His nr. 13/2008 s. 62-63.
Thomas Stevens lähti San Franciscosta itään, pyöräili Yhdysvaltojen halki ja jatkoi koko maailman ympäri. Hän kohtasi niin innokkaita ihailijoita kuin kivittäviä kiinalaisiakin, ja saapui lopulta 33 kuukauden kuluttua lännestä laivalla takaisin San Franciscoon.
His nr. 15/2008 s. 72-73.
1800-luvun alussa polkupyörä oli vain yläluokan leikkikalu, jolla huviteltiin puistoissa ja kivetyillä kaduilla. Sarjatuotannon myötä pyörä levisi myös porvariston keskuuteen. Polkupyörät olivat kuitenkin pitkään raskaita ja hitaita. Asia muuttui, kun kehiteltiin isopyöräinen polkupyörä: suuren etupyörän ansiosta saavutettiin suuria nopeuksia ja polkupyörillä alettiin myös kilpailla. Polkupyörän todellinen läpimurto tapahtui toden teolla kuitenkin vasta autoistumisen myötä 1900-luvulla, sillä kun teitä alettiin päällystää autoja varten, myös pyöräily helpottui.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.