Naiset pönkittivät ovensa Bostonin kuristajan pelossa. Helpotus oli suuri, kun Albert DeSalvo tunnusti 13 murhaa vuonna 1964.

Bostonin kuristaja: Oliko DeSalvo syytön?

Bostonin kuristaja tappoi vain puolessatoista vuodessa 13 naista. Poliisi käynnisti mittavan ihmisjahdin, joka päättyi, kun eräs mies tunnusti rikoksen. Hänen outo kuolemansa vankilassa on saanut monet kuitenkin epäilemään tunnustusta.

maanantai 4. huhtikuuta 2016 teksti Rasmus Dahlberg

Anna Slesers asui yhdessä Bostonin Back Bay -kaupunginosan vanhimmista taloista. Liettualaissyntyinen Slesers oli 55-vuotias eronnut yksineläjä.

Päivä oli kääntymässä iltaan 14. kesäkuuta 1962, ja Slesers aikoi käydä nopeasti kylvyssä, ennen kuin hänen poikansa tulisi hakemaan häntä jumalanpalvelukseen läheiseen kirkkoon.

Hän pukeutui kylpytakkiinsa ja alkoi valuttaa ammeeseen vettä kuunnellen samalla Tristan ja Isolde -oopperaa.

Kun Sleserin 25-vuotias poika Juris koputti oveen seitsemän maissa, kukaan ei avannut. Juris huolestui. Äiti oli kuulostanut hieman masentuneelta aiemmin puhelimessa, ja Juris päätti potkaista oven sisään.

Kylpyhuoneessa häntä oli vastassa karmea näky: hänen äitinsä makasi alastomana lattialla kylpytakin vyö tiukasti kaulansa ympäri kiedottuna. Juris soitti poliisille ja kertoi äitinsä tehneen itsemurhan.

Paikalle ensimmäisenä ehtinyt poliisi Jim Mellon huudahti järkyttyneenä: ”Oletko todella sitä mieltä, että tämä on itsemurha?”

Bostonin kuristaja iski jälleen

Tutkimuksissa selvisi, että Anna Slesers oli raiskattu ja sen jälkeen murhattu. Poliisi arveli, että asuntoon tullut murtomies oli säikähtänyt nähtyään Slesersin kylpyhuoneessa ja tappanut tämän.

Mitään ei kuitenkaan ollut varastettu. Tutkinta sai uuden käänteen, kun pari viikkoa myöhemmin löytyi uusia ruumiita. 68-vuotias Nina Nichols löytyi 30. kesäkuuta 1962 makaamassa kuolleena läpikotaisin pengotun asuntonsa lattialta.

Hänet oli kuristettu hänen omilla nailonsukillaan, jotka oli solmittu hänen leukansa alle rusetiksi samaan tapaan kuin Anna Slesersin kylpytakin vyö.

Myöhemmin löytyi 65-vuotiaan Helen Blaken ruumis 25 kilometriä Bostonin pohjoispuolelta. Myös hänet oli kuristettu omilla nailonsukillaan, joissa oli tuttu rusetti. Naiset oli tapettu vain 12 tunnin väliajoin.

”Jumalan tähden”, huudahti Bostonin vastavalittu poliisipäällikkö Edmund McNamara, kun hän kuuli kolmannesta uhrista, ”joku sekopää on liikkeellä!” McNamara julkaisi varoituksen, jossa kehotettiin Bostonin alueella asuvia naisia olemaan varuillaan ja lukitsemaan visusti ovensa.

Kaikki poliisin etsivät siirrettiin murhatutkintaan. Sarjamurhaaja haluttiin saada kiinni, ennen kuin hän iskisi jälleen. 

Poliisijohtaja Edmund McNamara johti Bostonin kuristajan ajojahtia.

© All over press

Bostonin kuristaja sai julkisen vetoomuksen

Tapauksissa oli monia yhtäläisyyksiä. Kaikki uhrit olivat iäkkäitä, hiljaista yksineloa viettäviä naisia. Millään rikospaikalla ei ollut merkkejä murrosta, joten naiset olivat mitä ilmeisimmin itse päästäneet murhaajan sisään.

Naisille oli tehty seksuaalista väkivaltaa, mutta rikosteknisissä tutkimuksissa ei löytynyt siemennestettä. Kaikki uhrit oli kuristettu heidän omalla vaatekappaleellaan, joka oli
sidottu rusetille.

Uhrien iän vuoksi poliisi päätteli, että murhaaja todennäköisesti vihasi äitiään. Epäilykset vahvistuivat, kun 75-vuotias Ida Irga elokuun puolessavälissä löydettiin kuolleena asunnostaan Bostonin West Endistä.

Irga makasi olohuoneensa lattialla yöpaita revittynä ja jalat levällään. Kumpikin jalka oli nostettu tuolin päälle niin, että asento muistutti potilaan asentoa gynekologisella tutkimuspöydällä.

Ruumis oli asetettu jalat kohti asunnon ovea niin, että se oli ensimmäinen, mitä sisääntulija näki. Ei kulunut vuorokauttakaan, kun 67-vuotias Jane Sullivan murhattiin kaupungin toisella laidalla. Verijäljet luudanvarressa viittasivat raakaan seksuaaliseen väkivaltaan. 

Raakalaismaiset murhat saivat Bostonin seudun yksin elävät naiset pakokauhun valtaan. Eräs nainen odotti tuttavaansa vierailulle. Kun oveen koputettiin ja hän avasi sen, oven takana seisoi aivan tuntematon mies.

Nainen sai järkytyksestä sydänkohtauksen ja kuoli. Tuntematon mies oli kiertelevä tietosanakirjojen kaupustelija. Eräs sanomalehti julkaisi etusivullaan vetoomuksen murhaajalle: ”Älä tapa enää. Tule esiin ja hae apua. Tiedäthän, että olet sairas.”

Poliisin tutkijat painoivat pitkää päivää löytääkseen murhaajan. Poliisiaseman seinällä roikkui puulevy, jossa oli reikiä.

Reikien läpi oli vedetty köysiä, joissa oli vertailun tekemistä varten samanlaisia solmuja joita murhaaja oli käyttänyt kuristaessaan naiset.

Odottamaton käänne

Poliisi kävi seuraavan kolmen kuukauden aikana läpi kaikki seksuaalirikoksista aiemmin tuomitut miehet Bostonin alueella, mutta yhtäkään heistä ei pystytty yhdistämään murhiin.

Tutkinta sai jälleen uuden suunnan 5. joulukuuta, kun kaksi naista löysi asuintoverinsa Sophie Clarkin ruumiin. Hänet oli kuristettu omilla nailonsukillaan, ja hän makasi alastomana lattialla jalat aseteltuna haralleen.

Tapaus poikkesi kuitenkin muista siinä, että kun aiemmat uhrit olivat olleet iäkkäitä ja yksinäisiä valkoisia naisia, Clark oli vasta 20-vuotias ja mustaihoinen eikä hän asunut yksin.

Lisäksi poliisin tekniset tutkijat löysivät matolta siemennestettä. Eroista huolimatta murhan tekotapa ja Clarkin asunnon sijainti vain pari kadunväliä puoli vuotta aiemmin murhatun Slesersin asunnosta sai poliisin uskomaan, että tekijä oli sama.

Uudenvuodenaattona 23-vuotias Patricia Bissette löydettiin tapettuna asunnostaan samalta alueelta. Hänen kaulansa ympärille oli sidottu tiukasti useita sukkahousuja ja pusero. Murhat jatkuivat.

Toukokuun ja marraskuun välisenä aikana poliisi löysi kolme uutta uhria, kaksi nuorta ja kaksi iäkästä naista. Murhaaja ei enää tyytynyt raiskaamaan ja kuristamaan uhrejaan, vaan esimerkiksi 23-vuotiasta Beverly Samansia oli isketty 22 kertaa veitsellä rintaan ja kaulaan.

Tutkinta joutui umpikujaan

Neljä päivää ennen vuoden 1963 loppua kaksi nuorta naista löysi kotiin palatessaan asuintoverinsa, 19-vuotiaan Mary Sullivanin, murhattuna.

Sullivan istui vuoteellaan selkä sängyn päätyä vasten nojaten, ja hänen emättimeensä oli työnnetty harjanvarsi. Jo 11 naista oli joutunut lehdistön ”Bostonin kuristajaksi” ristimän murhaajan uhriksi.

Poliisi oli kuulustellut tuhansia todistajia, varjostanut lukuisia epäiltyjä ja lisännyt katupartioita, mutta vuoden 1964 alkaessa tutkinta ei ollut vieläkään johtanut mihinkään.

Sullivanin murhan jälkeen tiedotusvälineet kertoivat ensimmäistä kertaa kaikki murhan ja pahoinpitelyn yksityiskohdat, ja yleisö alkoi vaatia viranomaisilta toimenpiteitä. Silloin murhat loppuivat aivan yhtä äkkiä kuin ne olivat alkaneetkin.

Kun aika kului, tutkijat alkoivat hermostua ja pelätä, etteivät he koskaan saisi kiinni miestä, jota olivat etsineet yli puolitoista vuotta. Yhä useampi alkoi epäillä, että ehkä murhamiehiä ei ollutkaan vain yksi vaan useampia.

Profiloinnin asiantuntija tohtori Donald P. Kenefick oli sitä mieltä, että yksi ja sama murhaaja oli tappanut viisi ensimmäistä, iäkästä naista, mutta muut eivät välttämättä olleet lainkaan saman murhaajan uhreja.

Heidän kohdallaan oli todennäköisempää, että tekijä löytyisi heidän lähipiiristään.

Bostonin kuristaja ilmaantui yhtäkkiä esiin

Illalla 27. lokakuuta 1964, kun Bostonin kuristajan viimeisestä murhasta oli kulunut kymmenen kuukautta, 33-vuotias Albert De­Salvo ilmaantui yhtäkkiä erään naisen makuuhuoneeseen.

Hän pani veitsen naisen kurkulle ja sitoi tämän käsivarsista ja jaloista sängyntolppiin. Sitten hän tunki naisen alusvaatteet tämän suuhun ja alkoi suudella ja kosketella tätä. Yhtäkkiä hän kysyi, miten asunnosta pääsi pois, pyysi anteeksi ja poistui.

Poliisi pidätti DeSalvon nopeasti. Hän oli aiemmin istunut 18 kuukauden vankeustuomion, kun hän oli kolkutellut nuorten naisten oville, väittänyt olevansa mallitoimiston edustaja ja yrittänyt kosketella naisia.

Taustastaan huolimatta DeSalvoa ei aluksi epäilty Bostonin kuristajaksi. Hänellä oli vakituinen työpaikka, hän oli naimisissa ja hänellä oli kaksi pientä lasta.

DeSalvo tunnusti tunkeutuneensa 400 asuntoon ja ahdistelleensa noin 300:a naista eri osavaltioissa. Lisäksi hän tunnusti kaksi raiskausta.

Poliisi epäili DeSalvon liioittelevan ja lähetti tämän mielentilatutkimukseen. Sairaalassa DeSalvo tapasi lahjakkaan ja manipuloivan murhamiehen George Nassarin, ja jonkin ajan kuluttua DeSalvo tunnusti 11 selvittämätöntä murhaa Bostonissa sekä kaksi muuta murhaa, joita poliisi ei ollut yhdistänyt Bostonin kuristajaan.

Toinen uhreista oli 85-vuotias Mary Mullen, joka oli DeSalvon mukaan kuollut sydänkohtaukseen, kun hän oli käynyt tähän käsiksi.

Tunnustukset olivat yksityiskohtaisia, mutta tekniset todisteet eivät yhdistäneet DeSalvoa rikospaikkoihin eikä kukaan silminnäkijätodistaja tunnistanut häntä Bostonin kuristajaksi.

Poliisi uskoi saaneensa oikean miehen kiinni, mutta todisteiden puuttuessa he eivät voineet syyttää häntä murhista. Sen sijaan hänet tuomittiin päällekarkauksista naapuriosavaltiossa, kahdesta raiskauksesta sekä useista murroista. Se riitti toimittamaan hänet telkien taakse loppuiäkseen.

Poliisi oli tyytyväinen siihen, että murhat olivat loppuneet ja murhaaja saatu kiinni. Vuonna 1973 epäilyt heräsivät jälleen, kun DeSalvo otti yhteyttä asianajajaansa ja sanoi haluavansa kertoa totuuden.

Hänet kuitenkin tapettiin vankilassa ennen kuin hän ehti puhua asianajajansa kanssa. Niinpä monet uskovat todellisen murhaajan olevan edelleen vapaalla jalalla.

Ehkä sinua kiinnostaa...