27.06.2011.
Ydinsukellusvene K-19 oli vuonna 1961 neuvostolaivaston silmäterä. Salaisella tehtävällä Grönlannin rannikolla tapahtui kuitenkin katastrofi, ja 139:n hengen miehistö joutui estämään reaktorin sulamisen ja vaarantamaan oman henkensä.
His nr. 17/2010 s. 64-71.
10. tammikuuta 1943 Neuvostoliitto käynnisti suurhyökkäyksen Stalingradissa tuhotakseen Saksan saarretun 6. armeijan ja vapauttaakseen kaupungin. Saksalaisille alkoi kolmen viikon painajainen, joka oli jatkuvaa kamppailua nälkää, kylmää ja kostonhimoista vihollista vastaan.
His nr. 1/2011 s. 74-75.
Vuonna 1979 Neuvostoliitto hyökkäsi levottomuuksien ravistelemaan Afganistaniin. Miehitys ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaisesti. Kymmenen vuoden sisällis-
sodan jälkeen kommunisteja vastaan taistelleet ääri-islamistit ottivat vallan.
His nr. 1/2010 s. 50-51.
Huhtikuussa 1919 saksalaiskommunistit kaappasivat vallan Baijerissa, perustivat neuvostotasavallan, takavarikoivat porvariston omaisuutta ja aseistivat kaartin.
His nr. 12/2010 s. 72-73.
Venäjä oli pitkään jakautunut itsenäisiin ruhtinaskuntiin, joita
niiden sotaisat naapurit, kuten viikingit ja mongolit, ahdistelivat tasaisin väliajoin. Vähitellen Venäjän kehitys lähti kuitenkin kulkemaan uusia uria: aiemmin kovin eristäytynyt maa avasi ovensa uusille ajatuksille ja tieteen kehitykselle, ja ajan mittaan Venäjän suuri ja köyhä alaluokka alkoi vaatia itselleen parempia elinoloja. Kansan tyytymättömyys kärjistyi vuonna 1917 Venäjän vallankumoukseen, jonka seurauksena syntyi Neuvostoliitto. Se romahti vuonna 1991, ja sen
tilalle tuli jälleen Venäjä.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.