuului useita erikoisia henkilöitä. Esimerkiksi paikallinen pappi antoi ritarin käyttää hyväksi kuoropoikiaan ja avusti uhrien valinnassa ja sieppaamisessa. Pappi tuomittiin myöhemmin sakkoihin ja karkotettiin maasta rikostensa vuoksi.

De Rais’n serkku otti osaa useisiin murhiin. Hän pakeni, kun ensimmäiset ruumiit löydettiin, ja välttyi rangaistukselta. Myös de Rais’n käyttämä alkemisti avusti rikosten teossa, mutta hän sai vuonna 1440 pidetyssä oikeuden­käynnissä vain vankeustuomion. Myöhemmin hänet tosin hirtettiin muista rikoksista. 

Lapsia alkoi kadota lähiseuduiltakin

Kukaan ei tiedä varmasti, kuinka monta lasta Gilles de Rais murhasi. 

Jotkut historioitsijat arvioivat uhriluvuksi 80–200 lasta, ja toiset taas uskovat, että uhreja saattoi olla jopa kolmesataa. Joka tapauksessa suunnaton määrä lapsia menetti henkensä de Rais’n käsissä.

Machecouliin eksyneiden orpolasten lisäksi alkoi pian kadota muitakin lapsia. 1430-luvulla yhdeksänvuotias poika hävisi jäljettömiin, kun hän oli paimentamassa karjaa. 

Hieman sitä ennen oli kadonnut 12-vuotias poika, joka oli lähetetty viemään viestiä linnaan.

Myös nantesilaisen teurastajan poika katosi, samoin kuin pienet veljekset, jotka hävisivät kuin maan nieleminä. 

Kun eräs leski valitti, että hänen ”erittäin sievä ja viisas” kahdeksanvuotias poikansa oli kadonnut, de Rais’n miehet hiljensivät hänet uhkailemalla.

Kerran eräs äiti antoi de Rais’n pestata kymmenvuotiaan poikansa linnaan. 

Kun äiti seuraavana päivänä alkoi katua, että oli päästänyt poikansa pois, ja anoi ritarilta, että poika pääsisi takaisin kotiin, tämä ei suonut hänelle katsettakaan. 

Sen sijaan hän kääntyi palvelijansa Poitoun puoleen ja totesi: ”Poika on valittu hyvin, hän on kaunis kuin enkeli.”  Äiti ei enää nähnyt poikaansa.

Vuosien mittaan jopa sata vanhempaa jäi kaipaamaan lapsiaan, joiden kohtalo jäi epäselväksi.

Useilla paikallisilla asukkailla oli siitä kuitenkin aavistus, sillä he olivat nähneet de Rais’n miehineen vievän lapsia Machecoulin linnaan.

LUE LISÄÄ: Historian pahimmat sarjamurhaajat

Vanhemmat alkoivat huolestua

Pian seudulla liikkuvat hurjat huhut kantautuivat de Rais’n korviin, ja hän yritti saada ne vaimennettua. 

Hän levitti tarinaa siitä, että lapset oli annettu englantilaisille lunnaina eräästä ranskalaisesta aatelisvangista. Ne, joihin tarina ei uponnut, vaiennettiin uhkailemalla.

Suurin osa alueen asukkaista eli äärimmäisessä köyhyydessä, ja he joutuivat usein menemään nukkumaan tyhjin vatsoin. 

Monien oli kaiken uhallakin heitettävä huhut mielestään ja lähetettävä lapsensa kerjuulle linnoitukseen. 

Huolestuneimmat vanhemmat laittoivat matkaan kaksi lasta kerralla siinä toivossa, että matka olisi siten turvallisempi. 

Tästä ei kuitenkaan ollut apua, jos de Rais näki lapsen, josta hän piti. Silloin hän sieppasi molemmat lapset ja laittoi heille suukapulan, jotta he eivät voineet huutaa kidutettaessa.

Köyhät lapset olivat de Rais’lle yhtä merkityksettömiä kuin linnanpihalla makoilevat koirat. 

Hän saattoi aatelisena toimia mielensä mukaan, eivätkä valtaapitävät kallistaneet korvaansa köyhän väen valituksille.

De Rais kutsui demoneja avukseen

1430-luvun lopulla Gilles de Rais kohtasi yllättäen ongelmia. 

Ritari oli vuosia käytellyt suvun omaisuutta huolettomasti, ja hänen sukulaisensa alkoivat esittää vaatimuksia hänen omaisuutensa suhteen. De Rais ei kuitenkaan suostunut heidän vaatimuksiinsa.

Kun de Rais’n sukulaiset lopulta ottivat väkipakolla haltuunsa yhden hänen monista linnoistaan lokakuussa 1437, ritari hermostui. 

Häntä huolestutti erityisesti tieto siitä, että sukulaiset olivat löytäneet linnoituksesta lasten luurankoja. 

De Rais’ta alkoi yhä enemmän kiehtoa ajatus demonin kutsumisesta avukseen, jotta hänen vihollisensa eivät pystyisi uhmaamaan häntä.

De Rais tapasi toukokuussa 1439 22-vuotiaan alkemistin François Prelatin, joka väitti pystyvänsä kutsumaan pimeyden voimia. 

Kesän kuluessa miehet yrittivät kutsua demoneja 10–15 kertaa tuntikausia kestäneillä rituaaleilla, loitsuilla ja seremonioilla, jotka pidettiin Machecoulin linnoituksessa. 

Prelati käytti apunaan muun muassa lasten käsiä, verta, silmiä ja sydämiä. De Rais ei saanut ponnisteluistaan huolimatta yhteyttä pimeyden voimiin ja valitteli tätä myöhemmin tuomarille sanoen: 

”Hän teki kyllä kaiken, minkä pystyi.”

Kun demonin kutsuminen epäonnistui, de Rais käski palvelijoita tuhoamaan kaikki jäljet rikoksista. 

Myöhemmän todistajanlausunnon mukaan palvelijoiden oli määrä hävittää ”noin neljänkymmenen lapsen luut” Machecoulin linnan tornista ja polttaa ne.

Kaksi aatelisnaista sattui huomamaan palvelijoiden touhut ja jäi salaa seuraamaan epämiellyttävää tapahtumaa huvittuneina. 

Kuivuneiden ruumiiden polttaminen oli heistä vain jännittävää. Enemmän heitä järkytti tieto siitä, miten de Rais oli onnistunut tuhlaamaan sukunsa omaisuutta. 

Muutama talonpojan lapsi sinne tai tänne ei merkinnyt mitään, sillä niitä kuoli muutenkin jatkuvasti.

Naiset levittivät juttua ”jännittävästä” kokemuksestaan, joka pian kantautui myös de Rais’n vihollisten korviin. 

Köyhien murhat eivät liikuttaneet heitä muuten, mutta ne saattoivat tarjota hyvän syyn takavarikoida de Rais’n omaisuus. 

Kaikessa hiljaisuudessa Nantesin piispa ja Bretagnen herttua alkoivat tutkia huhujen todenperäisyyttä.

Gilles de Rais hirtettiin 1440-luvulla eikä kuristettu, kuten 1800-luvun taitelija oletti.

© Scala

Sarjamurhaaja joutui oikeuteen

Tutkinta kesti kuukausia. Machecoulin talonpojat kertoivat oikeudelle lastensa katoamisesta, uhkailuista ja valheista. 

Kaikki todistajanlausunnot kirjattiin yksityiskohtaisesti muistiin. Lopulta 15. syyskuuta 1440 Gilles de Rais pidätettiin ja häntä syytettiin 49 rikoksesta.

Demonien manaamisen, jumalanpilkan ja kuninkaan loukkaamisen lisäksi syytteissä mainittiin ainakin 140 lapsen silpominen, raiskaus ja murha.

De Rais kiehui raivosta ensimmäisessä kuulustelussa. Hän kieltäytyi tunnustamasta tuomioistuimen laillisuutta ja ilmoitti, että hän mieluummin ”roikkuisi kaulastaan narussa” kuin vastaisi syyttäjän kysymyksiin.

De Rais’n palvelijat Poitou ja Henriet kertoivat murhista yksityiskohtaisesti. 25. lokakuuta 1440 de Rais lopulta murtui ja myönsi lasten murhat. Oikeus tuomitsi hänet, Poitoun ja Henrietin kuolemaan.

De Rais jäi historiaan

Seuraavana päivänä, 26. lokakuuta kello 11 aamupäivällä Gilles de Rais vietiin hirtto­lavalle. 

Juuri ennen kuolemansa ritari rukoili pyhää Mikaelia ja huusi palvelijoilleen, että näiden pitäisi kuolla kunnialla ja miettiä sielunsa pelastusta. 

Viimeisten sanojensa jälkeen de Rais hirtettiin ja hänen ruumiinsa nostettiin roviolle. 

Ennen kuin se paloi kokonaan, neljä aatelisnaista kiskoi sen pois liekeistä, jotta se saatiin pantua arkkuun ja haudattua säädyn tapojen mukaisesti Nantesissa sijaitsevaan luostariin.

Poitoun ja Henrietin ruumiit poltettiin myöhemmin samana päivänä.

De Rais jäi historiaan yhtenä kaikkien aikojen pahimmista sarjamurhaajista. Kirjallisuudessa ja elokuvissa häntä on käytetty pahan ritarin tai murhaajan esikuvana vielä 1900-luvulla.

Lue lisää

Jean Benedetti: The Real Bluebeard – The Life of Gilles de Rais, Sutton History Classics, 2003. Georges Bataille: The Trial of Gilles de Rais, Amok Books, 1991. Jacques Heers: Gilles de Rais, Librairie Académique Perrin, 2004.

Ehkä sinua kiinnostaa...