Keskiaika (800 - 1400)

Milloin orjuus loppui Euroopassa?

Miten pitkään Euroopassa käytettiin työvoimana orjia?

Viikingit harjoittivat aikanaan laajaa orjakauppaa. He ostivat ja myivät työvoimaa kuin karjaa konsanaan.
The Art Archive
Viikingit harjoittivat aikanaan laajaa orjakauppaa. He ostivat ja myivät työvoimaa kuin karjaa konsanaan.

Orjuus hävisi Pohjois- ja Länsi-Euroopasta vähitellen keskiajan kuluessa. Syynä oli se, että katolinen kirkko vastusti kristittyjen orjien kauppaa. Kristinuskon levitessä orjien hankkimisesta tulikin siten yhä hankalampaa, ja Euroopan sisäinen orjakauppa hävisi vähitellen 1100-luvun kuluessa.

Orjakaupan loppuminen ei kuitenkaan tarkoittanut vapautta yhteiskunnan alimmille luokille. Maaorjuus oli edelleen voimissaan monissa maissa, Venäjällä aina 1800-luvun puoliväliin asti. Maaorjien piti työskennellä isännälleen, jonka mailla he asuivat, ja laki kielsi heitä muuttamasta.

Etelässä ja idässä, missä kristillinen Eurooppa rajoittui islamilaisiin maihin, säännöllinen orjakauppa kuitenkin jatkui. Esimerkiksi renessanssin ajan Espanjan kaleerilaivoissa raatoi tuhansia muslimisoutajia. Uudentyyppinen orjuus sai alkunsa 1500-luvulla, kun eurooppalaiset alkoivat ostaa orjia Afrikasta ja viedä heitä uusiin siirtokuntiin Amerikkaan. Arviolta 11 miljoonaa afrikkalaista vietiin orjiksi Atlantin yli ennen kuin orjuus lakkautettiin kokonaan 1800- luvulla.

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.