08.03.2011.
80 islantilaisen dna:sta löytyi viitteitä siitä, että viikingit kävivät Amerikassa ja toivat mukanaan ainakin yhden intiaaninaisen.
10.01.2011.
Vuonna 841 viikingit talvehtivat ensimmäistä kertaa Irlannissa sen sijaan, että olisivat purjehtineet kotiin. Nyt heidän asumuksensa on paikannettu.
22.11.2010.
800-luvun mittaan viikinkien ryöstöretket vähenivät, ja pohjanmiehet alkoivat keskittyä ryöstelyn sijasta kaupankäyntiin. Pohjolaan syntyi useita kukoistavia kauppakaupunkeja.
22.11.2010.
Pohjolan asukkaiden primitiivinen luonnonusko sai tuhannen vuoden aikana vaikutteita muun muassa etelän uskonnoista ja kehittyi monien tarujen ja uskomusten sekamelskaksi. Germaanijumalien lisäksi viikingit omaksuivat kreikkalaisten manalan porttia vartioivan koiran ja kristittyjen tuomiopäivän.
22.11.2010.
Määrätietoinen kasvatus teki pojista sotureita, joiden rohkeus ja taistelutahto olivat seurausta viikinkien maailmankuvasta.
22.11.2010.
Viikinkien vallan perustan loivat maanviljelijät, joiden uurastus takasi sen, että ihmiset selvisivät Pohjolan ankarissa olossa.
16.11.2010.
Saksassa on kaivettu esiin noin 1 300 vuotta vanha portti, joka johti viikinkiajan Pohjolaan.
27.09.2010.
Viikinkien jälkeläiset normannit alistivat keskiajalla valtaansa laajoja alueita Euroopassa. Lue normannien historiasta ja tutustu sen keskeisiin paikkoihin Google Earthin avulla.
18.04.2010.
Aiheena Robin Hood, höyryveturit, viikinkiajan linnat ja Mount Everest.
His nr. 4/2010 s. 14-21.
Leif Erikinpoika näki Pohjois-Amerikan rannikon 500 vuotta ennen Kolumbusta. Uuden mantereen monilukuisten turkiseläinten ja Euroopan yläluokan havittelemien yksisarvisten sarvien kaupasta tuli viikingeille tuottoisaa toimintaa.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.