His nr. 14/2011 s. 60-63.
Uuden ajan alussa Euroopassa huoahdettiin helpotuksesta, kun mustan surman voima alkoi hiipua. 1500-luvulla rutto sai kuitenkin seuraajan pilkkukuumeesta, joka aiheutti puistatuksia, punaisia läiskiä, sekavuutta ja tuskallisen kuoleman.
His nr. 12/2011 s. 14-21.
Rutto riehui Euroopassa 1300-luvun puolivälissä autioittaen kaupunkeja ja jättäen jälkeensä joukkohautoja. Voimattomina oppineet keksivät mitä mielikuvituksellisimpia selityksiä tappavalle epidemialle. Nyt 650 vuotta myöhemmin tutkijat ovat vihdoin päässeet Mustan surman syiden alkulähteille.
His nr. 11/2011 s. 60-63.
Keskiajalla syntynyt fanaattinen liike julisti Jumalan antavan synnit anteeksi sille, joka ruoskii ruumistaan. Sanoma levisi kulovalkean tavoin, ja tuhannet ihmiset tarttuivat ruoskaan saadakseen synninpäästön.
16.03.2011.
Hiljattain tehty tutkimus paljastaa, että keskiajan Englannissa ihmisten elintaso oli korkeampi kuin maailman köyhimmissä valtioissa nykyään.
11.08.2010.
Saksalaistutkijat esittävät, että ilmasto on saattanut vaikuttaa ruton leviämiseen Euroopassa 1300-luvulla, jolloin musta surma tappoi kolmanneksen Euroopan väestöstä.
His nr. 5/2011 s. 50-55.
1300-luvulla Englanti ja Ranska kävivät satavuotista sotaa, ja niiden armeijat tarvitsivat aseisiinsa rautaa. Rutto oli kuitenkin näivettänyt kaivostoiminnan, ja raudan hinta oli noussut pilviin. Oli keksittävä uusia keinoja tyydyttää Euroopan kasvavaa raudantarvetta.
His nr. 7/2008 s. 22-25.
Joukkomurhia, karkotuksia ja pakkokäännytystä kristinuskoon: keskiajan Euroopassa sadattuhannet juutalaiset saivat kokea kovia kristittyjen vainoissa. Kristinuskon nimissä kansaa, joka kristittyjen mukaan tappoi Kristuksen, sai kohdella miten tahansa.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.