Yksi tykinkuula nujersi turkkilaiset

Vuonna 1686 ottomaanien sotajoukot olivat linnoittautuneet Budan linnaan Unkarin pääkaupunkiin. Linnaa piiritti kristittyjen liittouma, joka oli päättänyt ajaa muslimit ulos Euroopasta. Piiritys oli raunioittaa koko Budapestin.

Ottomaanien kenraali katseli murheellisena
Budapestin kaupunkia. Kolme vuotta aiemmin, vuonna 1683, hän oli seissyt 140 000 miehen vahvuisen sotajoukkonsa kanssa Wienin porteilla. Hyökkäys oli epäonnistunut täydellisesti, ja
aiemmin vahva armeija oli pakotettu vetäytymään itään. Nyt he olivat vaarassa menettää Budapestinkin.
Ottomaani­armeijan viimeiset sotilaat tarkkailivat Budan linnan Tapanin tornista kristittyjen liittouman
tykistöasemia
Tonavan rannalla.
Unkarilaisista,itävaltalaisista, puolalaisista, venetsialaisista ja venäläisistä koottu armeija oli piirittänyt linnoitusta kolmen kuukauden ajan, mutta heidän tykkinsä eivät mahtaneet mitään linnan muureille.
Unkarilainen tykkimies Tüzes Gábor oli kyllästynyt tuhlaamaan aikaa, voimia ja tykinkuulia linnoituksen
muurien tulittamiseen. Hän päätti saamistaan ohjeista huolimatta suunnata tykkinsä linnoituksen keskellä sijaitsevaan Tapanin torniin. Hän tähtäsi ja sytytti tulilangan. Kuula osui ikkuna-aukkoon ja sujahti muurin sisäpuo­lelle. Muutaman sekunnin kuluttua tornin yläosa lennähti taivaan tuuliin, minkä jälkeen valtava räjähdys repäisi tornin hajalle. Räjähdyksen aiheuttama voimakas paineaalto lakaisi kumoon niin Tüzes Gáborin kuin kaikki hänen ympärilläänkin. Hänen ampumansa tykinkuula oli osunut ottomaanien
ruuti­varastoon.
Historiankirjoitukset kertovat, että räjähdys tappoi
lähes 1 500 turkkilaissotilasta
ja tuhosi täydellisesti heidän tykistöasemansa. Ottomaanien oli pakko antautua ja luopua linnasta.
Kun Tüzes Gáborin ampuma
tykinkuula osui Tapanin torniin, mahtava Budan linna oli lähes 450 vuotta vanha. Linnan vanhimmat osat oli rakennuttanut Unkarin kuningas Béla IV 1200-luvun puolivälissä. Silloin Tapanin
torni oli ollut linnan vahvin varustus. Sen jälkeen linnaa oli laajennettu merkittävästi
useaan otteeseen, osaksi osoituksena Unkarin kuninkaan vallan kasvusta. Kuningas Sigismund (1368–1437), joka liitti
Unkarin osaksi Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa, rakensi Budan linnasta
Euroopan suurimman gootti­laistyylisen linnan. Sen sydän
oli 70 metrin pituinen ja 20 metrin levyinen ritarisali, jossa
oli taidokkaasti veistetty puukatto. Sigismund ei välittänyt kustannuksista, vaan tuotti Budapestiin Italian etevimpiä renessanssitaiteilijoita, jotka
koristivat linnan Unkarin
kuninkaita sekä kreikkalaisia jumalia ja sankareita esittävillä
freskoilla ja veistoksilla. Yksi upeimmista huoneista
oli kirjasto, jossa laajan kirjakokoelman lisäksi oli kullalla koristettu katto ja 12 tähti­kuvioita esittävää freskoa.
Voittoisat ottomaanit valloittivat Unkarin vuonna 1526, ja Budan linna rapistui vähitellen. Se vaurioitui niin pahoin
kristittyjen liittouman piirityksessä vuonna 1686, että unkarilaiset purkivat koko linnan ulkomuureja lukuun ottamatta vuonna 1715, ja paikalle rakennettiin ranskalaistyylinen barokkipalatsi.
Budapestin koko ja merkitys kasvoivat huomattavasti
1800-luvulla, jolloin linnaan rakennettiin lisäkerroksia ja siipiä rokokootyyliin. 1900-luvun taitteessa linna oli taas yksi Euroopan suurimmista ja upeimmista. Loiston aika oli kuitenkin lyhyt. Toisessa maailmansodassa
puna-armeija piiritti Budapestia vuonna 1944. Saksalaisjoukot hakeutuivat suojaan Budan linnaan, joka kärsi
jälleen mittavia tuhoja ankarissa taisteluissa. Sodan jälkeen aloitettiin laajat arkeologiset kaivaustyöt, ja vuonna 1966 linnaa
alettiin jälleen kunnostaa. Koko keskiaikainen linnanmuuri ja toinen goottilaisista
siivistä rakennettiin entiselleen. Muut osat rakennettiin 1800-luvun rokokoohenkiseen asuunsa. Budan linna onkin nykyisin ainutlaatuinen sekoitus rakennustyylejä vuosisatojen varrelta.

Taustamateriaali
Alla on lueteltu artikkelin lähdeaineisto. Lähdeluettelon avulla lukijat voivat halutessaan etsiä lisätietoja.

Toimitus ei anna artikkeleja varten haastateltujen tutkijoiden tai artikkelin kirjoittajien yhteystietoja.

Websites:
www.budapestinfo.hu/en/

Pdf-tiedostoista

Tämä artikkeli on julkaistu Historia-lehdessä.

Oletko rekisteröitynyt käyttäjäksi?
Jos olet rekisteröitynyt sivuston käyttäjäksi, voit ladata itsellesi artikkeleja arkistosta.

Napsauta ”Lataa artikkeli” -painiketta. Jos et ole kirjautunut sivustoon, sinulle tarjotaan mahdollisuuta kirjautua sisään.

Haluatko rekisteröityä käyttäjäksi?
Voit rekisteröityä tästä - Siihen kuluu vain kaksi minuuttia.

Tekijänoikeudet
Osa pdf-artikkelien kuvista on poistettu tekijänoikeudellisista syistä .

Katso myös Käyttöehdot.

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.