Harva nainen ryhtyi merirosvoksi, ja monille aluksille oli jopa naisilta pääsy kielletty. Siksi Anne Bonny ja Mary Read esiintyivätkin miehinä. 

© Bridgeman Images

Hurjat naismerirosvot mellastivat Karibialla

Anne Bonny ja Mary Read uhmasivat 1700-luvun käsityksiä siitä, mikä on naisille sopivaa. He seilasivat Karibianmerellä merirosvolaivoilla ja ryöstelivät, tappelivat ja joivat kuin miehet.

perjantai 13. lokakuuta 2017 teksti Boris Koll

Merirosvokapteeni John Rackham ja hänen miehistönsä olivat umpihumalassa. 

Oli 20. lokakuuta 1720, ja heidän Jamaikan pohjoisrannikolle lahdenpoukamaan ankkuroitu kaksimastoinen sluuppinsa raikui kovaäänisestä puheesta, huudoista ja naurun­remakasta. Laivalla juhlittiin joukkion viimeisintä onnistunutta ryöstöretkeä.

Ilonpidon yli kajahti yhtäkkiä varoitushuuto, ja miehet käänsivät katseensa merelle. Merirosvolaivaa lähestyi täysin purjein toinen alus. 

Rackham, joka tunnettiin paremmin nimellä Calico Jack, suuntasi kaukoputkensa kohti lähestyvää alusta, jonka perässä liehui Britan­nian lippu. 

Hän komensi oitis miehensä purjeisiin ja nostamaan ankkurin, jotta he pääsisivät tulijoita karkuun.

Humalaiset merirosvot yrittivät horjahdellen noudattaa kapteeninsa käs­kyjä. Lopulta tuuli tarttui purjeisiin ja sluuppi lähti hitaasti liikkeelle. 

He pää­sivät juuri ja juuri livahtamaan lahdenpoukamasta vainoojiensa nenän edestä ja lähtivät purjehtimaan rannikon suuntaisesti. 

Brittialus kuitenkin lähestyi vää­jäämättä, ja sen kannella aseistautunet miehet valmistautuivat hyökkäämään merirosvolaivaan.

Tavallisesti niin neuvokas Calico Jack joutui yllättäen pakokauhun valtaan ja luikahti komentosillalta kannen alle piiloon. Pelko tarttui muihin, ja pian kaikki seurasivat kapteeninsa esimerkkiä.

Kaikki paitsi kaksi. Nämä kaksi olivat laivan ainoat naiset, naismerirosvot Anne Bonny ja Mary Read. 

He kirosivat muiden olevan halveksittavia pelkureita ja huusivat näitä palaamaan kannelle ja taistelemaan kuin miehet. 

Kun mitään ei tapahtunut, Read vetäisi aseensa esille ja ryntäsi päättäväisesti kohti oviaukkoa. Hän antaisi arkajaloille opetuksen.

Bonny oli hyvästä perheestä

Anne Bonny ja Mary Read olivat tavanneet vuotta aiemmin, kun Calico Jack oli palkannut Readin vuoden 1719 alkupuolella miehistöönsä, johon Bonny oli jo pitkään kuulunut. 

He ryöstelivät miesten rinnalla hopealastissa olevia tai muita arvotavaroita kuljettavia espanjalaisia ja brittiläisiä kauppalaivoja, ja huhut poikkeuksellisen verenhimoisista merirosvoista nimeltä Bonny ja Read levisivät Karibianmerellä.

Bonnylla ja Readilla oli paljon muutakin yhteistä kuin verenhimo ja kullan­jano. Heidät oli jo lapsena puettu poi­kien vaatteisiin, ja nyt he piilottelivat miesten tamineiden alla parikymppisiä naisvartaloitaan. 

He käyttäytyivät miesmäisesti, ja vain heidän sirot kasvonpiirteensä vihjasivat siihen suuntaan,
että he eivät olleetkaan läpeensä niin miehisiä miehiä kuin antoivat ymmärtää. 

Heidän taustansa olivat kuitenkin aivan erilaiset.

Bonny oli rikkaan kauppiaan ja plantaasinomistajan tytär Etelä-Carolinasta. Hän oli elänyt yltäkylläisyydessä, kunnes hän oli vastoin isänsä tahtoa nainut rutiköyhän merimiehen James Bonnyn. 

Tytärtään kovin rakastanut isä raivostui niin, että heitti tämän ulos ja kielsi tätä enää koskaan palaamasta.

Pennitön nuoripari matkusti Bahamalle merirosvosatamana tunnettuun Nassauhun toivoen sieltä löytyvän töitä. Nassaussa Calico Jack alkoi piirittää Anne Bonnya. 

Avioliiton alku­huuman alettua hiipua Bonny vastasi merirosvokapteenin liehittelyihin ja lähti lopulta tämän kanssa merille.

Pian Bonny olikin jo raskaana, ja onnistuneen ryöstöretken jälkeen Calico Jack ja Bonny purjehtivat Kuubaan, missä Bonny synnytti pojan. 

Äitiys ei kuitenkaan ollut Bonnyn parhaita puolia, ja muutaman kuukauden kuluttua hän jätti vauvan lapsen­hoitajalle ja purjehti jälleen mieheksi pukeutuneena Calico Jackin kanssa uudelle ryöstöretkelle.

Etkö vielä ole tilaaja? Näin saat lehden

  • Osta lehtipisteestä 9,95 eurolla.
  • Tilaa lehti. Esimerkiksi 3 numeroa hintaan 4,90 euroa.

Niin sanottua hikihippaa varten laivan kannelle tuotiin paljon kynttilöitä, ja merirosvot pakottivat vankinsa juoksemaan polttavien kynttilöiden väliä edestakaisin merirosvojen pistellessä heitä veitsin ja miekoin.

© Marine Research Society/Bridgeman Images

Read värväytyi armeijaan

Englantilaisen Mary Readin isä oli merimies, joka kerran jäi sille tielleen. Jää­tyään yksin vastasyntyneen tyttären kanssa Maryn köyhä äiti ei nähnyt muuta keinoa kuin pyytää taloudellista tukea anopiltaan. 

Anoppi ei kuitenkaan piitannut tyttölapsista, joten äiti puki Maryn pojaksi. Anopin kukkaronnyörit löystyivät ja kaikki sujui hyvin, kunnes anopista aika jätti.

Mary oli tuolloin 13-vuotias, ja hänet lähetettiin – yhä pojaksi pukeutuneena – palvelijaksi eräälle rikkaalle naiselle. 

Työ ei innostanut seikkailunhaluista Readia, joka oli huomannut, että elämä miehenä oli paljon yksinkertaisempaa kuin naisena, ja niinpä hän matkusti Flanderiin värväytyäkseen armeijaan. 

Mieheksi tekeytyneenä hän saikin pestin ja osoitti poikkeuksellista taistelutahtoa verisissä taisteluissa, joihin hänen rykmenttinsä osallistui.

Read nukkui samassa teltassa nuoren ja komean flaamilaissotilaan kanssa, johon hän rakastui, ja eräänä päivänä hän tuli vaatteita vaihtaessaan kuin vahingossa paljastaneeksi miehelle maidonvalkeat rintansa. 

Hämmennyksestään toivuttuaan flaamilainen ilahtui, sillä hän uskoi näin saaneensa rakastajattaren mukaan sotaretkelle. Read kuitenkin ilmoitti suoraan, että jos mies halusi hänet, heidän olisi mentävä naimisiin.

Niinpä Read ja hänen flaamilaisensa lähtivät armeijasta, menivät naimisiin ja ostivat kievarin läheltä Bredaa nykyisessä Hollannissa. 

He olivat onnellisia yhdessä, mutta avio-onni jäi lyhyeksi, kun mies äkillisesti sairastui ja kuoli.

Murheen murtamana Read päätti jättää kaiken taakseen ja matkustaa Uuteen maailmaan. Hän nousi laivaan, joka oli lähdössä Länsi-Intiaan. 

Matkalla laivaan hyökkäsi merirosvoja, ja kun kävi ilmi, että sekä merirosvot että Read olivat alkujaan brittejä, hänet säästettiin. 

Merirosvot vaativat yhä miehenä esiintyvää Readia liittymään heidän joukkoonsa, ja tämä suostuikin ilomielin.

Read oli siis jo kokenut merirosvo liittyessään vuonna 1719 Calico Jackin miehistöön Bahamalla.

Merten kauhujen nousu ja tuho

  • 1630: Karkotetuista tuli bukanieereja

    Suurehko joukko ranskalaisia karkotettiin Hispaniolan saarelta vuoden 1630 tienoilla, ja he asettuivat Tortugan saarelle (nykyisin osa Haitia). Saaresta tuli nopeasti tukikohta niin kutsutuille bukanieereille, jotka houkuttelivat laivoja rannikolle ryöstääkseen ne.

    Joukkoon liittyi muun muassa rikollisia ja karkotettuja hollantilaisia ja eng­lantilaisia, ja bukanieereista kehittyi pian monikansallinen veljeskunta. Espanja ja muut eurooppalaiset siirtomaavallat yrittivät ajaa rikollisia saarilta, ja niin monet bukanieerit päätyivät elämään merirosvoina merillä. 


  • 1700: Pahamaineiset merirosvosatamat

    Nassaun satamasta Bahamassa tuli yksi merkittävimmistä merirosvosatamista, ja se oli muun muassa pelätyn Mustaparran eli Edward Teachin kotisatama. Myös Jamaikan Port Royal ja Haitin Tortuga olivat monien merirosvojen tukikohtia.

    Siellä he saattoivat kenenkään estämättä täydentää muona­varastojaan, korjata aluksiaan ja myydä ryöstösaalistaan. Tavalliset kauppalaivat kiersivät yleensä nämä satamat kaukaa.


  • 1730: Brittien takinkääntö

    Espanjalla oli alkuun siirtomaa­kilpailussa yliote, joten britit turvautuivat bukanieerien apuun. Saatuaan vähitellen omia siirtokuntia alueella brititkin alkoivat taistella merirosvoja vastaan.


  • 1820-1850: 

    Merirosvojen 

    joutsenlaulu

    1700- ja 1800-luvun taitteessa siirtomaiden vapaussotien aikaan Karibialla liikkui paljon eräänlaisia palkkasotilaita (privateers), jotka olivat saaneet emämaaltaan kaapparikirjan eli luvan hyökätä muunmaalaisten alusten kimppuun.

    Sotien jälkeen monet heistä ryhtyivät merirosvoiksi. Se johti vielä yhteen Karibianmeren merirosvojen kukoistuskauteen. 


  • 1850: Karibianmeren merirosvojen kulta-aika päättyi

    Yhdysvaltojen laivasto vahvistui niin, että se saattoi panna merirosvot aisoihin, ja Karibianmerestä tuli jälleen turvallinen kauppalaivoille.

    Alueella toimii tosin yhä pieni joukko merirosvoja, jotka aiheuttavat tappioita merenkululle.

Kolmiodraamaa laivalla

Read ja Bonny kohtasivat toisensa Calico Jackin laivalla. Bonnyn silmissä Read näytti poikkeuksellisen kauniilta nuorukaiselta, ja hän alkoi pian tuntea Readia kohtaan muutakin kuin pelkkää ystävyyttä. 

Lopulta Bonny kertoi tunteistaan Readille ja paljasti olevansa oikeasti nainen. Yllätys oli melkoinen, kun Readkin osoittautui naiseksi. 

Joidenkin tarinoiden mukaan naisten välille syntyi suhde, joidenkin mukaan paljastukset johtivat vain pettymykseen.

Joka tapauksessa Calico Jack raivostui. Hän aavisti, että hänen selkänsä takana tapahtui jotain, ja mustasukkaisena hän komensi Bonnyn hyttiinsä ja uhkasi katkaista Readin kaulan. 

Bonnyn oli pakko paljastaa, että Read oli myös nainen eikä siten mikään uhka. Se riitti Calico Jackille, joka antoi Readin jäädä laivalle, sillä tämä oli naiseudestaan huolimatta hyvä merirosvo.

Seuraavalla purjehduksella Calico Jack pakotti valtaamastaan kauppalai­vasta hurmaavan nuoren miehen liit­tymään merirosvoihin, ja Read rakastui tähän suin päin. 

Hän pyrki sinnikkäästi voittamaan nuorukaisen luottamuksen ja ystävyyden, mikä ei ollut helppoa, koska mies ei kerta kaikkiaan hyväksynyt merirosvoja. 

Read uskotteli mie­helle, ettei hänkään kovin perustanut ryöstelystä, ja turvautui lopulta hyväksi
havaitsemaansa kikkaan ja vilautti jälleen ”aivan vahingossa” miehelle rintojaan. 

Heistä tuli pian toistensa uskottuja ja he rakastuivat. He vannoivat toisilleen uskollisuudenvalat, ja Read kutsui myöhemmin heidän suhdettaan ”omantunnon avioliitoksi”, jota he kunnioit­tivat aivan kuin se olisi kirkossa kuulutettu.

Pian salasuhteen alkamisen jälkeen Readin rakastetun ja toisen merirosvon välille tuli kahnausta, minkä päätteeksi Readin mies haastettiin kaksintaisteluun. Se käytäisiin heti kun laiva laskisi seuraavan kerran rantaan.

Read pelästyi pahanpäiväisesti rakastettunsa puolesta, sillä tällä ei ollut juurikaan kokemusta miekkailusta eikä mitään mahdollisuuksia voittaa haasteen esittänyttä kovapintaista merirosvoa. 

Kaksintaistelusta ei kuitenkaan voinut kieltäytyä leimautumatta pelkuriksi, ja niinpä Read otti asian omiin käsiinsä. 

Hän herjasi haastajaa pahan kerran ja vaati, että mies taistelisi ensin hänen kanssaan. Sen jälkeen mies voisi sitten rauhassa teilata onnettoman tulokkaan.

Read oli kokenut miekkailija, joka oli ollut aiemmin jo kahdessa kaksintaistelussa. Silmittömän raivon vallassa hän iski vastustajansa hengiltä yhdellä tarkalla iskulla ja pelasti näin rakastettunsa. 

Merirosvot vangittiin

Pari kuukautta myöhemmin, 20. lokakuuta 1720, Readin onni kuitenkin päättyi. Juhlimisella ja juomingeilla alkanut päivä oli muuttumassa tuhon päiväksi, kun brittilaiva lähestyi Calico Jackin alusta. 

Merirosvojen ainoa mahdollisuus oli taistella – ja voittaa – sillä jos he joutui­sivat vangeiksi, heitä odottaisi varma kuolemantuomio. Silti miehet piiloutuivat kannen alle.

Read ryntäsi kansiluukulle kiskoakseen miehiä ylös taistelemaan. Hän näki useita merirosvoja kyyristelemässä välikannella ja uhkasi lahdata heidät kuin raukkamaiset koirat, joiden tavoin he nyt käyttäytyivät, jos eivät he oitis palaisi kannelle. 

Miehet eivät ehkä uskoneet, että Read ampuisi omiaan, mutta siinä he olivat väärässä. 

Pian kajahti kaksi laukausta, ja kaksi miehistä lyyhistyi maahan, toinen haavoittuneena, toinen kuolleena. 

Laukauksilla ei kuitenkaan ollut Readin toivomaa vai­kutusta, vaan ne päinvastoin ajoivat humalaisia merirosvoja pakoon yhä syvemmälle laivan uumeniin.

Brittiläisen kaapparikirjan turvin toimivan palkkionmetsästäjän Jonathan Barnetin kipparoima toinen alus pääsi merirosvoaluksen rinnalle, ja kaapparit hyökkäsivät laivaan. 

Säilyneiden tari­noiden mukaan Read, Bonny ja yksi ainokainen miespuolinen merirosvo taistelivat epätoivoisesti kannella, kunnes he jäivät auttamatta vangeiksi.

Calico Jack ja muu miehistö eivät sen sijaan tehneet minkäänlaista vastarintaa, kun heidät kiskottiin lyhyen taistelun jälkeen piiloistaan.

Ching Shih oli prostituoitu, kun hän tapasi vuonna 1801 kuuluisan kanto­nilaisen meri­rosvon Zheng Yin. He menivät naimisiin, ja kun Zheng Yi kuoli vuonna 1807, Ching Shih otti merirosvot komentoonsa. 

© Cultural-china.com

Kuolemantuomio koko joukolle

Vangitut merirosvot vietiin Jamaikalle Spanish Towniin, missä heidän oikeudenkäyntinsä houkutteli paikalle valtavasti väkeä. 

Oikeussali oli aivan tupaten täynnä ihmisiä, ja niille, jotka eivät enää mahtuneet sisään, myytiin pian asian käsittelyn jälkeen kuvauksia oikeudenkäynnistä. Kirjallisten kuvauksien an­siosta tapahtumien kulku on yhä melko tarkasti tiedossa.

Heti käsittelyn aluksi sekä Read että Bonny vetosivat siihen, että he olivat raskaana. 

Brittilainsäädännön mukaan raskaana ollut nainenkin saattoi saada kuolemantuomion, mutta sen sai panna täytäntöön vasta synnytyksen jälkeen. 

Lääkärintarkastus vahvisti, että tältä osin naiset puhuivat totta. Seuraavaksi kuultiin merirosvojen kynsistä aikanaan paenneita todistajia. 

He eivät suinkaan osoittaneet naisille myötätuntoa vaan päinvastoin kertoivat näiden olleen rosvoista armottomimpia ja yllyttäneen muuta miehistöä murhiin ja väkivaltaan.

Miespuolisia merirosvoja odotti käytännössä varma kuolemantuomio. Read yritti epätoivoisesti vielä kerran pelastaa rakastettunsa kertomalla, että tämä oli vain pakotettu merirosvoksi ja että oikeasti tämä oli rehellinen mies, kuten asian laita todellisuudessa olikin. 

Read kertoi myös heidän ”omantunnon avioliitostaan”. Oikeus ei piitannut Readin kertomuksista, ja kaikki merirosvot, niin miehet kuin raskaana olevat naisetkin, tuomittiin kuolemaan.

Calico Jackin teloituspäiväksi määrättiin 18. marraskuuta 1720. Juuri ennen teloitusta oikeus antoi Bonnylle luvan vierailla hänen sellissään. 

Calico Jack oli ehkä odottanut lohdutusta ja hellää hetkeä naiselta, jonka kanssa hän oli jakanut niin monta kiihkeää kokemusta, mutta toisin kävi.

”Jos olisit taistellut kuin mies, sinun ei tarvitsisi kohta kiikkua hirressä kuin koira”, napsahtivat Bonnyn kylmät jäähyväissanat.

Noiden sanojen kaikuessa yhä korvissaan Calico Jack nousi hirttolavalle. Kun hän oli korahtanut viimeisen kerran, hänet laskettiin maahan siksi aikaa, että hirttoköysi vaihdettiin kettinkeihin. 

Sitten hänen eloton ruumiinsa vedettiin uudestaan roikkumaan lintujen nokittavaksi ja varoitukseksi kaikille, jotka edes harkitsivat siirtyvänsä merirosvon uralle. 

Bonnysta tuli kunniallinen nainen

Readille vankeusaika siivottomassa sellissä oli yhtä painajaista. Hän oli murheen murtama menetettyään jo toisen rakastamansa miehen, eikä hänen tilansa auttanut asiaa. 

Oikeudenkäynnin jälkeen hän alkoi vähitellen heikentyä, ja hän kuoli muutaman kuukauden kuluttua mahdollisesti synnytyskomp­likaatioihin. Jamaikalaisen kuolintodistuksen mukaan hänet haudattiin 28. huhtikuuta 1721.

Bonnyn kohtalo sen sijaan oli pitkään hämärän peitossa. Historiantutkijat ovat käyneet läpi suuren määrän arkistoja niin Jamaikalla kuin Lontoossakin löytämättä hänestä jälkeäkään. 

Hänen mahdollisesta vapauttamisestaan ei ole löytynyt yhtään asiakirjaa, mutta hänen nimeään ei ole löytynyt myöskään teloitettujen luetteloista. Bonny tuntui kadonneen kokonaan.

Jotkut historiantutkijat uumoilivat, että Bonnyn isä sai varallisuutensa ja hyvien suhteidensa avulla keploteltua tyttärensä vankilasta. 

Tällaisia epäilyjä on yleensä erittäin vaikea todistaa satoja vuosia myöhemmin, mutta joskus uusia ratkaisevia todisteita löytyy sattumalta.

Vuonna 2013 päivitetty brittiläinen elämäkertoja esittelevä Oxford Dictio­nary of National Biography kertookin Bonnyn jälkeläisten esittäneen asiakir­joja, jotka todella todistavat Bonnyn isän saaneen tyttärensä ulos vankilasta. 

Isä vei Bonnyn kotiin Charlestoniin Etelä-Carolinaan, missä tämä synnytti toisen lapsensa.

21. joulukuuta 1721 Bonny meni naimisiin paikallisen Joseph Burleigh’n kanssa, ja pariskunta sai kahdeksan lasta. 

Bonny eli 84-vuotiaaksi ja kuoli vuonna 1782 kunniallisena vanhana rouvana. Vain hänen läheisimmät perheen­jäsenensä tiesivät hänen hurjasta menneisyydestään merirosvona.

Lue lisää

Captain Charles Johnson: A general history of the robberies & murderes of the most notorious pirates, Conway Maritime Press, 1998. Charles Rivers Editors: Anne Bonny & Mary Read: “The Golden Age of Piracy’s Most Famous Women”, Charles Rivers Editors Ebooks, 2012.

Ehkä sinua kiinnostaa...