Kun juutalaisten kuljetuksia tuhoamisleirille järjestänyt natsijohtaja Adolf Eichmann joutui Israelissa oikeuden eteen vuonna 1961, hän puolustautui sanomalla totelleensa vain määräyksiä.
Ääninauhat 1950-luvulta kertovat kuitenkin toista. Nauhoilla Eichmannia haastattelee toimittaja, joka oli itse taistellut Saksan Waffen SS -joukoissa. Nauhoitusten aikaan Argentiinassa piileskellyt Eichmann kerskuu haastattelussa sillä, että hän ei suinkaan ollut vain käskyjen nöyrä noudattaja vaan osallistui aktiivisesti holokaustin suunnitteluun.
Lisäksi hän harmitteli, että hänen työnsä Euroopan juutalaisten tuhoamiseksi jäi kesken: ”Emme ehtineet saada työtämme päätökseen.”
Nauhat löysi saksalainen Der Spiegel -lehti aineistosta, joka sisälsi 4 500 Eichmannia koskevaa Saksan tiedustelupalvelun tallentamaa asia-kirjaa ja muuta materiaalia.
Israelilaiset vangitsivat Eichmannin vuonna 1960, ja hän joutui Israelissa oikeuteen mm. rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Hänet tuomittiin kuolemaan ja hirtettiin Ramlan vankilassa vuonna 1962.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.