Syöpä oli lähes tuntematon muinaisilla ihmisillä, väittää tutkijaryhmä perehdyttyään vanhoihin lääketieteellisiin teksteihin ja satoihin egyptiläisiin ja eteläamerikkalaisiin muumioihin.
Tutkijat tulivat siihen tulokseen, että syöpä ei ole luonnollisesti esiintyvä sairaus vaan ihmiskunnan oman toiminnan aiheuttama. Tätä tulkintaa tukee esimerkiksi se, että syöpien määrä lisääntyi voimakkaasti teollistumisen alussa 1700-luvulla.
”Teollisissa yhteiskunnissa syöpä on ohittanut sydän- ja verisuonitaudit kuolinsyynä, mutta ennen vanhaan syövät olivat erittäin harvinaisia”, kertoo tutkija Rosalie David. Hän on vakuuttunut, että syövät johtuvat nykyihmisten elämäntavoista sekä teollisuuden saasteista.
Nykyään syöpä on taustalla lähes joka kolmannessa kuolemassa länsimaissa, mutta sadoista tutkituista muumioista vain yhdellä oli syövän merkkejä. Tutkimuksen toivotaan valaisevan syövän syntymekanismeja ja edistävän uusien hoitomuotojen kehittämistä.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.