Mesrine La Santén vankilassa ennen pakoaan.

© Polfoto/Corbis

Ranskassa jahdattiin suurrikollista

Suurrikollinen, mestaripakenija ja naamioitumisen asiantuntija Jacques Mesrine pakeni toukokuussa 1978 La Santén vankilasta Pariisista. Pako käynnisti maan historian mittavimman ihmisjahdin. Mesrine teki paettuaan näyttäviä rikoksia ja oli ennemmin valmis kuolemaan kuin palaamaan telkien taakse.

perjantai 5. toukokuuta 2017 teksti Esben Sylvest

Pariisin poliisit olivat kiireisiä 8. toukokuuta 1978. He pystyttivät tiesulkuja vilkkaan kaupungin tärkeimmille ulosmenoteille ja valvoivat lentokenttiä ja rautatieasemia. 

Lisävoimia oli tuotu maakunnista.

Suurrikollinen Jacques Mesrine oli tehnyt vain muutamaa tuntia aiemmin mahdottomasta totta paetessaan vankitoverinsa kanssa pakovarmana pidetystä Pariisin La Santén vankilasta. 

Mesrine ja pankkiryöstäjä François Besse olivat yllättäneet vartijat vankilaan salakuljetetuilla aseillaan. 

He olivat pukeutuneet vartijoiden univormuihin ja onnistuneet pakenemaan aseilla uhkaillen ja välillä piileskellen.

Paosta tuli pääaihe kaikilla televisio- ja radiokanavilla, ja poliisin päämajan puhelimet soivat lakkaamatta innokkaiden kansalaisten soittaessa vinkkejä Ranskan joka kolkasta.

Kansalaisten vihjeet eivät johtaneet mihinkään. Jokainen Ranskan poliisi etsi karkulaisia samalla kun Mesrine nautti pihvistään ja samppanjalasillisestaan asunnossaan lähellä Les Invalidesia Pariisin keskustassa. 

Eräs hänen tuttavistaan oli vuokrannut asunnon pakoa varten. Mesrine seurasi aterioidessaan ajojahtia televisiosta ja nautti olostaan. 

Hengenvaarallinen herrasmies

Mesrine oli jo ennen pakoa kuuluisa uhkarohkeudestaan. Hän oli 42-vuotias, ja hänellä oli kontollaan huomattavia rikoksia sekä kolme aikaisempaa vankilapakoa. Vapaalla jalalla ollessaan hän eli leveästi, pukeutui kalliisti ja viihtyi muodikkaissa yökerhoissa kauniiden naisten seurassa. Suuri yleisö sekä pelkäsi että ihaili röyhkeää rikollista.

Mesrine oli hurmaava, kohtelias, peloton ja hämmästyttävän taitava saattamaan poliisin naurunalaiseksi. Hän myös vaali mainettaan lähes sairaalloisesti ja oli äärimmäisen vaarallinen. 

Vuonna 1972 hän oli tappanut empimättä kaksi pysäköinninvalvojaa, jotka olivat tunnistaneet hänet hänen paettuaan kanadalaisesta vankilasta.

Nyt hän oli jälleen pakomatkalla entistä kuuluisampana ja etsitympänä. Poliisit etsivät järjestelmällisesti käsiinsä kaikki Mesrinen ystävät ja tuttavat, ja viranomaiset ilmoittivat voitonvarmasti, että hän olisi pian taas telkien takana. 

Todellisuudessa heillä ei ollut mitään vihiä Mesrinestä, joka suunnitteli jo François Bessen kanssa uusia rikoksia.

Aamupäivällä 16. toukokuuta kaksikko astui pieneen aseliikkeeseen Gare de l’Estin rautatieasemalla. 

He uhkasivat aseilla omistajaa ja tämän veljeä, ja Besse kiinnitti asekauppiaat toisiinsa käsiraudoilla. Mesrine otti kassasta 20 000 frangia ja tarkasteli asevalikoimaa kaikessa rauhassa. 

Hän tarttui ammattilaisen ottein eri aseisiin, punnitsi niitä kädessään ja poisti varmistimen. Hetken kuluttua hän valitsi kaksi yhdeksän millimetrin pistoolia ja kahdeksan suurikaliiberista revolveria. 

Lisäksi hän otti 700 patruunaa. Mesrine pakkasi tavarat urheilukassiin, minkä jälkeen kaksikko poistui liikkeestä.

Poliisit eivät aluksi voineet edes kuvitella, että aseryöstö olisi Mesrinen tekosia. Ei kai hän sentään olisi niin tyhmänrohkea, että ryöstäisi aseliikkeen keskellä päivää Pariisissa, missä kaikki poliisit etsivät häntä.

Totuus valkeni Ranskan poliiseille vasta, kun Mesrine oli jo ehtinyt antaa heille uutta ihmeteltävää hienostuneessa Deauvillen lomakaupungissa Normandiassa, missä rikkaat ja kuuluisat tuhlasivat rahojaan kasinolla.

Mesrinen röyhkeydellä ei ollut rajoja

Kello lähestyi iltayhtätoista, kun Mesrine ja Besse 27. toukokuuta astelivat Deauvillen poliisiasemalle ja puhuttelivat kahta poliisia.

”Olen peliyksikön tarkastaja Dorner”, Mesrine sanoi esiintyen viranomaisena, joka valvoi kasinoiden uhkapelitoimintaa. ”Haluan tavata poliisipäällikön.”

”Hän ei ole nyt paikalla”, toinen poliiseista vastasi. 

”Hyvä on, täytyy yrittää toisena päivänä uudestaan”, Mesrine totesi ja poistui paikalta. Hän ei ollut muuta halunnutkaan kuin osoittaa poliisille pelottomuutensa ja häikäilemättömyytensä.

Viisi minuuttia myöhemmin Mesrinen kanssa puhunut poliisi kalpeni. ”Se oli Mesrine”, hän voihkaisi. ”Älä nyt hulluja puhu. Mieshän oli paljon pidempi ja nuorempi kuin se heittiö”, toinen poliisi rauhoitteli virkaveljeään.

Mesrine ja Besse jatkoivat matkaansa kaupungin kasinolle. Siellä he esiintyivät oikeusministeriön virkamiehinä ja kertoivat olevansa tutkimassa uhkapeleihin liittyvää huijaustapausta. He vilauttivat kasinon työntekijöille pikaisesti virallisen näköistä henkilökorttia. 

Miehet pyysivät paikalle kasinon omistajan herra Marzinin. Kun tämä saapui paikalle, miehet vetivät esiin aseensa ja käskivät häntä viemään heidät tiloihin, joissa kasinon käteisvaroja säilytettiin.

”Olen Jacques Mesrine. Olet varmasti kuullut minusta”, Mesrine sanoi kassanhoitajalle.

Eräs kasinon työntekijöistä onnistui kuitenkin painamaan huomaamatta hälytyspainiketta, ja ensimmäinen poliisiauto saapui paikalle juuri, kun ryöstäjäkaksikko oli aikeissa paeta kasinolta varastetulla Simcallaan.

Mesrine avasi tulen kohti poliiseja, ja kiivaan laukaustenvaihdon aikana kaksikko syöksyi Simcaan. 

Mesrine polkaisi kaasun pohjaan, ja auto syöksyi täyttä vauhtia Deauvillen läpi. Vastaan tuli kaksi poliisiautoa, mutta Mesrine ajoi hidastamatta autojen välistä. 

Poliisit näkivät vain välähdyksen ratin takana virnuilevasta Mesrinestä. Jonkin matkan päässä hän kääntyi päätieltä pienelle sivutielle ja näki taustapeilistä puolentusinan partioauton jatkavan täyttä vauhtia eteenpäin. Kaksikko oli karistanut takaaajajat kannoiltaan ainakin joksikin aikaa.

Deauvillen ulkopuolella luvassa oli uusia ongelmia: auton lyhtyjen valossa näkyi poliisin tiesulku. 

Mesrine kiihdytti vauhtia ja ajoi Simcalla tiesulusta läpi niin, että poliisien täytyi heittäytyä sivuun. 

He nousivat kuitenkin ripeästi ja ampuivat luotikuuron pakoauton perään. Mesrineen tai Besseen ei osunut, mutta auton vaihteisto rikkoutui ja yksi rengas puhkesi. 

Viiden kilometrin päässä Mesrine menetti auton hallinnan. Miehet eivät loukkaantuneet sen pahemmin, mutta Simca romuttui täysin.

Takaa-ajo kiihtyi kiihtymistään seuraavina päivinä. Poliisi kierteli aluetta helikoptereilla, ja aseistetut maastoautot, moottoripyörät ja jalkapartiot haravoivat maastoa.

Sadat poliisit tekivät pyytämättä töitä vapaa-ajallaan, sillä kaikki himoitsivat poikkeuksellista saalista. Mesrine ei pystyisi pakoilemaan enää kovin pitkään.

Kaksikko käveli öisin kilometrikaupalla Normandian maastossa, vaikka Besse oli saanut ampumavälikohtauksessa osuman ja vuotava haava verotti hänen voimiaan. Päivisin he kulkivat vain lyhyitä matkoja piilopaikkojen välillä.

Muutaman päivän kuluttua miehet ottivat erään maalaistalon perheen panttivangiksi ja vaativat kyydin Pariisiin.

Mesrine ja Besse nousivat autosta autiolla tienpätkällä, ja pian heille selvisi, että vain jonkin matkan päässä vastassa olisi ollut poliisin tiesulku.

Miehet varastivat soutuveneen ja onnistuivat sen avulla pääsemään poliisin lähiseudulle levittämän tiiviin saartorenkaan läpi.

Deauvillen ryöstö ja tulitaistelu, tiesulun läpi murtautuminen ja niitä edeltänyt vierailu poliisiasemalle olivat uusia osoituksia Mesrinen uhkarohkeudesta, ja salaa ranskalaiset ihailivat julkeaa roistoa.

Mesrinella oli varaa olla röyhkeä, sillä hän olli älykäs ja suunnitteli jokaisen ryöstön yksityiskohtainesti.

Lainsuojattoman elämä oli Mesrinelle rutiinia, ja hän oli oppinut olemaan äärimmäisen varovainen.

Naamioitumisen mestaria kutsuttiin tuhatkasvoiseksi mieheksi, ja hänellä oli aina käytössään useita piilopaikkoja, jotka olivat vain aivan lähimpien ihmisten tiedossa.

Lisäksi Mesrine käytti lukuisia henkilöllisyyksiä, ja hänellä oli hallussaan laaja valikoima väärennettyä passeja ja asiakirjoja.

La Santén vankilaa pidettiin huippuvarmana, kunnes Jacques Mesrine pakeni sieltä.

© Roger Viollet

Tyylikäs rosvo kotikäynnillä

Deauvillen ryöstö oli Mesrinelle julkisuusvoitto, ja hän nautti huomion keskipisteenä olemisesta, mutta varsinainen saalis jäi pieneksi. 

13 000 frangia kului nopeasti. Rahojen huvetessa oli taas keksittävä jotakin.

Keäskuun 30. päivä seitsemältä aamulla Mesrineja Besse kolkuttivat Société Générale -pankin sivukonttorissa työskentelevän Jean-Claude Martignyn kotiovelle. 

”Avatkaa, täällä on poliisi”, Mesrine huusi oven läpi.

Pankkivirkailijan vaimo näki ovisilmästä kaksi tyylikästä miestä solmioissaan ja päästi heidät sisään. 

Eteisessä Mesrine esittäytyi uudelleen: ”Ehkä tunnistattekin minut. Nimeni on Jacques Mesrine, ja tarvitsen rahaa”, hän sanoi naiselle hymyillen ja otti pistoolinsa esiin.

Mesrine pyysi kupillisen kahvia, ja ryöstäjät viettivät useamman tunnin perheen kanssa. 

Mesrine viihdytti heitä tarinoiden omasta elämästään. Hän laski leikkiä perheen 11-vuotiaan tyttären kanssa ja sanoi kahvin olevan parasta, mitä hän oli koskaan maistanut.

Vaimo kertoi myöhemmin, ettei ollut koskaan tavannut niin kohteliasta miestä.

Mesrine lähti talosta yhdessä Jean-Claude Martignyn kanssa, kun pankin avaamisen aika lähestyi. Martignylle luvattiin, että Besse pitäisi vaimosta ja tyttärestä hyvää huolta, kunhan hän tekisi niin kuin sanottiin.

Miehet menivät Jean-Claude Martignyn työpaikalle Société Générale -pankin konttoriin ja pyysivät paikalle pankinjohtajan, joka ymmärsi heti tilanteen vakavuuden ja avasi holvin oven. 

Mesrine otti mukaansa 450 000 frangia ja poistui pankkimiesten kanssa paikalta Martignyn Peugeotilla. 

Huoltoasemalta Mesrine soitti Besselle, joka vapautti panttivangit. Mesrine nousi autosta Gare du Nordin aseman kohdalla ja katosi ihmisvilinään.

Viranomaiset olivat turhautuneita. Jälleen kerran Pariisin ulosmenotiet suljettiin, ja jälleen kerran Ranskan poliisikunta tunsi itsensä riittämättömäksi, kun maan etsityimmät rikolliset pääsivät livahtamaan helposti maan alle.

Haastattelu pakoretkellä

Muutamaa viikkoa myöhemmin heinäkuun puolivälissä Mesrine tapasi pariisilaisessa baarissa 27-vuotiaan prostituoidun Sylvie Jeanjacquot’n. Kaunis tummatukkainen nainen hurmaantui tyylikkäästä rikollisesta niin, että oli valmis vaarantamaan henkensä lähtemällä mukaan miehen dramaattiselle pakoretkelle.

Muutamaa viikkoa myöhemmin poliisi sai suureksi ärtymyksekseen lukea Mesrinen haastattelun Paris Match -lehdestä. 

Poliisi kuulusteli jutun tehnyttä toimittajaa mutta ei päässyt julkisuudenkipeän rikollisen jäljille. 

Mesrine oli monien muiden pariisilaisten tapaan lähtenyt helteisestä pääkaupungista ja matkustanut uuden naisystävänsä sekä muutaman muun ystävän kanssa ensin Italiaan ja sitten Lontooseen.

Poliisi ilmoitti säännöllisin väliajoin saaneensa uutta tietoa Mesrinen olinpaikasta, vaikkei sillä todellisuudessa ollut hajuakaan miehen liikkeistä. 

Tiedotteiden tarkoitus oli vain yrittää hiljentää poliisin avuttomuuteen kohdistuvaa julkista arvostelua.

Lehdet saivat jälleen uutta kerrottavaa sensaationnälkäisille lukijoilleen, kun Mesrine 10. marraskuuta iltaseitsemältä soitti tuomari Charles Petit’n ovikelloa. 

Petit oli tuominnut Mesrinen aiemmin telkien taakse. Tällä kertaa Mesrinen apurina oli kokematon Jean-Luc Coupé, sillä kukaan Mesrinen tavanomaisista kumppaneista ei missään nimessä halunnut sotkeentua uusimpaan suunnitelmaan.

Tuomari ei ollut kotona, mutta miesten uhkailujen pelottamana rouva Petit päästi kaksikon toisen kerroksen asuntoon. 

Mesrine ilmoitti, että he jäisivät odottamaan tuomaria. Coupé piti silmällä rouva Petit’tä ja tämän tytärtä sillä välin, kun Mesrine tarkisti asunnon.

Coupé oli kuitenkin kelvoton vahti. Tytär kuuli ovelta ääniä ja arvasi, että siellä oli hänen veljensä, jota perhe odotti vierailulle.

Tytär livahti eteiseen ja kuiskasi veljelleen, että tämä hälyttäisi poliisin. Coupé haki tytön takaisin olohuoneeseen aavistamatta, että kaksikko oli paljastunut.

Mesrine selitti panttivangeilleen, miksi hän oli tullut: hän halusi Charles Petit’n käyttävän valtaansa oikeusministeriössä Ranskan vankiloiden epäinhimillisten pakovarmojen osastojen sulkemiseksi. 

Ellei niin tehtäisi, Mesrine ryhtyisi teloittamaan tuomareita. Mesine jatkoi vuodatustaan, kunnes hän ikkunasta ulos vilkaistessaan näki kauhukseen poliisiautojen ajavan  talon eteen. Poliiseilla ei ollut tarkkaa käsitystä, miksi heidät oli kutsuttu paikalle. 

Paris Match -lehti sai todellisen myyntivaltin, kun se onnistui haastattelemaan Mesrineä.

© Paris Match

Heillä ei ollut aavistustakaan, että Ranskan etsityin mies oli vain muutaman metrin päässä.

Mesrine hoputti turhaan Coupéta, joka lamaantui pelosta niin, ettei kyennyt liikuttamaan jalkojaan. Mesrine jätti hänet ja juoksi portaat alas, missä häntä oli yhtäkkiä vastassa lukuisia aseistettuja poliiseja.

”Kiirehtikää, Mesrine on tuolla ylhäällä!” hän huusi vastaansa tulleille poliiseille.

Kuin taikaiskusta poliisit valpastuivat ja alkoivat juosta portaita ylös. Mesrine käveli kaikessa rauhassa kadulle, jossa oli enää yksi nuori poliisi.

Mesrine uhkasi tätä aseella ja kiinnitti miehen käsiraudoilla ränniin. Sitten hän kiirehti läheiselle metroasemalle ja katosi.

Poliisit pidättivät Jean-Luc Coupén, joka ei pystynyt pitämään suutaan kiinni, kuten Mesrine oli uumoillutkin.

Coupé kiisti aluksi edes tuntevansa Mesrineä, mutta myöhemmin hän murtui poliisin kuulusteluissa ja laverteli kaiken tietämänsä.

Hän muun muassa paljasti useita Mesrinen piilopaikkojen osoitteita, ja poliisi asetti asunnoille tiukan vartioinnin.

Mesrine oli kuitenkin äärimmäisen varovainen eikä palannut mihinkään niistä asunnoista, joiden sijainnin Coupé tiesi.

Poliisit tutkivat asunnot ja hämmästelivät löytämäänsä silmät suurina.

Eräästä asunnosta löytyi vaatekaapillinen räätälin tekemiä pukuja, laatikollinen samppanjaa, kolmet luotiliivit, kaksi kaasunaamaria, poliisin taajuudelle viritetty radio, laatikollinen kiväärejä, viisi konepistoolia, kymmeniä käsikranaatteja ja puoli tusinaa revolveria.

Mesrine oli puolessa vuodessa koonnut asearsenaalin, jolla olisi varustanut pienen puolisotilaallisen iskuryhmän.

Poliisi ei paljastanut lehdistölle noloimpia yksityiskohtia Mesrinen paosta tuomari Petit’n asunnosta, vaan tarkemmat tiedot tapauksesta tulivat ilmi vasta myöhemmin.

Mesrine raivostui paon yksityiskohtien pimittämisestä, sillä hän tunsi, ettei saanut osakseen ansaitsemaansa arvostusta.

Kaappaus tulevaisuuden takeeksi

Vuosi 1978 vaihtui vuoteen 1979, ja Mesrinen rahakirstun pohja pilkotti taas. Kohtuuttoman ylellinen elämäntapa ja monet asunnot Pariisissa maksoivat omaisuuksia. Mesrine unelmoi jättiryöstöstä, joka takaisi hänelle taloudellisen riippumattomuuden pitkäksi aikaa. Hän halusi siepata rikkaan teollisuuspohatan ja vaatia tästä lunnaiksi valtavan summan rahaa.

Mesrine laati erään rikostoverinsa kanssa luettelon lupaavista kohteista ja tarkkaili järjestelmällisesti näiden elämää. 

Hän otti selville, missä kaavaillut uhrit asuivat ja millaiset turvajärjestelyt heillä oli suojanaan. Mesrine selvitti jopa pohattojen luonteenlaadun, sillä hän ei halunnut hankalia panttivankeja, jotka hätääntyessään muuttuisivat arvaamattomiksi.

Mesrine valmisteli rikoksen perusteellisesti tyypilliseen tapaansa. Hän päätti tekopäivän jo hyvissä ajoin, kartoitti kaikki mahdolliset pakoreitit ja selvitti jopa auringonlaskun ajankohdan ja kuunkierron vaiheen.

Mesrinen suunnitellessa sieppausta hänen entinen pakotoverinsa La Santén ajoilta, François Besse, pidätettiin Brysselissä. 

Mesrine oli vilpittömän pahoillaan ystävänsä puolesta muttei lainkaan huolissaan. Hän ei pitänyt Bessen pidätystä itselleen turvallisuusriskinä.

Mesrine iski uuden rikoskumppaninsa kanssa 21. kesäkuuta 1979. He ajoivat Le Mansin lähellä sijaitsevalle linnalle, kolkuttivat oveen ja pyysivät saada tavata 82-vuotiaan entisen pankki- ja teollisuuspohatan Henri Lelièvren. 

He esittelivät itsensä paikallisiksi poliiseiksi, näyttivät henkilökorttinsa ja pyysivät kohteliaasti Lelièvreä tulemaan mukaansa poliisiasemalle, jossa hän voisi auttaa erään jutun selvittämisessä. 

Lelièvre nousi luottavaisena autoon, ja miehet ajoivat hänet Loiren laaksosta vuokraamaansa asuntoon.

Mesrine rikostovereineen sai palkkionsa reilun kuukauden kuluttua, kun Lelièvren poika lupautui maksamaan isästään kuusi miljoonaa frangia. Mesrine suunnitteli reitin, jota pitkin pojan piti tuoda luvatut rahat.

Siten Mesrine kykeni tarkkailemaan kauempaa, ettei poliisi ollut väijymässä. Lunnaiden maksun jälkeen Lelièvre vapautettiin vahingoittumattomana Pariisissa.

Sylvie Jeanjacquot sai Mesrineltä 180 rakkauskirjettä, vaikka pari oli jatkuvasti yhdessä.

© Scanpix

Mesrinen hermoja koeteltiin

Mesrinen taloudellinen asema oli nyt turvattu, mutta hän ei saanut kaipaamaansa mielenrauhaa. Poliisi tarkkaili kaikkia, jotka olivat joskus olleet tekemisissä Mesrinen kanssa, ja heille tarjottiin houkuttelevia summia hyödyllisistä tiedoista. 

Mesrine puolestaan oli varovaisempi kuin koskaan. Hän eristäytyi yhä enemmän vain Sylvie Jeanjacquot’n seuraan. 

Hetkittäin hän oli oma hurmaava ja kohtelias itsensä, mutta hän alkoi käyttää runsaasti alkoholia, ja toisinaan hän saattoi raivostua pikkuasioista. Ajojahdin kohteena olo alkoi käydä hänen hermoilleen.

Mesrine antoi taas haastattelun, jossa hän kertoi ennemmin kuolevansa kuin palaavansa vankiselliin. 

Lisäksi hän varoitti, että hänellä oli aina mukanaan ampuma-aseita ja käsikranaatteja. Hän ei arkailisi niiden käyttämistä, jos poliisi yrittäisi pidättää hänet.

Sekä poliisi että poliitikot tunsivat itsensä nöyryytetyiksi, kun yhteiskunnan pahinta vihollista ei saatu pysäytettyä. 

Ranskan presidentti Valéry Giscard d’Estaing piti pidätystä äärimmäisen tärkeänä. 

Hänen väitetään esittäneen sisäministeri Christian Bonnet’lle uhkavaatimuksen: Mesrine piti saada pian pois pelistä tai ministeri erotettaisiin.

Elokuussa sisäministeri valjasti koko Ranskan riitaisat poliisivoimat yhteiseen tavoitteeseen, Mesrinen löytämiseen. Seuraavassa kuussa poliisi saikin viimein kauan kaipaamansa tuoreen johtolangan. 

Loppunäytös marraskuussa

Oikeistomieliseen Minute-lehteen kirjoittanutta toimittajaa Jacques Tillieria ammuttiin 10. syyskuuta, ja hän haavoittui. 

Mesrine otti tapauksesta vastuun kirjeessään Ranskan lehdille väittäen Tillierin olevan poliisin urkkija.

Tapauksen yksityiskohdat jäivät epäselviksi, mutta haavoittunut toimittaja kykeni kertomaan poliisille, että Mesrinen seurassa oli ollut Marseillen murretta puhunut tuuheaviiksinen mies. 

Mies oli Mesrinen tapaan arvostellut voimakkaasti vankiloiden pakovarmoja osastoja.

Poliisit järkeilivät, että Mesrinen kumppani oli ehkä istunut itsekin huipputurvallisella osastolla. 

He kävivät järjestelmällisesti läpi kaikki eristyksissä pidetyt entiset vangit, joita oli noin sata. Useimmat voitiin karsia heti pois ulkonäön perusteella. Poliisi tutki tarkemmin suunnilleen kahdenkymmenen miehen joukkoa.

Eräs heistä oli Charly Bauer, marseillelainen rikollinen, joka oli istunut 16 vuotta aseellisesta ryöstöstä. 

Eräs nainen oli vieraillut säännöllisesti hänen luonaan vankilassa, ja nyt sekä nainen että Bauer olivat kadonneet jälkiä jättämättä. Naisen nimiin rekisteröidylle Renaultille oli kuitenkin kirjoitettu useita pysäköintisakkoja lähellä Pariisin Gare St. Lazaren asemaa. Poliisi löysi auton pysäköitynä 24. lokakuuta, ja pian Bauer naisystävineen saapuikin auton luokse.

Poliisi ei voinut olla varma, veisikö Bauer heidät Mesrinen jäljille, mutta se varjosti pariskuntaa viikon ajan päivin öin. Sitten sattui onnenpotku. Renault pysähtyi 31. lokakuuta Rue Belliard 35–37:n eteen. 

Bauer naisystävineen meni rappukäytävään ja palasi pian seurassaan tuntematon pariskunta. Mies oli vanha ja tukeutui keppiin, mutta eräs poliiseista valpastui. 

Hän oli ollut aiemmin pidättämässä Mesrineä, ja hän tunnisti miehen. Nainen vaaleassa peruukissa ja silmälaseissa oli Sylvie Jeanjacquot.

Siviilpukuiset poliisit seurasivat etäältä pariskuntia, jotka kävelivät kaupungilla ja poikkesivat useisiin liikkeisiin. 

Mesrine piti koko ajan kättään taskussa, ja Jeanjacquot kantoi mustaa olkalaukkua, jossa poliisit epäilivät olevan käsikranaatteja.

Poliisit eivät uskaltaneet lähestyä rikollisia, sillä he pelkäsivät tulitaistelun syntymistä avoimella kadulla. Sen sijaan he seurasivat pariskuntia koko matkan takaisin Rue Belliardin asuntoon.

Mesrine oli pakoillut poliiseja miltei puolitoista vuotta eikä hänellä ollut aavistustakaan, että silmukka kiristyi hänen ympärillään.

Yli 40 poliisia piiritti taloa muun muassa kadunlakaisijoiksi, roskakuskeiksi ja nunniksi naamioituneina.

Mesrine ja Jeanjacquot eivät poistuneet asunnosta seuraavina päivinä, ja poliisit olivat epätietoisia.

Pitäisikö heidän rynnäköidä sisään ja vaarantaa monen poliisin henki? Vai yrittäisikö tarkka-ampuja osua Mesrineen ikkunan läpi miltei sadan metrin päästä katujen ja rautatiekiskojen yli silläkin uhalla, että laukaus menisi ohi ja vain varoittaisi Mesrineä?

Kaikki päättyi kuitenkin toisin kuin oli suunniteltu. Mesrine astui Rue Belliardille 2. marraskuuta 1979 kello 14.58, ja Jeanjacquot seurasi häntä.

Pariskunta rupatteli keskenään astellessaan uuden BMW:n luo. Mesrine avasi kohteliaasti oven naisystävälleen, istui kuljettajan paikalle, asetti Jeanjacquot’n laukun jalkoihinsa, kiinnitti turvavyön ja käynnisti moottorin.

Mesrine ja Jeanjacquot eivät ehtineet pitkälle, kun heidän tielleen ajoi kuorma-auto, jonka lava oli peitetty pressulla.

Se pysähtyi yhtäkkiä, ja suojapeitteen alta ilmestyi neljä poliisia automaattiaseineen. He ampuivat parissa sekunnissa 21 laukausta auton etuikkunaan.

Sitten BMW:n viereen ajoi henkilöauto, jonka matkustajan paikalla istunut poliisi ampui Ranskan etsityintä miestä kahdesti päähän.

Mesrine lyyhistyi verta vuotavana ratin taakse. Hetken vallitsi hiljaisuus, ikään kuin kaikki olisivat vain odottaneet, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Sitten haavoittunut Jeanjacquot loikkasi ulos autosta hysteerisesti kirkuen. Poliisit puhkesivat riemuun ja halailivat toisiaan.

Jacques Mesrine lojui autossa täyden tunnin satojen poliisien, lehtikuvaajien ja muiden pariisilaisten ympäröimänä ennen kuin poliisi siirsi hänen ruumiinsa.

Hänen jaloissaan olleesta laukusta löytyi useita käsikranaatteja. 

Mesrine pääsi lehtiin vielä kuoltuaankin. Poliisi antoi lehtikuvaajien ottaa kymmeniä valokuvia ennen ruumiin siirtämistä.

© Polfoto

Ehkä sinua kiinnostaa...