Oikeisto ja vasemmisto poliittisina vastapuolina juontuu 1500-luvun Englannista, jossa parlamentin alahuone alkoi kokoontua Lontoon Westminster Palacessa sijaitsevassa St. Stephen’sin kappelissa. Väittelyissä kuninkaan politiikan kannattajat istuivat alttarin edessä sijainneen puheenjohtajan tuolista nähden oikealla, vastustajat vasemmalla.
Kappelin penkit olivat keskikäytävälle päin, joten ryhmät istuivat vastakkain.Ranskan vallankumouksen puhjettua vuonna 1789 Pariisin kansankokouksen jäsenet jakautuivat kokouksissaan samaan tapaan. Vallankumoukselliset asettuivat vasemmalle ja kuninkaan tukijat oikealle. Kumpikaan puoli ei ollut järjestäytynyt puolueeksi eikä niillä ollut nimiä, joten lehdistö alkoi kutsua niitä vasemmaksi ja oikeaksi siiveksi.
1870-luvulla jako oli iskostunut tavallisen kansan mieliin ja kielenkäyttöön niin, että myös ranskalaiset puo-lueet alkoivat käyttää nimissään sanoja oikea ja vasen.
Myös Suomen eduskunnassa vasemmistoryhmät istuvat puhemiehestä katsoen vasemmalla, keskustaryhmät keskellä ja oikeistoryhmät oikealla.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.