Tieto uudesta taudista, AIDSista, julkistettiin Yhdysvalloissa 1981, ja tautia aiheuttavan HI-viruksen löysivät vuonna 1982 ranskalainen virologi Luc Montagnier ja yhdysvaltalainen biolääketieteen tutkija Robert Gallo. Aluksi Yhdysvalloissa havaittiin erityisesti homoseksuaalisten miesten kärsivän mystisestä sairaudesta, joka heikensi heidän immuunijärjestelmäänsä. Potilaat olivat alttiita monille tartunnoille ja sairauksille, jotka lopulta usein johtivat kuolemaan.
Muutama vuosi myöhemmin tutkijat löysivät viruksen eräästä Belgian Kongosta vuodelta 1959 peräisin olevasta verinäytteestä.
Yleensä kuluu noin kymmenen vuotta, ennen kuin HI-viruksen saanut sairastuu AIDSiin, joten tutkijat arvioivat, että henkilö, jolta verikoe oli otettu, oli saanut tartunnan jo 1940-luvulla.
HI-virus on todennäköisesti peräisin Itä-Afrikasta, jossa samantapaista SI-virusta tavataan vihreillä marakateilla ja eräällä simpanssilajilla. Apinoille on kehittynyt virukselle immuniteetti, eikä se siten sairastuta niitä.
Sairaus on jossakin vaiheessa levinnyt ihmisiin todennäköisesti ruuaksi käytetystä apinanlihasta, josta virus on tarttunut ruuanvalmistajaan. Monet sairauteen liittyneet alkuajan uskomukset, kuten että se on yksinomaan homomiesten sairaus, on sittemmin kumottu.
Tutkimusten mukaan HIV levisi Afrikasta Yhdysvaltoihin Haitin kautta 1960-luvun lopulla. Virus tarttuu muun muassa suojaamattomassa seksissä, suonensisäisten huumeiden käytön yhteydessä sekä verensiirron välityksellä.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.