Oliko Rooman palo keisari Neron syytä?

Rooman palo sai alkunsa Circus Maximuksen itäpäästä ja levisi kymmeneen kaupunginosaan.
SCANPIX/AKG-IMAGES
Rooman palo sai alkunsa Circus Maximuksen itäpäästä ja levisi kymmeneen kaupunginosaan.

Historioitsijat kiistelevät keisari Neron osuudesta suurpaloon, joka riehui Roomassa vuonna 64 jaa.

Heinäkuussa 64 Circus Maximuksen lähistöllä puhkesi raju tulipalo. Liekit etenivät nopeasti puurakennuksissa, ja tuli saatiin tukahdutettua vasta monen päivän jälkeen. Neljästätoista kaupunginosasta kolme tuhoutui kokonaan ja seitsemän osittain.

Huhujen mukaan keisari Nero oli itse sytyttänyt palon raivatakseen tilaa unelmiensa palatsille Domus Aurealle. Esimerkiksi roomalaiset historioitsijat Dio Cassius ja Suetonius väittivät molemmat Neroa syyl­liseksi. Heidän mukaansa Nero esitti laulua Troijan tuhosta Rooman liekehtiessä hänen silmiensa edessä.

Tacitus puolestaan kirjoittaa, että keisari oli huvilallaan Antiumissa tulipalon alkaessa. Kuultuaan uutisen tuhosta Nero matkusti Roomaan järjestämään pelastustoimia. Palon jälkeen keisari majoitti hätää kärsiviä palatseihinsa ja hankki heille ruokaa sekä määräsi arkkitehtinsä laatimaan kaupungille rakennussuunnitelman.

Uudet talot rakennettiin kivestä ja katuja levennettiin. Roomalaiset kääntyivät silti Neroa vastaan, koska tarvitsivat syntipukin, Tacitus kertoo.

Nykyajan historioitsijat uskovat yleisimmin Tacituksen versiota tapahtuneesta muun muassa siksi, että sekä Suetonius että Dio Cassius eivät tunnetusti pitäneet Nerosta. Sitä paitsi ei tunnu loogiselta, että keisari sytyttäisi suurpalon vain kilometrin päässä silloisesta palatsistaan, johon hän vieläpä oli hyvin kiintynyt.

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.