Saksan toisessa maailmansodassa miehittämien maiden ja liittolaismaiden alueella eli ennen sotaa noin yhdeksän miljoonaa juutalaista. Toukokuussa 1945 heistä oli elossa kolme miljoonaa.
Natsit aloittivat juutalaisten järjestelmällisen joukkotuhonnan vasta vuonna 1941. Sitä ennen juutalaiset vain haluttiin pois Saksasta ja moni sai muuttaa maasta.
Joiltain Saksan miehittämiltä alueilta juutalaisten oli myös suhteellisen helppo päästä turvaan: esimerkiksi Ranskasta saattoi paeta useita reittejä pitkin rajan yli Espanjaan tai Sveitsiin tai Vichyn Ranskan kautta Pohjois-Afrikkaan.
Vaikka Suomi oli Saksan liittolainen, yhtään Suomen kansalaisuuden omaavaa juutalaista ei luovutettu Saksaan; kaikki Suomesta luovutetut henkilöt olivat pakolaisia tai sotavankeja.
33 % Saksan hallitseman Euroopan juutalaisista selvisi holokaustista.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.