Mikä oli ritarikuntien lukumäärä?

Montako ritarikuntaa ristiretkiä varten perustettiin?

Johanniitat olivat ristiretkien ajan merkittävimpiä ritarikuntia.
Osprey
Johanniitat olivat ristiretkien ajan merkittävimpiä ritarikuntia.

Ristiretkien johdosta 1100-luvulla perustettiin monia kristillisiä ritarikuntia. Niiden kaikkien luetteleminen on mahdotonta, sillä ritarikuntia perustettiin, muokattiin, hajotettiin ja yhdistettiin jatkuvasti.

Merkittävimmät Pyhällä maalla vaikuttaneet ritarikunnat olivat Temppeliherrat ja johanniittaritarit, jotka ansioituivat taistelussa muslimeja vastaan. Ne kävivät kuitenkin myös keskenään kilpailua vallasta ja rikkauksista.

Pyreneitten niemimaalla tärkeimmät ritarikunnat olivat Calatravan ja Santiagon ritarit, jotka kävivät taistelua islaminuskoisia maureja vastaan ja joihin sulautui ajan mittaan pienempiä ritarikuntia.

Saksalainen ritarikunta perustettiin Pyhällä maalla, mutta vuonna 1230 se siirtyi Itämeren maihin hävittämään pakanallisuutta. Saksalaisritarit perustivat oman valtion Preussiin ja kävivät vuosia sotaa liettualaisia vastaan, jotka kieltäytyivät luopumasta vanhoista jumalistaan.

Ritarijärjestöistä tuli paaville riesa

Paavit antoivat siunauksensa monille ritarijärjestöille keskiajalla. Monet ristiritarit osoittautuivat kuitenkin rettelöitsijöiksi, jotka sotivat muita kristittyjä vastaan ja yrittivät haalia valtaa.

Lazaruksen ritarikunta koostui spitaalisista ritareista. He tulivat muista ritarikunnista, jotka erottivat spitaaliin sairastuneet jäsenensä.

Calatravan ritarikunta vaikutti Kastiliassa Espanjassa. Siitä tuli niin mahtava ja rikas, että se muodosti uhkan kuninkaan vallalle.

Kalparitarit olivat pieni mutta vaikeasti hallittava saksalainen ritarikunta Liivinmaalla. Ritarien tuhovimmasta tuli taakka kirkolle.

Uusi lehti: Arabian Lawrence

Uusi lehti: HISTORIAN vuoden kymmenes lehti tarjoaa tarinan Arabian Lawrencesta. Lisäksi kerrotaan, miten Mona Lisa varastettiin Louvresta, ja pohditaan neandertalinihmisen arvoitusta.

Tilaa Historia ja valitse lahja

Tilaa nyt: Kun tilaat HISTORIAN, saat 6 numeroa, valitsemasi lahjan + taskulampun. Vain 28,90!

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

2 Historia-lehteä + nanotakki: Vain 5,90

Tilaus: Pysy lämpimänä ja viisastu. Voit säästää 80,60 euroa.

Tieteen Kuvalehti

Quiz Battle

Testit: Tieteen Kuvalehden Quiz Battle -peli

Mitä plussa tarkoittaa?

Historia: Historian sivustossa kultainen plussa on arvokkaan sisällön merkki.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Gallup