Mistä nimi Skandinavia tulee?

Mikä on Skandinavian määritelmä, ja mistä nimi tulee?

Käsitteellä Skandinavia on eri aikoina ja eri kulttuureissa tarkoitettu vaihtelevasti eri laajuisia alueita Pohjolassa.
Bridgeman & Scala
Käsitteellä Skandinavia on eri aikoina ja eri kulttuureissa tarkoitettu vaihtelevasti eri laajuisia alueita Pohjolassa.

”Skandinaviaan” viittaava sana esiintyy ensimmäisen kerran kirjoitettuna roomalaisen Plinius vanhemman kirjoituksessa Naturalis Historia vuodelta 77. Kielentutkijoiden mukaan sana on samaa muinaisgermaanista perua kuin Skåne, joka on ehkä tarkoittanut ”vaarallista saarta”.

Plinius kuvaili ”Scatinaviaa”, joka koostui 23 saaresta pohjoisessa. Seuraavalla vuosisadalla Klaudios Ptolemaios kertoi, että Skandinavia oli suurin kolmesta ”Skandian” saaresta nykyisen
Jyllannin itäpuolella. Roomalaiset eivät ilmeisesti tienneet, että Ruotsilla ja Norjalla oli maayhteys muuhun Euroopan mantereeseen.

Skandinaviaksi lasketaan nykyisin yleensä Ruotsi, Norja ja Tanska, ja Skandinavian niemimaahan Norja ja Ruotsi. Englannin kielessä Skandinaviaan kuuluvat myös Suomi ja Islanti, laajemmin myös Färsaaret, eli alue, jota kutsumme yleensä Pohjoismaiksi.

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.