John Profumo oli Britannian puolustusministeri, kun hän vuonna 1963 joutui seksiskandaalin keskipisteeksi. Profumolla oli kaksi vuotta aiemmin ollut suhde nuoren mallin Christine Keelerin kanssa. Arveluttavan tilanteesta teki se, että Keelerillä oli samaan aikaan ollut suhde myös venäläisen diplomaatin kanssa.
Profumo kiisti aluksi suhteen – myös parlamentin kuulustelussa, johon hänet kutsuttiin vakoiluepäilyjen vuoksi. Kesäkuussa 1963 Profumo viimein myönsi valehdelleensa ja joutui eroamaan virastaan.
Vetäydyttyään politiikasta Profumo keskittyi hyväntekeväisyyteen. Hän teki vuosikausia vapaaehtoistyötä Itä-Lontoossa sijaitsevassa vähävaraisten tukikeskuksessa Toynbee Hallissa ja keräsi keskukselle myös varoja. Vuonna 1975 hänelle myönnettiin Brittiläisen imperiumin komentajan arvo. Profumo kuoli 91-vuotiaana vuonna 2006.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.