Rakensiko da Vinci keksintöjään?

Rakensiko Leonardo da Vinci mitään lukuisista suunnit­telemistaan keksinnöistä?

Da Vincin ”ilmaruuvin” idea oli hyödyntää ilman massaa lentämiseen. Kone ei olisi toiminut käytännössä.
Shutterstock
Da Vincin ”ilmaruuvin” idea oli hyödyntää ilman massaa lentämiseen. Kone ei olisi toiminut käytännössä.

Monet Da Vincin suun­nitelmat erilaisista sotakoneista lentäviin laitteisiin olivat ennemminkin hänen tapansa yrittää ratkaista mekaanisia ja luonnontieteellisiä kysymyksiä kuin varsinaisia laitteiden rakennepiirustuksia, ja ne jäivätkin yleensä vain teoreettisiksi.

Joitakin suunnitelmiaan hän kuitenkin hioi varsin pitkälle. Harvat hänen keksinnöistään olisivat toimineet, koska da Vincin aikaan ei osattu rakentaa muun muassa riittävän tehokkaita moottoreita.

Teoreettisten keksintöjen lisäksi da Vinci teki kuitenkin myös käytännön suunnitelmia arkkitehtina ja insinöörinä. Esimerkiksi vuonna 1499 hänet palkattiin vahvistamaan Venet­sian puolustusta.

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.