USA:n pahin sarjamurhaaja: Ted Bundy.

Historian pahimmat sarjamurhaajat

Sarjamurhaajia on luultavasti ollut aina, mutta kun he aiemmin eivät monesti jääneet kiinni, nykyään useimmat jäävät ja pääsevät paistattelemaan julkisuuteen.

torstai 24. syyskuuta 2015 teksti Ida Buhl

Sarjamurhaajia on kaikissa yhteiskuntaluokissa

Yleisin määritelmä sarjamurhaajille on se, että he ovat henkilöitä, jotka ovat tappaneet kaksi tai useampia ihmisiä eri aikoina, ja tekojen välissä on ollut ”hiljainen” kausi, jolloin murhaaja on elänyt normaalia elämää. Yhteistä on myös se, että sarjamurhaajassa on havaittavissa psykopaatin piirteitä. Se tarkoittaa, että sarjamurhaajalta puuttuu empatian kyky eli hän ei kykene tuntemaan minkäänlaista myötätuntoa uhrejaan kohtaan. Lisäksi useimmat sarjamurhaajat ovat miehiä.

Sarjamurhaajia on kaikissa kansallisuuksissa ja kaikissa yhteiskuntaluokissa, ja heidän älykkyytensä vaihtelee lähes vajaamielisestä neroon. Myös sarjamurhaajien motiivit teoilleen vaihtelevat, vaikkakin useimmille sarjamurhaajille on yhteistä, että he saavat jonkinlaista tyydytystä tappamisesta – esimerkiksi nauttivat siitä, että toinen ihminen on täysin heidän vallassaan.

Yhdysvaltalainen sarjamurhaaja Ted Bundy, joka murhasi yli 30 naista vuosina 1961–1978, ilmaisi sen seuraavasti:

”Huomaat, miten heidän viimeinen hengenvetonsa jättää heidän ruumiinsa. Näet heidän silmiinsä. Sellaisessa tilanteessa olet Jumala.”

Muita tyypillisiä motiiveja sarjamurhaajilla on seksuaalinen tyydytys, taloudellinen voitto ja halu tulla kuuluisaksi.

Sarjamurhaajat olivat paholaisen käsikassaroita

Sarjamurhaajia on ilmeisesti ollut aina, ja historia on täynnä kertomuksia ihmisistä, jotka ovat tappaneet nautinnon vuoksi. Esimerkiksi ranskalaisen aatelismiehen Gilles De Raisin väitetään tappaneen yli 140 lasta ja nuorta vuosina 1431–1440, koska se kiihotti häntä seksuaalisesti.

Ennen valistusaikaa pahat teot, kuten murha, yhdistettiin paholaiseen. Murhaaja oli pahan hengen vallassa tai tehnyt sopimuksen saatanan kanssa. Kun murhaaja piti saada kiinni, se tehtiin todistajienlausuntojen perusteella ja epäiltyä kiduttamalla. Yleensä epäilty silloin tunnusti teon, olipa hän sitten syyllinen tai ei.

Ovelan sarjamurhaajan oli myös ennen helpompi vältellä lain kouraa. Monet ihmiset olivat äärettömän köyhiä, eikä vaikutusvaltaisia yhteiskuntaluokkia kiinnostanut rahvaan elämä tai kuolema. Jos joku köyhä katosi, asiasta tehtiin harvoin suurta numeroa.

Sarjamurhaaja kiinni tieteen avulla

Aiemmin käytössä ei ollut nykyaikaisia oikeuslääketieteen keinoja, minkä vuoksi oli myös vaikea joskus todistaa, oliko kuolema johtunut sairaudesta vai oliko vainaja murhaajan uhri. 1800-luvulla joukko oikeuslääketieteellisiä läpimurtoja helpotti sarjamurhaajien kiinni saamista. Esimerkiksi toksikologia (”myrkkyoppi”) kehittyi, ja vieraita haitallisia aineita opittiin jäljittämään ihmiskehosta.

Toksikologian avulla esimerkiksi vuonna 1873 saatiin kiinni yksi historian harvoista naispuolisista sarjamurhaajista, brittiläinen Mary Ann Cotton. Hänen arvioidaan tappaneen jopa 21 ihmistä arsenikilla. Uhreja olivat hänen aviomiehensä sekä lapsensa ja lapsipuolensa. Motiivi oli aviomiesten eläke ja mahdollisesti myös perverssi nautinto uhrien hitaasta ja tuskallisesta kuolemasta.

Kuuluisaa sarjamurhaajaa ei ehkä ollutkaan olemassa

1800-luvulla oli myös muita tunnettuja sarjamurhaajia. Yksi legendaarisimmista oli Viiltäjä-Jack, jonka viisi uhria olivat lontoolaisia prostituoituja. Uhrien silvotut ruumiit löydettiin Lontoon Whitechapelin kaupunginosasta, jossa prostituutio ja rikollisuus rehottivat. 

Viiltäjä-Jack oli ensimmäinen sarjamurhaaja, joka saavutti todellista julkisuutta. Osasyynä siihen oli tiedotusvälineiden kehitys. Lehtien julkaisusta tuli halvempaa 1800-luvulla ja yhä useammalla oli varaa ostaa niitä. Niinpä lehdet alkoivat houkutella laajempaa lukijakuntaa kansan parista sensaationhakuisilla otsikoilla, runsailla kuvituksilla ja lyhyemmillä artikkeleilla.

Nimi Viiltäjä-Jack tuli kirjeestä, joka lähetettiin Whitechapelissä vuonna 1888 partioineen vapaaehtoisen kansalaisryhmän johtajalle. Kirjeen lähettäjä ilmoitti olevansa murhaaja, ja hän allekirjoitti kirjeensä nimellä Viiltäjä-Jack.

Kaikesta päätellen kirje oli väärennös, ja nykyään kiistellään siitä, oliko Viiltäjä-Jackiä koskaan edes olemassa. Monet uskovat, että pikemminkin kyse oli useasta eri murhaajasta, jotka sensaationhakuinen lehdistö yhdisti yhdeksi tekijäksi. Nimi Viiltäjä-Jack jäi kuitenkin elämään, ja hän on edelleen historian tunnetuimpia sarjamurhaajia.

Sota-aika on sarjamurhaajien kulta-aikaa

Jotkut historialliset olosuhteet ovat olleet erityisen suotuisia sarjamurhaajille, kuten sota-aika, jolloin yhteiskunta on kaaoksessa ja ihmisiä voi kadota helpommin ilman että kukaan huomaa heidän katoamistaan.

Esimerkiksi sarjamurhaaja Friedrich, ”Fritz” Haarman, ” Hannoverin vampyyri”, hyödynsi Saksassa sotien välisenä aikana vallinnutta sekasortoa. Hän murhasi ainakin 24 poikaa ja nuorta miestä vuosina 1918–1924. Uhrien vaatteet ja lihan hän myi pimeillä markkinoilla. Lisänimen ”vampyyri” hän sai sen vuoksi, että hän tappoi uhrinsa murskaamalla heidän kurkkunsa hampaillaan.

Myös sarjamurhaaja Carl Grossman, joka tunnettiin ”Berliinin teurastajana”, käytti hyväkseen sotien välisen ajan levottomuutta ja tappoi tuntemattoman määrän naisia, mahdollisesti yli 50. Grossman myi, kuten Fritzkin, uhrien lihat pimeillä markkinoilla. Osan hän käytti kojussaan myymänsä makkaran valmistukseen.

DNA paljastaa sarjamurhaajat

1900- ja 2000-luvulla oikeuslääketieteen edistysaskelet, muun muassa dna-analyysin kehittyminen, on tehnyt sarjamurhaajille vaikeammaksi pakoilla poliisia. Joissakin tapauksissa dna-analyysien avulla on pystytty selvittämään vanhoja ratkaisemattomia sarjamurhatapauksia.

Esimerkiksi näin tapahtui yhdysvaltalaisen ”Bostonin kuristajan” tapauksessa. Hän murhasi 13 naista 1960-luvun alussa. Tapaus selvisi lopulta vasta vuonna 2013, kun tutkijat saivat luvan avata väitetyn murhaajan Albert DeSalvon haudan verratakseen hänen dna:taan uhrista löydettyyn dna:han. DeSalvo tunnusti murhat jo vuonna 1967, mutta häntä ei koskaan tuomittu teknisten todisteiden puuttuessa.

Sarjamurhaajat haluavat kuuluisuutta

Median kulutuksen kasvu on tehnyt murhaamisesta erityisen houkuttelevaa niille sarjamurhaajille, joiden ensisijainen motiivi on julkisuus.

Esimerkiksi sarjamurhaaja, jota kutsuttiin nimellä Zodiac (eläinrata), murhasi ainakin viisi ihmistä Kaliforniassa vuosina 1962–1964. Zodiac otti itse yhteyttä poliisiin jokaisen murhan jälkeen ja lähetti lisäksi neljä kirjettä lehdistölle. Niissä oli koodattuja viestejä, joiden hän väitti paljastavan hänen henkilöllisyytensä ja jotka hän vaati lehtiä painamaan etusivuillaan. Vain yksi koodatuista viesteistä onnistuttiin purkamaan, ja Zodiacin henkilöllisyys jäi selvittämättä.

Toinen esimerkki kuuluisasta sarjamurhaajasta on Jeffrey Dahmer, joka tappoi 17 poikaa ja nuorukaista vuodesta 1978 alkaen kiinnijäämiseensä asti vuonna 1991. Dahmer kertoi tehneensä ensimmäisen murhansa, koska ei halunnut päästää uhriaan luotaan.

Myöhemmin Dahmer alkoi syödä uhriensa lihaa pitääkseen heidät luonaan ikuisesti. Kun Dahmer tuomittiin murhista, hän sai suuria summia rahaa ihailijoiltaan, jotka halusivat helpottaa hänen aikaansa vankilassa.

Jeffrey Dahmerista, jonka vankitoveri tappoi vuonna 1994, on monien muiden sarjamurhaajien tapaan kirjoitettu kirjoja ja tehty dokumentti- ja näytelmäelokuvia. Ilmeisesti ihmisten halu tietää sarjamurhaajista on yhtä pohjaton kuin sarjamurhaajien halu tappaa.

Kaikkien aikojen pahimmat sarjamurhaajat – lue suuri teema

Ehkä sinua kiinnostaa...