Kolmas ja realistisin jättitankkihanke Panzerkampfwagen Maus eli suomeksi Hiiri aloitettiin myös vuonna 1942. Hitler ja Speer keskustelivat panssariaseesta maaliskuun alun tapaamisessa. Kruppin tehtaat saivat tapaamisen jälkeen käskyn lopettaa suunnitellun 72 tonnin tankin kehitystyö, sillä sen sijaan piti ryhtyä heti kehittämään sadantuhannen kilon painoista jättitankkia. Ensimmäisen testimallin piti olla valmiina koeajoon ennen vuoden 1943 kevättä.
Varusteluministeri Speerin ja Hitlerin tapaamisessa 21.–22. maaliskuuta päätettiin, että Krupp valmistaisi aikanaan Maus-tankkeja sarjatuotantona. Varsinaisesta suunnittelutyöstä vastaisi kuitenkin kuplavolkkarin kehittäjä Ferdinand Porsche, joka suunnitteli sodan aikana monia saksalaisten tankkeja.
Hitler osallistui jättitankin kehittämiseen tarmokkaasti pienimpiä yksityiskohtia myöten, ja hän neuvotteli siitä Speerin kanssa uudelleen 13. toukokuuta 1943. Hitler oli varma, että venäläiset ottaisivat uusia raskaita panssarivaunuja käyttöön jo seuraavana keväänä. Hän vaati Maus-tankin kehitystyön vauhdittamista ja panssarivaunun painon kasvattamista sadasta 120:een tonniin. Hitler oli päättänyt myös jättitankin aseistuksen: hän valitsi pääaseeksi tehokkaan 105-millisen kanuunan. Hitler korosti myös raskaan panssaroinnin tarpeellisuutta, ja valtavan tankin paino lisääntyi taas tonneilla. Hiiri sen kuin kasvoi kasvamistaan.
Hitlerin tahtoon mukauduttiin, joten tankin pohjaan asennettiin sata ja sivuille kaksisataa millimetriä panssariterästä. Jättitankista tuli lopulta kymmenen metrin pituinen, 3,67 metrin levyinen ja 3,66 metriä korkea.
Hitler muutti vielä kerran mieltään kanuunan valinnasta. Hän kannatti nyt voimakkaampaa 128-millistä kanuunaa, joka tuhoaisi minkä tahansa vihollisen tankin jo kaukaa. Kyseisen kanuunan heikkous oli pitkä latausaika. Siksi Hitler halusi Mausiin toissijaiseksi aseeksi myös 75-millisen kanuunan.
Paksu panssarointi ja raskas aseistus kasvattivat Porschen suunnitteleman jättitankin kokonaispainon peräti 188 tonniin. Maus oli siten ehdottomasti maailmanhistorian raskain panssarivaunu. Suunnitellun tankin valtava paino ei huolettanut Hitleriä lainkaan. Uuden panssariaseen tehtävä oli hänelle selkeä. Vastikään kehitetyt Tiger- ja Panther-tankit takaisivat Saksalle teknisen ylivoiman taistelukentillä vuonna 1943, mutta Maus olisi jo vuonna 1944 saksalaisten panssarijoukkojen tärkein valttikortti. Tuotantotavoitteeksi kaavailtiin aluksi kymmentä tankkia kuukaudessa.
Insinöörit ja teknikot uurastivat Hitlerin unelman toteuttamiseksi. Vuoden 1943 lopussa tehtiin kaksi Mausin prototyyppiä, mutta ne vain osoittivat, että tavoite oli vielä kaukana. Daimler-Benzin bensiinimoottorin teho oli 1 200 hevosvoimaa, mutta se kiihdytti mammuttimaisen tankin vain 15–20 kilometrin tuntinopeuteen. Testit paljastivat, että tankin lopullinen versio tarvitsisi tehokkaamman moottorin.
Kahden prototyypin koeajo järjestettiin vuoden 1944 alussa Boeblingenin harjoitusalueella. Ferdinand Porsche seurasi koeajoa jännittyneenä, mutta joutui toteamaan tankkien heikkoudet pehmeässä maastossa. Toinen Maus-prototyyppi upposi mutaan miltei kahden metrin syvyyteen ja juuttui avuttomana paikalleen. Pienen armeijan verran sotamiehiä kaivoi mutaa tankin ympäriltä, kunnes se saatiin vedettyä irti.
Ani harvat sillat olisivat kestäneet jättitankin painon, mutta Ferdinand Porsche uskoi ratkaisseensa ongelman. Hänen suunnittelupajassaan kehitettiin erityinen snorkkeli, jonka turvin panssarivaunu voisi ajaa enintään neljän metrin syvyisten jokien ja järvien pohjassa.
Koeajojen pettymykset eivät saaneet saksalaisia luopumaan Maus-tankin rakentamisesta. Krupp sai päinvastoin tilauksen kuuden tankin koe-erästä, jonka jälkeen oli tarkoitus valmistaa kaikkiaan 135 panssarivaunua sarjana.
Tuotantoa vasta aloiteltiin, kun liittoutuneiden ilmahyökkäys tuhosi Kruppin Essenin tehtaan elokuun alussa 1943. Krupp joutui ilmoittamaan Hitlerille, että Maus-panssarivaunujen tuotanto voitaisiin käynnistää uudelleen aikaisintaan seitsemän kuukauden kuluttua.
Kun Krupp marraskuussa 1944 lopulta oli valmis jälleen aloittamaan tuotannon, niin natsi-Saksan kuin jättitankinkin aika oli jo lähes ohi.
Maus ei ehtinyt koskaan mukaan taisteluun, ja vain toinen prototyypeistä varustettiin valmiiksi aseilla ja panssaroinnilla. Varmasti tiedetään se, että molemmat prototyypit ajoivat omin voimin Boeblingenin harjoitusalueelta vuoden 1945 keväällä, kun venäläiset tunkeutuivat alueelle. Miehistö räjäytti toisen Maus-tankin lähellä harjoitusaluetta, ja toinen jättitankki vain hylättiin. Syyksi on epäilty sekä tankkien oikkuilevaa tekniikkaa että hitautta venäläisten etenemisnopeuteen nähden.
Venäläiset ottivat toisen Mausin haltuunsa, ja se on esillä Kubinkan panssarivaunumuseossa Moskovan länsipuolella. Tankki on yhä maailman suurin ja todennäköisesti myös pysyy sellaisena.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.