Pitkälle 1700-luvulle lämpötilan arviointi tapahtui kokemuspohjaisesti: esimerkiksi pakkasen purevuudesta puhuttiin sen mukaan, kuinka paljon polttopuita tulisijoihin tarvittiin, jotta sisällä riitti lämpöä, ja sepänpajoissa kokeneet sepät näkivät kuumennetun metallin värin perusteella, koska he saattoivat aloittaa sen työstön.
Jo muinaiset kreikkalaiset tiesivät, että lämmetessään ilma laajenee, mutta he eivät osanneet soveltaa tietoa käytäntöön rakentaakseen lämpömittaria. Vasta vuonna 1592 italialainen tieteilijä Galileo Galilei rakensi tämän tiedon pohjalta yksinkertaisen lämpömittarin, jossa lämmin ilma painoi alkoholia toiseen astiaan. Siten astian nesteen määrä kertoi lämpötilan. Tutkijat keksivät vähitellen muitakin tapoja mitata lämpötilaa sekä yli 35 erilaista lämpötila-asteikkoa.
Nykyisin yleisimmin käytetään celsiusasteikkoa, jonka ruotsalainen tähtitieteilijä Anders Celsius keksi vuonna 1742. Aiemmin yleistä Fahrenheit-asteikkoa käytetään enää lähinnä Yhdysvalloissa.
Teräksen työstö vaatii noin 1 200 celsiusasteen lämpötilan. Sepät arvioivat lämpötilaa kuumana hehkuvan metallin värin perusteella.
Tilaa nyt: Lue Einsteinin kamppailusta urallaan, maailman ensimmäisestä hakukoneesta ja Stalinin luotetusta sotakuvaajasta.
Tilaus: Pysy lämpimänä ja viisastu. Voit säästää 80,60 euroa.
Historia: Historian sivustossa kultainen plussa on arvokkaan sisällön merkki.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.