Milloin sinuttelu alkoi yleistyä?

Milloin sinuttelu alkoi yleistyä teitittelyn kustannuksella?

Rokkia, rauhaa ja rakkautta. Vuonna 1969 pidetyillä Woodstockin festivaaleilla keskiluokkaiset arvot olivat pannassa.
All Over Press
Rokkia, rauhaa ja rakkautta. Vuonna 1969 pidetyillä Woodstockin festivaaleilla keskiluokkaiset arvot olivat pannassa.

Sinuttelu alkoi monissa maissa syrjäyttää muodollisena pidettyä teitittelyä 1960-luvulla, ja vähitellen tapa levisi myös Suomeen. Aiemmin vain perheen­jäsenet ja läheiset tuttavat olivat sinutelleet ­toisiaan; nuoret olivat teititelleet vanhempia ihmisiä, ja työpaikoillakin teitittely oli ollut vallitseva käytäntö.

1960-luvulla opiskelijat ryhtyivät vastustamaan yliopistojen kankeaa hallintoa ja aiem­pien sukupolvien konserva­tiivista yhteiskuntamallia. Opiskelijat vaativat nuorille lisää vaikutusvaltaa, ja ­heidän ­korvissaan teitittely kuulosti auttamattoman vanhanaikaiselta. Opiskelijoiden ­keskuudesta sinuttelu levisi vähitellen myös muun nuorison ­keskuuteen.

Nykyään Suomessa enimmäkseen sinutellaan, mutta ­esimerkiksi Ranskassa ja Saksassa sinuttelu vieraiden kesken on harvinaisempaa.

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.