Ydinsukellusvene K-19: Kuoleman sukellusvene

Teräsrungosta kuului natinaa ja rutinaa, kun Neuvostoliiton 114-metrinen ydinsukellusvene K-19 sukelsi hitaasti aaltoihin Kuolan niemimaan lähistöllä Norjan rannikon edustalla. Kello oli kymmenen illalla 18. kesäkuuta 1961.

Sukellusveneen kapteenina oli venäläinen Nikolai Zatejev. Hän oli vasta 35-vuotias mutta silti jo kokenut kapteeni. Hän jakoi käskyjään täsmällisesti ja rutinoituneesti, kun meri sulki K-19-aluksen syleilyynsä.

”Sukellus 135 metriin. Täydellä teholla”, hän huusi käskynsä ja valvoi rauhallisen itsevarmasti alaistensa tekemisiä.

Kapteeni Zatejevin tyyni ulkokuori peitti alleen hänen tuntemansa kovat paineet. K-19 oli Neuvostoliiton merivoimien silmäterä, ja kapteeni tiesi, että hänen harteitaan painoi poikkeuksellinen vastuu. Alus oli yksi Neuvostoliiton harvoista ydinsukellusveneistä ja niistä ensimmäinen, joka kykeni kuljettamaan ja laukaisemaan pitkän kantaman ballistisia ydinohjuksia. Siten se pystyi uhkaamaan strategisia kohteita Yhdysvalloissa.

Suunnitelman mukaan Zatejev antaisi näytteen Neuvostoliiton mahdista ohjaamalla 5 000 tonnin aluksen huomaamatta Norjan ja Islannin välistä Tanskansalmeen Grönlannin itärannikolle. Siellä alus sukeltaisi arktisen jääpeitteen alle ja osoittaisi kykenevänsä laukaisemaan pitkän kantaman ydinohjuksen vaikeissa olosuhteissa.

Tehtävän oli tarkoitus kestää yli kuukauden, ja K-19:n pitäisi purjehtia koko sen ajan mutkitellen välttääksen Naton tarkkailualukset ja alueen lukemattomat jäävuoret.

Komentosillan strategiset tehtävät eivät kuitenkaan olleet Zatejevin suurin huolenaihe. Hänen hermostuneisuutensa vain lisääntyi hänen maatessaan illalla hytissään ja kuunnellessaan konehuoneen tasaista surinaa. Zatejev oli saanut oppinsa dieselsukellusveneissä, eikä hän luottanut täysin K-19:n kahteen ydinreaktoriin.

Ydinvoima oli tuoretta tekniikkaa ja vielä osittain kokeiluasteella. Neuvostoliitto oli saanut ensimmäisen ydinsukellusveneensä K-3 Leninski Komsomolin kaksi vuotta aiemmin, ja Zatejev tiesi, että uuden laivueen ydinreaktoreissa oli ongelmia. Jäähdytysjärjestelmän tai kiertopumppujen hajoamisista oli aiheutunut useita radioaktiivisia päästöjä.

K-19 kuului uuteen, peitenimellä Project 658 kutsuttuun luokkaan, jonka uusi tekniikka oli osoittautunut haavoittuvaksi jo alustavissa testeissä. Sukellusveneen reaktoriosastoon oli päässyt vettä 300 metrin syvyydessä, jolloin aluksen oli ollut pakko nousta nopeasti pinnalle. Myöhemmin petti kakkosreaktorin sinetöinti, ja K-19 joutui palaamaan satamaan osien vaihtamiseksi. Zatejev oli valittanut sotilasjohdolle toistuvasti, mutta Yhdysvaltojen kanssa käyty kiivas varustelukilpailu ei sallinut viivytyksiä. Yhdysvaltojen ensimmäinen ydinsukellusvene USS Nautilus partioi jo Pohjois-Atlantin jääpeitteen alla, joten K-19 oli saatava vesille hinnalla millä hyvänsä.

Kokenut kapteeri Nikolai Zatejev sai komentoonsa laivaston uuden ydinsukellusveneen.

Vihollista pakoon syvyyksiin

Zatejev peitti huolensa miehistöltään, sillä hän halusi näyttäytyä lujana johtajana tilanteessa kuin tilanteessa. K-19 kulki hitaasti Barentsinmerellä pitkin Norjan rannikkoa. Miehistö oli enimmäkseen innoissaan pääsystä K-19:lle. He tiesivät sukellusveneen tehtävän olevan tärkeä Neuvostoliiton merivoimille ja olivat ylpeitä kuuluessaan sen miehistöön – vaikka tehtävä kesti pitkään ja aluksessa oli ahdasta.

Sukellusvene oli suuri mutta ei järin mukava alus. Mukana oli tehtävää seuraamaan kutsuttuja upseereja, ja 139 hengen miehistö oli alukseen aivan liian suuri. Nuoret merimiehet puikkelehtivat putkien, tikapuiden ja työpisteiden välissä, ja vuoronsa päätyttyä heidän piti ahtautua kapeisiin punkkiin. Sukellusveneen ilma oli lämmintä ja ummehtunutta, ja meteli yltyi ajoittain helvetilliseksi.

Muutaman päivän kuluttua K-19 erkani Norjan rannikolta ja suuntasi Islannin ja Färsaarten välisille vaarallisille vesille. Nato oli laskenut merialueelle kaikuluotaimia valvomaan liikennettä. Sotilasliiton lentokoneet partioivat taivaalla, ja Neuvostoliiton sukellus-veneitä etsivät alukset tarkkailivat syvyyksiä.

K-19 piti enemmän meteliä kuin yhdysvaltalaiset sukellusveneet, joten Zatejevin piti olla varovainen, jottei tulisi huomatuksi. Hän määräsi aluksen laskeutumaan 250 metrin syvyyteen ja hidastamaan vauhdin kuuteen solmuun. Välillä hän pysäytti koneet kokonaan ja antoi K-19:n liukua ääneti meren synkissä syvyyksissä.

Kymmenen päivän matkan jälkeen K-19 saapui 28. kesäkuuta Grönlannin etelärannikolle, mihin alus jäisi odottamaan seuraavaa käskyä.