Pitääkö sanoa Hollanti vai Alankomaat?

Voiko historian perusteella sanoa, kumpi onkaan oikein: Hollanti vai Alankomaat?

EU:ssa käytetään nimeä Alankomaat.
EU:ssa käytetään nimeä Alankomaat.

Vuodesta 1815 alkaen tuon luoteiseurooppalaisen maan ja Karibialla sijaitsevien alueiden valtioliiton virallinen nimi on ollut Alankomaiden kuningaskunta. Pelkkä Alankomaat viittaa valtioon Euroopassa, ja Hollanti on virallisesti vain sen kahden maakunnan, Pohjois-Hollannin ja Etelä-Hollannin, yhteisnimitys.

Hollanti on kuitenkin tunnettu omana alueenaan lähes tuhat vuotta, ja jonkin aikaa Hollanti oli myös itsenäinen kuningaskunta. Koska Alankomaiden taloudelliset ja hallinnolliset keskukset Amsterdam, Rotterdam ja Haag sijaitsevat Hollannin alueella, koko maahan viitataan usein sanalla Hollanti.

Nimi Hollanti on perua ilmauksesta holt-land eli ”puumaa” – suuri osa maasta oli aikanaan metsän peitossa.

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.