Elokuva: The Good Shepherd

Hollywood vs. historia: Elokuva kuvaa CIA:n syntyä ja Edward Wilsonin uraa, joka kulminoituu Yhdysvaltain epäonnistuneeseen Sikojenlahden operaatioon 1961.

cinetext

Mokasiko agentti Kuuban miehityksen?

Ei! Kun amerikkalaisten maihinnousu kuubalaisten vastavallankumouksellisten avustuksella vuonna 1961 epäonnistui, CIA tutki tapahtumat perusteellisesti. Tutkimuksen tulos oli, että operaation epäonnistuminen johtui heikosta suunnittelusta ja siitä, että CIA aliarvioi kuubalaisten tuen kommunistihallinnolle. CIA oli odottanut, että kuubalaiset taistelisivat rinta rinnan pakolaisten kanssa Fidel Castron hallintoa vastaan.

Allen W. Dulles johti CIA:ta Sikojenlahden maihinnousun aikaan 1961.

Saivatko britit oppia amerikkalaisagenteilta?

Kyllä! Kesäkuuhun 1942 asti Yhdysvalloilla ei ollut yhtenäistä tiedustelupalvelua, ja siksi Pearl Harborin hyökkäys tuli amerikkalaisille täytenä yllätyksenä. Pian tapahtuman jälkeen presidentti Roosevelt pyysi briteiltä apua tiedustelupalvelun perustamisessa.

Arvostelu

Ensi-ilta: 2006
Ohjaaja: Robert De Niro
Pääosissa: Matt Damon, Angelina Jolie, William Hurt

Lavastus ja puvustus:

Puvustus, valaistus, meikit ja rekvisiitta ovat ajanmukaiset ja uskottavat.

Suhde historiaan:

Elokuva antaa melko realistisen kuvan CIA:n 15 ensimmäisestä vuodesta.

Kokonaisarvio:

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.