Vakoojavaihtoa idän ja lännen välillä

Itä-Saksan Potsdamin ja Länsi-Berliinin välissä oleva Glienicken silta toimi kylmän sodan aikana idän ja lännen vakoojavaihdon tapahtumapaikkana. "Vakoilijoiden sillalla" suoritettiin viimeinen vaihto helmikuussa 1986.

Kaksi ensimmäistä kamera-autoa saapui sillalle varhain aamulla 11. helmikuuta 1986. Ne pysäköivät Glienicken sillan länsipuolelle, ja toimittajat tervehtivät kohteliaasti aseistettuja vartijoita.
Seuraavina tunteina paikalle virtasi satoja valokuvaajia, toimittajia ja uteliaita, ja kymmeneltä alkoi historian laajimmin uutisoitu vakoojanvaihto. Poliisit siirsivät sillan rautaisen tiesulun syrjään, ja sillan toiseen päähän ilmestyi poliisiauto perässään kullanvärinen Mercedes sekä kolme pakettiautoa. Mercedeksestä astui ulos korkea-
arvoisia länsisaksalaisia ja amerikkalaisia upseereita,
ja pakettiautoista nousivat tšekkiläinen Karl Koecher
sekä neljä itäsaksalaista agenttia sotilaiden saattamina. Karl Koecher oli esiintynyt itäsaksalaisena loikkarina, ja CIA oli palkannut hänet kääntäjäksi. Todellisuudessa Koecher oli kuitenkin Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n palveluksessa. Potsdamin puolelle Haveljokea pysähtyi hetken kuluttua kolme mustaa Ladaa, joista nousi kaksitoista miestä. Karl Koecher astui neljän itäsaksalaisen kanssa Glienicken sillalle, ja samoin tekivät neljä miestä toisella rannalla. Kolme heistä kulki suoraan eteenpäin katse kengänkärkiin suunnattuna. Neljäs mies kuitenkin mutkitteli näyttävästi sillan laidasta laitaan. Paikalle kerääntyneet toimittajat ja katselijat arvasivat, että siinä oli neuvosto-liittolainen ihmisoikeustaistelija Natan Štšaranski, jonka vapauttamista lännessä oltiin vaadittu jo vuosia.
Kun Štšaranski pääsi Länsi-Berliiniin, toimittajat kysyivät, miksi hän oli ylittänyt sillan mutkitellen. Štšaranski vastasi tehneensä sen vain uhmallaan; itäsaksalaiset sotilaat olivat nimittäin käskeneet häntä kävelemään ”suoraan vapauteen”. Vaihdon jälkeen Štšaranski muutti Israeliin, missä hänestä tuli myöhemmin minis-
teri. Karl Koecher sai puolestaan Tšekkoslovakiaan palattuaan palveluksistaan palk-
kioksi talon ja Volvon. Silta jakoi ja yhdisti
Kun vakoojavaihto tapahtui, oli Haveljoen yli Berliinistä Potsdamiin kulkenut silta yli 400 vuoden ajan.
Vaaliruhtinas Fredrik Vilhelm rakennutti itselleen vuonna 1660 Potsdamiin uuden hienon metsästyslinnan, joten Haveljoen yli oli rakennettava puusilta, jotta ruhtinas saattoi päästä linnastaan nopeasti Berliiniin. 150 vuoden ajan puinen silta palveli uskollisesti kahden kaupungin välistä liikennettä, vaikka Potsdam kasvoikin nopeasti 1600-luvun lopulla, kun siitä tuli vainottujen hugenottien turvapaikka.
Lopulta oli kuitenkin selvää, että silta oli uusittava. Vuonna 1834 avattiin uusi tiilinen Glienicken silta, mutta 70 vuodessa sekin osoittautui riittämättömäksi. Hevosvaunut ja autot ruuhkauttivat sillan, eivätkä suuret laivat mahtuneet matalan sillan alta. Vuonna 1906 aloitettiin jälleen uuden sillan rakentaminen. 128 metriä pitkä ja 22 metriä leveä silta avattiin seuraavana vuonna, ja se oli käytössä toisen maailman-
sodan loppuun asti. Sodan loppuvaiheissa saksalaiset olivat miinoittaneet sillan osana Berliinin puolustusta. Kun puna-armeija lähestyi Berliiniä, saksalaiset pakenivat ehtimättä räjäyttää siltaa takanaan. Puna-armeijan kranaatti kuitenkin osui yhteen räjähdyspanokseen ja silta tuhoutui osin. Kunnostettu silta avattiin neljän vuoden kuluttua. Sodan jälkeen se yhdisti idän ja lännen
miehitysvyöhykkeet, minkä vuoksi sitä alettiin kutsua
nimellä ”Brücke der Einheit” eli yhtenäisyyden silta. Nimestään huolimatta silta suljettiin pian ja sille asetettiin raskas vartiointi. Ensimmäinen vaihto sillalla tehtiin vuonna 1962, kun Neuvostoliiton agentti Rudolf Abel vaihdettiin yhdysval-
talaiseen lentäjään Francis
Gary Powersiin. Vuonna 1985 silta nimettiin virallisesti taas Glienicken sillaksi, ja samana vuonna tapahtui toinen vakoilijavaihto, kun 23 länsiagenttia vaihdettiin neljään itäagenttiin.
Berliinin muurin murtumista seuraavana päivänä, 10. marraskuuta 1989, silta avattiin ja tuhannet saksalaiset ryntäsivät sille juhlimaan. Sillan asvaltissa näkyy edelleen raja, joka jakoi ennen Saksan ja Euroopan.

Taustamateriaali
Alla on lueteltu artikkelin lähdeaineisto. Lähdeluettelon avulla lukijat voivat halutessaan etsiä lisätietoja.

Toimitus ei anna artikkeleja varten haastateltujen tutkijoiden tai artikkelin kirjoittajien yhteystietoja.

Websites:
www.Glienickerr-bruecke.de