Agent Orangeksi kutsuttu aine oli kasvimyrkkyä, jolla tuhottiin Etelä-Vietnamin viidakon kasvillisuutta 1960- ja 1970-luvuilla käydyssä Vietnamin sodassa.
Etelä-Vietnamin hallituksen armeija ja Yhdysvallat eivät kyenneet hyödyntämään tehokkaasti joukkojensa iskuvoimaa, sillä Pohjois-Vietnamin kommunistisissit piiloutuivat viidakkoon. Lopulta Yhdysvaltojen sodanjohto päätti hävittää kasvillisuuden, jotta sissit olisi helpompi löytää ja tuhota.
Operaatio Ranch Handiksi kutsutut kasvimyrkkyruiskutukset aloitettiin vuonna 1962, ja ne jatkuivat vuoteen 1971 asti. Etelä-Vietnamiin sekä Vietkongin hallitsemiin Kambodžan ja Laosin osiin ruiskutettiin yli 75 miljoonaa litraa myrkkyä. Sotilaat kutsuivat sitä nimellä Agent Orange, sillä sitä säilytettiin oranssiraidallisissa tynnyreissä. Myrkkyä levitettiin yleensä helikoptereilla ja lentokoneilla mutta myös kuorma-autoilla.
Myrkyn sisältämä dioksiini aiheutti ruiskutettujen alueiden väestölle vakavia terveysvaikutuksia, kuten erilaisia fyysisiä ja henkisiä oireita sekä sikiöiden epämuodostumia.
Yhdysvallat ruiskutti Vietnamin pelloille myös Agent Blue -nimistä myrkkyä, joka myrkytti peltomaan ja esti vihollista hankkimasta ruokaa.
Agent Orange tuhosi noin 20 000 neliökilometriä eli noin 20 prosenttia Etelä-Vietnamin metsistä. Myrkyn vaikutus näkyy yhä laajoilla alueilla.
Tilaa nyt: Lue Einsteinin kamppailusta urallaan, maailman ensimmäisestä hakukoneesta ja Stalinin luotetusta sotakuvaajasta.
Tilaus: Pysy lämpimänä ja viisastu. Voit säästää 80,60 euroa.
Historia: Historian sivustossa kultainen plussa on arvokkaan sisällön merkki.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.